Kun palasin pääsiäismatkaltani Oslosta Helsinkiin, lentokenttäjunan konduktööri katsoi varmeelliseksi tarkistaa, että me jaoimme saman todellisuuden: että minä todellakin tiesin, tai ainakin luulin tietäväni matkani määränpään ja että se juna, jossa istuin, veisi siihen määränpäähän. Leimatessaan matkalippuni, hän kysäisi minulta: "Til Jaardermuuen"?
Välitön reaktioni oli säikähdys, onneksi ohimenevä. Onneksi varsin hyvä skandinaavillinen kulttuurikompetenssini kykeni tulkkaamaan, että hän tarkoitti Oslon lentokenttää, jonka nimi on Gardermoen. Se lausutaan g:llä.
Konduktööri oli ruotsalainen ja minä huomasin olevani tuossa kohtaamisessa norjalainen, korjatessani ääntämisasun. En korjannut pahaa pätemishaluani, vaan lisätäkseni turvallisuudentunnettani. Turvallisuutta, joka syntyy tiedosta että istun oikeassa junassa, siitä, että jaan saman todellisuuden ulkomaailman kanssa, siitä, että olin oikeassa ja siitä, että olen sisäistänyt skandinaavisen todellisuuden ja siitä, että olen skandinaavi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti