Nyt kun Vihreät ovat kuin ovatkin päättäneet vastata Kataiseen alustavaan kosintaan ja olla vielä tässä vaiheessa mukana hallitustunnusteluissa, asialla on vähintään kaksi puolta. Joskin kannatustaktisesti saattaisi kannattaa kasvattaa kannatusta oppositiossa, taitaa kuitenkin olla vastuullista edes yrittää, olettaen, että tärkeitä vihreitä tavoitteita saadaan hallitusohjelmaan. Mitä ne voisivat olla?
Sen sijaan, että asetamme itsellemme kynnyksiä, joihin voi kompastua, meidän tulisi näyttää, miten kykenemme ylittämään yksittäiset kynnyskysymykset. Politiikan ei tulisi olla mikään yksittäisten tavoitteiden lista, josta pyritään hinnalla millä hyvänsä vetämään yli kohtia aina sen mukaan kun niitä on saatu toteutetuksi vaan taustalla tulisi aina olla kokonaisvaltaisen vision hyvästä kaupungista, hyvästä Suomesta, Euroopasta ja maailmasta. Meidän tulisi ajaa kokonaisvaltaista eli holistista politiikkaa, jossa päätösten oletetut vaikutukset pyritään huomiomaan jo valmisteluvaiheessa. Tällaiselle integroidun valmistelun, sektorirajat ylittävälle skenaariopolitiikalle olisi huutava tilaus. Siinä ylitettäisiin politikointi, nimbyily, sulle-mulle kaupankäynti ja etujärjestöajattelu.
Näkisin myös erittäin kernaasti, että politiikka olisi ohjaavaa, ei mukautuvaa. Päättäjien ei tulisi olla toiveiden tynnyreitä, vaan heidän tulee kantaa vastuunsa kokonaisvaltaisesti kestävästä kehityksestä. Kaikkien päätöksien liikenne-, sukupolvi-, sukupuoli-, ympäristö-, ilmasto- ja tasa-arvovaikutukset tulee ottaa vakavasti ja kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi liikenne on muutakin kuin autoilua. Jopa kävely on liikennettä. Ja tasa-arvo liittyy sukupuoleen, sukupolveen, maailmankatsomukseen, asuinpaikkaan, ihonväriin, sosioekonomiseen asemaan.
Otetaan esimerkki ihan läheltä paikkaa, jonka tunnen erinomaisesti asuttuani siellä useaan otteeseen, pidempään kuin missään muualla: Kaarelasta. Sinne suunnitellaan yleishyödyllistä laitosta, harjoitusjäähallia. Liikuntalaitokset ovat kyllä kansanterveydellisesti hyödyllisiä, mutta jäähallit ovat hyvin epäilyttäviä jäädytyslaitteineen. Eikä asia yhtään parane siitä, että alueen tieltä hakataan metsää. Jos se tehtäisiin vain yleishyödyllisten liikuntatarpeiden palvelemiseksi, sen voisi vielä kestää. Mutta silloin kun metsää kaadetaan parkkipaikkojen vuoksi alueella, jonka vierestä kulkevat kaikki Hämeenlinnantien bussit, yhdellä politiikan sektorilla saavutettu hyvä kumoutuu muiden politiikkasektoreiden haittavaikutuksilla. Selitykseksi ei kelpaa se, että ihmiset nyt vaan sattuvat kuljettamaan ne varustekassit autolla. Politiikan tulee tukea haluttua kehityssuuntaa: kestävän kehityksen mukaista liikkumispolitiikkaa. Liikunnan edellytyksenä ei tarvitse eikä saa olla liikenne.
Mikä on edellämainitun tarinan opetus? Esimerkiksi yleishyödylliseksi sanottu kaavoitushanke, joka tukee liikunnan harrastamista ja siten voi näyttää kansanterveydellisesti hyvältä, ei sitä ehkä olekaan lisääntyvien liikennevaikutuksien, lähiluonnon heikkenemisen ja kyseisen laitoksen tarjoaman liikuntavalikoiman yksipuolisuuden vuoksi. En näe, miten poikien jääkiekkoharrastuksen tukeminen parantaisi esimerkiksi vanhusten, kotiäitien tai työttömien kuntoilumahdollisuuksia.
Selvennettäköön, että ei, minulla ei ole mitään kanaa kynittävänä jääkiekon kanssa. Se on hieno peli, etenkin nyt kun Suomi sai karistettu 16 vuoden maailmanmestaruuskrapulansa. Hanke olisi heti paljon siedettävämpi jos hallista tarjotaan aikoja myös ei-kilpailullisesti suuntautuneeseen, vapaamuotoiseen kuntoliikuntaan ja jos hallissa olisi myös esimerkiksi kuntosali, jonne pääsee kohtuullisella maksulla.
Vihreät voivat kyllä lähteä hallitukseen. Ehtona on kuitenkin hallitusohjelma, joka tukee sosiaalisesti, inhimillisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja jossa ennaltaehkäisevyys on sisäänrakennettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti