Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

10.6.2009

Voiko vähemmistön edustaja olla ***?

Ohjaaja Ole Asbjørn Ness kertoi Aftenpostenin kronikassaan 10.6 yrityksistään ohjata radiokuunnelmia Norjan yleisradiolle, NRK:lle. Nessin kokemukset ovat yleispäteviä ja tärkeitä; ne opettavat uusia asioita sananvapaudesta, enemmistöistä ja vähemmistöistä, stereotypioista ja tabuista.

Ness oli suunnitellut kuunnelmansa yhdeksi henkilöksi imaamia, jolla – ihminen kun on – on myös yksi (!) epämiellyttävä luonteenpiirre. Tämä ei NRK:lle kelvannut, imaameilla kun ei ole epämiellyttäviä piirteitä, tai ei siis saa olla. Kuunnelman yhden päähenkilön nimen oli määrä olla Muhammed, eikä tämäkään käynyt, vaikka Muhammed onkin nykyään yleisin Oslossa poikalapsille annettava nimi.

Ohjelmasta jo kertaalleen sensuroidulla Muhammedilla – ihminen kun on – oli myös määrä olla yksi (!) epämiellyttävä luonteenpiirre. Tämäkään ei käy, sillä kenelläkään Muhammed-nimisellä henkilöllä ei saa olla epämiellyttäviä luonteenpiirteitä.

Ness toteaa, että tapauksessa ilmenevän, liioitellun poliittisen korrektiuden aikakausi alkoi länsimaissa Salman Rushdien saamasta fatwasta. Pohjoismaissa Muhammed-pilakuvakohu on antanut lisää syitä varovaisuuteen.

Tietenkin Nessin näkemys esittää asian yhden puolen. Mahdollisesti hänen kuunnelmansa hylättiin siksi, että se oli yksinkertaisesti huono.

Tunnen monia ihmisiä; joitakin paremmin, toisia huonommin. Toisilla heistä on enemmän epämiellyttäviä piirteitä kuin toisilla, siis minun eittämättä hyvin objektiivisesta vinkkelistäni. Monet näistä epämiellyttävyyden instantaatioista sattuvat kuulumaan ns. meikäläisiin, eli suomalaisiin. Tiedän paljon vähemmän laajassa mitassa epämiellyttäviä maahanmuuttajia kuin kantaväestöä siitä yksinkertaisesta syystä, että tunnen maahanmuuttajia paljon kantaväestöä vähemmän siitä yksinkertaisesta syystä, että heitä on paljon kantaväestöä vähemmän. Myös Norjassa.

Ei kommentteja: