Minä - Wayne Rooneyt 0-8

Pelasin viime viikonloppuna elämäni ensimmäiset kolme jalkapallo-ottelua. Vastassa olivat Chelsea, Leeds ja Manchester United. Olin kaikissa otteluissa avauskokoonpanossa, useimmiten vasempana laitapakkina tai laitakeskikentällä, mutta paikkasin tarpeen mukaan myös oikeaa laitapakkia ja vasemmanpuoleista topparia. Chelsean voitimme 2-1, Leedsille hävisimme 0-2, ja Manchester United koulutti meitä 6-0, 7-0 tai 8-0. En oikein tiedä, kun pääsi tuo kontrolli pettämään viidennen maalin jälkeen. No, jos Manulla on kentällä Roy Keane, Nistelrooij ja monta Wayne Rooneyta, se ei jätä mitään mahdollisuuksia.

Monta Rooneyta? Miten se on mahdollista? Kyse oli jo 20.kerran pelatusta Supportercupista, jossa englantilaisten jalkapallojoukkueiden kannattajien muodostamat joukkueet pelaavat. Nyt mukana oli 44 joukkuetta, ja loppuun saakka selviytyivät Blackburn ja Tottenham, joista jälkimmäinen voitti (***le!) Turnauksen historian menestyksekkäin joukkue ei kuitenkaan ole ManU, Arse tai Pool vaan - Exeter. Alun alkaen opiskelijahuumorina lähteneestä porukasta, joka halusi perustaa jalkapallojengin, on kuitenkin kasvanut kultti. Ehkä Exeterin fanit pelaavat jopa paremmin kuin alkuperäinen Exeter...

Turnauksen jälkeen pidettiin jatkot Terje Eckhoffin takapihalla, jonne puutarhajuhlat olivat siirtyneet aikaisemman siirtolapuutarhan sijaan.

Chelsea-ottelun tiimellyksestä. Itse olin vetäytynyt vaihtopenkille.


Kannustusjoukkomme. Forever blowing Bubbles!


Chelsea vastaan Manulla oli varaa jättää näin monta Rooneyta penkille.




Kolme miestä ja pokaali. Keskellä klubin perustaja Stein Olsen.


Terjen pihajatkoilla. Vasemmalla Terje itse, ja farkkutakissa maalivahtimme Erik Dammen, joukkueemme lyhin mies.


Kolme legendaa: Bjørn Arne Smestad, Alex Nielsen ja vuoden kannattajana palkittava Atle Husom.