Kuvalähde/picture: http://s.bebo.com
Kun ihminen joutuu 26-vuotiaana lopettamaan sen asian tekemisen, josta hän pitää eniten maailmassa ja joka on ainoa asia, jossa hän on hyvä tai oikeastaan ainoa asia, jonka hän osaa, se on surullista. Täsmälleen näin kävi West Hamin hyökkääjäpelaaja Dean Ashtonille, joka ei koskaan ehtinyt täysin lunastaa niitä odotuksia, joita hänelle oli asetettu ja niitä lupauksia, joita hän ehti jo antamaan joitakin vilauksia. Ashtonin ilmoitus pani samalla pisteen pitkäaikaisille spekulaatioille, joista hurjimmat olivat jo tuomitsemassa häntä rammaksi loppuelämän ajaksi tai itsemurhan partaalla olevaksi. Rammaksi hän lääkärin mukaan jääkin, jos hän jatkaa pelaamista: ennen tulevaa viidettä nilkkaleikkausta hän ei ilman kipua pysty edes kävelemään.
Uransa Crewe Alexandrassa, tuossa tunnetussa kasvattajajoukkueessa aloittanut Ashton teki 159 ottelussa 61 maalia, mikä riitti herättämään suurempien joukkueiden kiinnostuksen. Norwichissa hän teki 44 ottelussa 17 maalia, ja auttoi sen nousemaan Valioliigaan, kunnes Kanarialintujen pudottua divariin West Ham venytti kukkaronnyörejä joukkuehistorian ennätyssummalla, 7,25 miljoonalla punnalla. West Hamissa hän ehti neljän loukkaantumisten vaivaaman kauden aikana tekemään 46 ottelussa 15 maalia.
Ashtonista odotettiin Englannin maajoukkueeseen uutta Alan Sheareria; Ashton oli erinomainen pääpelaaja jolla oli erinomainen ensimmäinen kosketus ja tarkka laukaus. Mikään nopea pelaaja hän ei ollut jaloistaan, mutta reagointikyky maalitilanteissa oli ehkä Michael Owenin ohella nykyenglantilaisista hyökkääjistä paras, ja Ashtonia pidettiinkin syntyneenä maalintekijäksi.
Unelma Englannin edustamisesta kuitenkin lopetti Ashtonin unelma-ammatin harjoittamisen. Ensimmäisellä kerralla kun Ashton kutsuttiin maajoukkueen mukaan, hän sai pahan nilkkavamman harjoituksissa Shaun Wright-Phillipsin taklattua häntä. Tästä nilkkavammasta hän ei koskaan toipunut kunnolla, ja se uusiutuikin paradoksaalisesti kun hän seuraavan kerran sai maajoukkuekutsun. Ashton ehdittiin kuitenkin näkemään maajoukkuepaidassa kerran.
Deanilla ja kaikkien Matti Meikäläisten välillä on kuitenkin yksi iso ero: kun normaalille 26-vuotiaalle on kurja kohtalo joutua kitkuttamaan työkyvyttömyyseläkkeellä loppuelämä, Ashtonin ja hänen perheensä tulevaisuus on taloudellisesti turvattu.
Kiitos Deano meille antamistasi hetkistä! Me tulemme aina laulamaan Deano-laulua!
It is sad indeed when a 26-year old is forced to stop doing the single thing he or she is good at and enjoys doing. That is exactly what happened to West Ham striker Dean Ashton who announced his retirement from professional football due to a chronic ankle injury. By so doing, he ended most effectively all wildest speculations. Prior to his fifth operation, he is unable to walk without pain, so playing is of course out of question.
Ashton started at the known nursery club of Crewe Alexandra, where he netted 61 times in 159 games. This was sufficient for awakening the interest of bigger clubs, and Ashton helped Norwich City for promotion to the Prem. Despite scoring 17 goals in 44 games the Canaries relegated, and after that West Ham made him their record acquisition, buying more than 7 million pounds to the Canaries for securing his services. During the four injury plagued seasons he netted for the Irons 15 times in only 44 games.
Ashton was frequently labelled as the new Shearer, as he was a target man with a fine first touch and shoot and a born scorer's instinct. Unfortunately it were exactly his England dreams that ended his career; when called up for the frst time, at the training session he was tackled by Shaun Wright-Phillips, injuring his ankle and never quite recovering. Although he made a comeback, paradoxically enough, he had to withdraw due to injury when called up again. Yet he managed to represent England once.
Luckily for Dean, there is one notable difference between him and all the John Smiths of this world: his and his family are financially secure for the rest of their lives.
Thanks Deano for everything you gave us Irons faithfuls! We will always be singing Deano!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti