Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Laura Räty kirjoitti sunnuntain Hesarissa, että ilmainen päivähoito on järjetön ajatus. Hän perusteli asian siten, että hänen mielestään ”ilmainen päivähoito rajoittaisi merkittävällä tavalla perheiden valinnanvapautta päivähoitokysymyksessä”. Myöhemmin hän jatkaa, että ”vasta kun päiväkotihoito, yksityinen hoito ja kotihoito ovat perheille taloudellisesti tasa-arvoisia vaihtoehtoja, voimme puhua todellisesta valinnanvapaudesta päivähoidossa”.
Räty näyttää pitävän perheitä kuluttajina, jotka kantavat hoitosetelinsä parhaaksi katsomaansa paikkaan, eli kunnalliseen päiväkotiin, yksityiselle perhepäivähoitajalle tai jomman kumman vanhemman (melkein aina äidin!) työnantajalle, korvaten näin työnantajalle osan kotiin jäävän vanhemman sijaisen palkkaamiskustannuksista.
Kokoomukselle valinnanvapaus on kaikkein pyhin arvo, kuten Rädyn kirjoituksesta voi lukea. Kansalaisten tasa-arvosta viis, kunhan he voivat suorittaa valintansa tasa-arvoisista vaihtoehdoista. Kuntalaisten uudelleennimeäminen asiakkaiksi on ovela retorinen kikka, jolla tosiasiallisesti yhteiskunta luovuttaa vastuunsa yksilöiden käsiin. Näin voidaan perustella hyvinvointivaltion romahduttaminen.
Vaikka kotihoito olisikin lapselle itselleen ehkä paras vaihtoehto ainakin noin kolmivuotiaaksi, niin käytännössä kotihoitoon kannustaminen tarkoittaa usein sitä, että samalla otetaan monia askeleita taaksepäin sukupuolten tasa-arvossa. Edelleenkin käytännössä äiti on useimmiten vanhemmista se osapuoli, joka jää kotiin lakisääteisen äitiysloman jälkeen; tämä on paitsi palkkauskysymys ja imetyskysymys, myös lainsäädäntökysymys ja työmarkkinakysymys.
Useiden isien työnantajat suhtautuvat hyvin nihkeästi miesten vanhempainvapaaseen tai ylipäätään siihen, että vanhemmuuden kustannukset pitäisi jakaa vanhempien työnantajien kesken, koska tämä merkitsisi isien työnantajille kokonaan uutta menoerää. Toiseksikin, edelleenkin miesten euro on naisilla noin 80 senttiä, eli useimmiten miehen kotiin jääminen ei ole perheelle kannattavaa. Kolmanneksi, voimassaolevien suosituksien mukaan lapsia tulisi täysimettää ainakin puolisen vuotta; tämä istuu aika huonosti työmarkkinoiden tasa-arvoon. Neljänneksi, lakisääteinen isyysloma on ainoastaan 18 arkipäivää. Vaadinkin isänä tasa-arvoista mahdollisuutta vanhemmuuteen!
Olisin mieluummin huolissani sukupuolten, vanhempien ja erilaisten perheiden taloudellisesta tasa-arvosta kuin palvelun tarjoajien keskinäisestä tasa-arvoisuudesta.
Ehdottaisin Suomeen seuraavanlaista vanhempainvapaajärjestelmää, joka perustuisi Islannin malliin: ensimmäisen vuoden aikana äiti olisi kotona ensimmäiset 4 kuukautta, isä viimeiset 4 kuukautta ja keskimmäiset kuukaudet 5-8 vanhemmat voisivat itse jakaa keskenään elämäntilanteensa mukaan ja vauvan ruokinnan mahdollistamalla tavalla. Tämän lisäksi molemmilla vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus vuoden vuorotteluvapaaseen, jolloin lapsi ehtisi kolmevuotiaaksi ennen kuin perhe joutuisi kantamaan päivähoitosetelinsä ”päivähoitokauppaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti