Sain juuri surullisen tiedon tuttavani poismenosta. Mainittu tuttavani oli jo pitkään ollut heikoilla, ja hänen henkireikänsä oli eräs helsinkiläinen mielenterveysjärjestö, jonka kerhoissa ja tapaamisissa hän kävi tapaamassa ihmisiä, jotka ovat vastaavanlaisessa tilanteessa. Nämä mielenterveysjärjestöt eivät kuitenkaan ainoastaan anna vertaistukea ja tarjoa harrastusmahdollisuuksia, niin tärkeitä kuin ne ovatkin; jotkut järjestöt pyörittävät myös nuorten tukiasuntoloita, joissa on aina paikalla ohjaaja, jonka kanssa omaa tilannettaan voi puida ja joka suhtautuu nuoriin asukkeihin kokonaisvaltaisesti, ihmisinä.
Kokonaisvaltaisuus onkin avain mielenterveyspotilaiden tilanteeseen; kaikkien viranomaistahojen, jotka tavalla tai toisella hoitavat potilaan asioita - niin sosiaalitoimi kuin terveystoimikin - tulisi yhdessä laatia suunnitelma potilaalle, ja lisäksi tulisi sopia vastuuviranomainen, joka velvoitettaisiin seuraamaan potilaan elämäntilannetta kokonaisuutena: asumista, työtä, opiskelua, kuntoutusta, harrastustilannetta, ihmissuhteita. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.
Etenkin nuorten mielenterveysongelmat ovat voimakkaasti lisääntyneet jo viime lamakaudesta. Samanaikaisesti tämän kanssa, mielenterveyden laitoshoitoa on voimakkaasti leikattu, ja korvattu laitoshoito avohoidolla. Avohoidon periaate sinänsä voi olla hyvä, mutta valitettavan usein se käytännössä tarkoittaa sitä, että potilaalle annetaan pilleripurkki käteen ja toivotetaan onnea, eli heitetään hänet yksin maailmalle ongelmineen, toivoen että pilleripurkki turruttaa. Samalla yhteiskunta katsoo voivansa pestä kädet ongelmasta, katsoen että asia on nyt hoidossa. Pillerit eivät kuitenkaan hoida ongelmaa, ainoastaan ne saattavat helpottaa oloa. Ennen kaikkea, ne helpottavat ongelmien hoitoa: kun potilas haahuilee kadulla zombina, hänestä ei yleensä ole vaaraa. Paitsi jos tapahtuu äkillinen naksahdus.
Potilaan elämäntilannetta pitää tarkastella kokonaisuutena, jatkumona. Moni nuori joutuukin hankalaan tilanteeseen tullessaan täysi-ikäiseksi: hän ei enää ole nuorisopsykiatrian "asiakas", vaan hänet siirretään aikuisten puolelle. Seurauksena on hoitosuhteen katkeaminen, tilanteessa, jossa terapeutti on usein ainoa pysyvä, turvallisuuden tunnetta antava ihmissuhde, usein juuri siinä elämänvaiheessa, johon liittyy muutenkin paljon aikuistumiseen liittyviä muutoksia ja epävarmuustekijöitä. Tällöin ainoaksi pysyväksi asiaksi jää pilleripurkki.
Yhtenä edellisen laman seurausilmiöistä on yksilölle itselleen sälytetyn vastuullisuuden peräänkuuluttaminen. Heikoilla jäillä kävelevä ei kuitenkaan ole vastuullinen aikuinen, ja jos pahoista mielenterveysongelmista kärsivä jätetään yksin ongelmineen, kyse on heitteillejätöstä. Koska heitteillejätettyjä on niin paljon, kyse on rakenteellisesta ongelmasta ja systemaattisesta laiminlyönnistä.
Toisena laman seurausilmiönä on yhteiskunnan palvelutehtävien karsiminen, ja samalla nk. kolmannen sektorin merkityksen korostaminen. Juhlapuheissa kansalaisjärjestöjen tekemää avososiaalityötä ja ennaltaehkäisevää osallistamista muistetaankin ylistää, mutta tämän soisi näkyvän myös niille osoitettuina resursseina. Mutta ei, Raha-automaattiyhdistys, jonka projektituista valitettavan monen kansalaisjärjestön päivittäistoimintakin on riippuvaista, on tiukentanut kansalaisjärjestöjen tukikriteereitään; samanaikaisesti kansalaisjärjestöjen jo muutenkin heikot mahdollisuudet esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan on romutettu, koska niitä kohdellaan täysipätöisinä markkinatoimijoina, mitä ne eivät tietenkään voi olla.
Vetoankin eduskuntaan ja valtioneuvostoon: kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset on taattava, ja samalla varmistettava, että mielenterveyspalveluista ei ainakaan leikata lisää. Hoitoketjujen jatkuvuuteen on myös kiinnitettävä huomiota, ja lopetettava mielenterveyspotilaiden pallottelu vedoten terveydenhoitopiireihin tai muista syistä muuttuvaan asiakkuusstatukseen.
Jokainen mielenterveyspotilas, joka lähtee tästä maailmasta siksi että pelkää hoitoketjujen katkeamista, tutun ja turvallisen terapeutin vaihtumista vain vaihtuvan asiakkuusstatuksen tai muuttamisen takia tai joka olisi pitänyt ottaa laitoshoitoon pillerireseptin sijasta, on päättäjien vastuulla. Kaikki, jotka ovat olleet päättävissä asemissa viimeisen 20 vuoden aikana, te olette vastuussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti