Hesarin blogikeskusteluun kirjoittamani viestin voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Mainittakoon tässä yhteydessä, että oma yhteyteni siirtolamökkeihin on isäni, joka omistaa mökin Vallilasta (tai Kumpulanlaaksosta).
Isoäitini talo Vantaalla toimi aikaisemmin minun, isäni ja kolmen velipuoleni kokoontumispaikkana. Sitten isoäitini kuoli äkisti, ja isäni osti perintörahoillaan Vallilasta siirtolamökin uudeksi kokoontumispaikaksemme.
Siirtolamökkien väitetään olevan Helsingin vähäisen maa-alan tuhlausta; maa-alan, jonka voisi käyttää esimerkiksi asuntorakentamiseen. Mutta mitä sitten ovat esimerkiksi parkkipaikat?
Suurimmalla osalla suomalaisista on kesämökki tai sukulaisia Helsingin ulkopuolella. Tämä on aivan luonnollista, sillä suurin osa meistä on vasta ensimmäisen tai toisen sukupolven kaupunkilaisia. Meidän kaikkien kaupunkilaisuus on kuitenkin vielä siksi verran tuoretta ja ohutta, että koemme tarvetta olla yhteydessä luontoon.
Siirtolamökki on luonnon korvike, ja nimenomaan korvike, sillä palsta-alueilla luonto on kultivoitu pienimuotoiseen lähiruoan tai koristekasvien hyötyviljelyyn. Sellaisenaankin ne kuitenkin ovat huomattavasti ekologisempi vapaa-ajan viettotapa kuin kesämökit maaseudulla, joihin yleensä pitää ajaa suhteellisen pitkä matka, jotka usein ovat lämmitettäviä ja joihin moniin menee juokseva vesi. Siirtolamökkeihin ei liity yhtä raskasta tuplainfrastruktuuria ja logistiikka kuin kesämökkeihin.
Koska kaupungeissa on kuitenkin varsin vähän tilaa, siirtolamökkielämäntapa edellyttää suvaitsevaisuutta. Toivonkin, että siirtolamökit voisivat säilyä kaiken kansan yleisinä virkistysalueina, joissa voi grillata, saunoa ja pelailla kesäisiä mökkipelejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti