Ken kysyy ei tule vastausta ymmärtämään

Söin tänään kiviuunipitsaa. Siinä, siis pakkauksessa luki: ”pizzan pohjat kypsennetään nopeasti tulikuumalla kiviarinalla”. Tuijotin hetken paikalleni seisahtuneena pitsalaatikkoa. Ymmärsin, että en tiedä, mikä on arina.

Olen 40-vuotias syntyperäinen suomalainen, joka on lukenut elämässään aika paljon eri alojen tieto- ja oppikirjallisuutta sekä kaunokirjallisuutta, sanomalehtiä, ajanviete-ja eri alojen aikakauslehtiä. Missään ei olla selitetty, mikä on arina.

No, ei se mitään. KVG. Gun googlasin sanaa, suunnilleen 18 ensimmäisestä 20 hakusanasta viittasi osuuskauppaan tai siitä käytävään keskusteluun. Sen verran minulla on yleistä kulttuurista sekä kielellistä suomalaiskompetenssia, että arvelin tämän haun johtavan asian ohitse. Päätin kysyä asiaa itseäni viisaammilta. Laitoin asiasta tiedustelun Facebookiin ja samanaikaisesti lähdekriittisenä ihmisenä päätin vielä palata Googleen.

Kaksi johtolankaani johti minut samaan suuntaan. Ei yhtään minnekään. Sen verran Googlella on tekoälyä, että se ehdotti kokeilemaan sanan hakemista monikossa. Kun tein työtä käskettyä, niiden yksiköllisen ensimmäisen haun 18 hakusanaa oli jokseenkin systemaattisesti korvautunut tehtailla, jotka valmistavat niitä ”arinoita” tai jotka myyvät niitä. Menin katsomaan muutamia linkkejä, josko ne paljastaisivat, mihin niitä käytetään, missä ja miltä ne näyttävät.

No, olihan niitä kuvia. Mutta selitys, mihin niitä käytettäisiin, mieluiten luonnollisessa ympäristössään, mieluiten kuvallisena, loisti yhtälaillisesti poissaolollaan luonnollisessa habitaatissaan kuvatun pussihukkaotoksen kanssa. Kuvat olivat yhtä informatiivisia kuin koulubiologian kirjojen seksivalistuskuvat. Jos selityksiä olisi, ne piti etsimän jostakin muualta. Menin muuanne. Palasin toiseen internet-ikkunaani, facebookkiin.

Siellä samaa koulua kanssani käynyt palautti minut siihen kauppakeskusselitykseen. Se on jossakin ilmeisesti kun ajetaan Ouluun. Ei-autoilijan maantiede ja käsitekartta ovat toiset kuin autoilijan. Ei mulle ole tuollaisia paikkoja edes olemassa. Se toinen selitys olisi pitänyt tulla yhteiseltä, muuten loistavalta äidinkielenopettajaltani, mutta ei. Nyt on Pisa-palkittu koulujärjestelmämme vuotanut. Autoilijan maantiede johdatti minut vieläkin enemmän eksyksiin.

Minulla on pyöräilykarttamaantiede, ei siis huoltoasema- ja kehämarkettimantsa. Lisäksi minulla on lähes autistisen veroinen sisäinen google, jolla ei aina ihan ole referenssiä itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen. Jonka ansiosta minä yhdistin sen jotenkin erilaisiin tulisijoihin, takkoihin, uuneihin ja sen sellaisiin. Koska muistin Pitäjänmäellä olevan teiden nimissä sellainen tematiikka, varmaan arvatenkin siksi että siellä on sijainnut alueen kulttuurihistoriaa voimallisesti piirtänyt Strömbergin uunitehdas.

Tämän assosiaation vahvisti olevan jotenkin yhdensuuntainen myös ulkomaailmassa vallitsevan todellisuuden kanssa ulkomaailma itse, tai ainakin se osa ulkomaailmasta, joka oli Facebook-nimisessä ulkomaailman osassa, ulottuvuudessa tai korvikkeessa. Viimeistään tässä vaiheessa kuitenkin ymmärsin että ei ole selityksistä mitään apua. Minä en ymmärrä. Eikä vikaa ole ymmärryksessäni. Olenko uusavuton, tai kun kyse on tulisijoista, uussavuton?

No, ei tää ole myöhäistä. Opinhan joskus ehkä 30-vuotiaana erottamaan hellan ja uuninkin toisistaan viimeistään siinä vaiheessa kun muutin sellaisesta asunnosta jossa keittiön virkaa teki keittolevy. Vielä kun sen arinankin löytäisi. Uskon kuitenkin elinikäiseen oppimiseen, ja syntymästäni saakka olen ollut väsymättömän tiedonjanoinen. Kun nyt minulla on aavistus että arinat liittyvät jotenkin uuneihin, helloihin tai kiukaisiin, niin seuraavan kerran kun näen samanaikaisesti sekä jonkun edellämainituista että ihmisen, en jätä tätä rauhaan ennen kuin hän sen on minulle näyttänyt. Tämä on lupaukseni itselleni ja ihmiskunnalle, joka on tärkein opettajani.

Olen hyvilläni kaikkien ystävieni puolesta, rakentavaisten ja korjaavaisten, jotka eivät ole koskaan erheytyneet ylpeinä esittelemään minulle hienoa arinaansa. Rakentavaisia ja korjaavaisia ihmisiä on paljon. En minä. Minä hajotan. Sille on hienompikin nimi. Analysointi. Heidän olisi ollut mahdoton peittää hämmästyneen vaivautunutta ähähdystään nolostuneena ymmärtäessään että ei ole tässä käynnissä uuden aidan näyttämisoperaatio lehmälle vaan pikemminkin helmien heittäminen sioille.

Mikä on tarinan opetus? Olkoon tarinan opetus se, että kokemusperäinen tieto on kaikkein vahvinta tietoa, ja monia asioita on kerrassaan mahdotonta ymmärtää ilman että olisi itse asian tarkistanut, nähnyt, kuullut, kokeillut, haistanut tai maistanut. Kysyvälle saatetaan kyllä vastata, ja on erittäin tärkeää pyrkiä paitsi vastaamaan kysymyksiin mutta myös vastamaan oikein ja ymmärrettävästi. Minun vanhempani saavat tästä täydet pisteet. He jaksoivat käsittämättömän hyvin poikaansa, jonka suurin vanhemmilleen tuottama rasittuloosi oli kai tiedonhalu. Kehtaan myöntää oman rajallisuuteni, enkä ole mikään Sokrates, joka tiesi, että kaikkein viisain on se, joka tietää kaikkein vähiten.

Toinen tarinan opetus on, että kaikki - empiirinenkin - tieto on käsitteellistä, ja se suhteutuu aikaisempaan tietoon ja se järjestyy subjektiivisesti. Vaikka esimerkiksi minulle on kerrottu noin 34 000 kertaa, mitä ovat lanko ja käly, eivät ne tartu kiinni käsitteelliseen järjestelmääni vaan putoavat lävitse, koska niillä ei ole minulle mitään merkitystä. En siis voi ymmärtää esimerkiksi auton abstraktia ideaa tehtyäni ensin riittävän monta omakätistä havaintoa yksittäisistä autoista, rakennettuani käsitteellisen ymmärrykseni ihan itse.