Joulu on antamisen ja saamisen juhla

En ole kristitty muussa kuin korkeintaan kulttuurisessa ja rajallisessa määrin kasvatuksellisessa mielessä, mutta vietän joulua, koska osana ihmisenä elämiseksi oppimista, meidän on opittava paitsi saamaan, myös antamaan, puhumattakaan siitä, että himokuntoilijankin on syytä sallia itselleen edes muutama päivä vuodessa, jolloin ei lasketa kaloreita. Lisäksi etenkin kaupunkilaisjoulua viettävälle kerrankin lähes tyhjä kaupunki on harvinaista luksusta.

Perheettömälle joulu voi olla piinallista aikaa, koska joulu on ennen kaikkea perhejuhla. Tästä huolimatta, olen nauttinut suuresti niistä jouluaattoilloista, jolloin olen saanut kaikessa rauhassa esimerkiksi lukea hyvää kirjaa, syödä suklaata ja juoda glögiä, jolloin miltei ainoa vastaantulija iltakävelyllä on joulumielen tai jonkin muun horjuttama joulupukki.

Yksineläminen nuorena aikuisena on oikeastaan pitkitettyä lapsuutta; silloin joulun suurin merkitys on saamisessa. Lapsena joulua odotetaan lahjojen ja sukulaisten näkemisen takia, ja nuorena aikuisena näiden lisäksi siksi, että saa olla rauhassa ja pitää lomaa arkirutiineista. Vakiintuminen parisuhteeseen - jos sellaista edes väliaikaisestikin tapahtuu, kuten useimmille kuitenkin käy - tuo jouluun yhden tärkeän lisäulottuvuuden. Saamisen sijasta opitaan myös antamaan.

Perheytyminen muuttaa elämän tärkeysjärjestyksen, ja joulu on tästä tärkeä muistutus. Isälle - ja äidille - paras lahja on saada viettää joulu lapsensa kanssa, ja saada ilahduttaa lastaan. Tämän rinnalla kaikki maalliset lahjat ovat lopultakin aivan toissijaisia, ja juuri tämän opettamisessa joulu on tärkeä.