Hyvät vihreät,
Olen päättänyt lähteä mukaan Vihreän puolueen puheenjohtajakisaan tuodakseni esille asian, jota pidän puolueen tulevaisuuden kannalta kaikkein keskeisimpänä.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja köyhyyden vähentäminen on tuotava Vihreän politiikan keskiöön ympäristöpolitiikan rinnalle. Siellä se ei ole viime aikoina ollut.
Kärsimme vaaleissa tappion suurelta osin siksi, että menetimme neljän vuoden hallitustaipaleen aikana oman äänemme ja uskottavuutemme. Äänestäjämme toivovat, että oppositiokauden jälkeen palaamme juurillemme, idealistiseksi ja peräänantamattomaksi arvoliikkeeksi, joka kykenee tekemään myös radikaaleja avauksia luonnon- ja ympäristönsuojelun edistämiseksi. Meitä tarvitaan, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Tappion jälkeen on kysyttävä, mikä on Vihreän puolueen asema politiikan kartalla: mikä on puolueemme olemassaolon oikeutus ja tehtävä. Kannatuksemme kannalta kaikkein olennaisin kysymys on, miksei Vihreät ole korvattavissa millään muulla puolueella.
Markkinatalouden etua ajavasta kokoomuksesta ei ole tulossa Vihreän puolueen vakavaa haastajaa. Sen sijaan Vasemmistoliitto vihertyi viime vaaleissa ja tuli myös työelämäkysymyksissä Vihreän puolueen tontille. Suuntaus tulee jatkumaan myös seuraavissa vaaleissa.
Helsingissä Vihreät menettivät eduskuntavaaleissa 2011 kannatustaan saman verran kuin Vasemmistoliitto kasvatti. Perussuomalaiset voittivat erityisesti pienituloisissa lähiöissä. Saadaksemme seuraavissa vaaleissa kannatuksemme takaisin meidän on kyettävä yhdistämään ekologisesti kestävä politiikka ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus uskottavalla tavalla.
Politiikassa merkityksellistä ei ole vain se, mitä sanotaan, vaan myös se, mitä jätetään sanomatta. Puhumalla yksipuolisesti ympäristöstä, energiasta, taloudesta ja yhdenvertaisuudesta - vaikka ne ovatkin politiikkamme ja aatteemme kivijalkaa - menetämme suuren osan olemassaolon oikeutuksestamme ja samalla kannattajistamme, jos samalla unohdamme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.
Kyse ei ole vain vaalimenestyksestä, vaan ennen kaikkea välttämättömyydestä tehdä inhimillistä politiikkaa. Tuloerot ovat Suomessa viime vuosina kasvaneet nopeammin kuin muissa OECD-maissa. Eriarvoisuus näkyy nuorten syrjäytymisenä ja köyhyyden syvenemisenä.
Sosiaalipolitiikkamme on viimeiset neljä vuotta ollut pääasiassa Sata-komitean tulosten odottelemista. Viimeistään se, ettemme tuoneet kansan kahtiajakautumista kevään vaalikampanjassa juuri lainkaan esille, koitui meille kohtalokkaaksi. Linjaa on välttämätöntä korjata, mikä edellyttää, että kunnallisvaaleihin mennään päivitetyillä linjauksilla siitä, miten alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta vähennetään koko maassa.
Asetun ehdolle puheenjohtajakisaan, koska Vihreä puolue tarvitsee tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa kärkeensä poliitikon, jolle politiikan keskiössä - yhdenvertaisina kirkastettujen ympäristötavoitteiden kanssa - ovat juuri sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden vähentäminen.
Olen kohtuullisen tavallinen itähelsinkiläinen äiti, vaikka olenkin koulutukseltani kirjallisuuden tohtori ja nyt toisen kauden kansanedustaja. Saan kiitosta siitä, että minua on helppo lähestyä, puhun ymmärrettävästi ja teen johdonmukaista politiikkaa. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja olen naimisissa teatterijohtaja Atro Kahiluodon kanssa. Olen asunut yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea ja Itä-Stadissa vuodesta 1996. Miinukseksi laskettakoon, etten ole asunut Lapissa. Tilannetta kompensoi se, että aviomieheni on Rovaniemen kaupunginteatterin johtaja.
Onnistuin vaaleissa lisäämään äänimäärääni, vaikka Vihreät Helsingissä kärsivät tappion ja menetimme yhden kansanedustajapaikan. Vaaliteemani olivat erityisesti tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden poistaminen - teemat, joilla olen kampanjoinut myös edellisissä vaaleissa.
Tämän viikon Suomen Kuvalehti totesi, että olen vihreistä kansanedustajista eniten vasemmalla. Tämä pitää varmasti paikkansa, jos vasemmistolaisuus määritellään haluksi rakentaa yhteiskuntaa, joka puolustaa heikommassa asemassa olevia, haluksi kaventaa tuloeroja ja pyrkimykseksi säilyttää hyvinvointivaltio. Minulle Vihreät on puolue, joka ajaa juuri näitä asioita. Meidän on silti syytä kirkastaa sosiaalipoliittisia linjauksiamme. Sosiaalipolitiikassa on niin paljon muutakin tavoiteltavaa kuin perustulo.
Meille vihreille ympäristöarvot ovat pyhiä. Mutta haluan itse olla mukana sellaisessa liikkeessä, joka ei unohda yhteiskunnan heikompiosaisia.
Eriarvoisuus tulee olemaan seuraavien kunnallisvaalien samoin kuin vuoden 2015 eduskuntavaalien keskeinen teema. Ellemme ota sosiaalista oikeudenmukaisuutta politiikkamme keskiöön terävän ympäristöpolitiikan rinnalle, tulemme todistamaan miten Vasemmistoliitto uudistaa ja muodistaa itsensä Vihreiden ohi. Voisimme antaa näin tapahtua, jos uskoisimme puolueemme olevan korvattavissa jollakin toisella puolueella. Näin ei kuitenkaan ole asian laita.
Toisin kuin ay-liikkeeseen kytketty vasemmistoliitto tai voimakkaamman etua ajavat oikeistopuolueet, Vihreät kykenee aidosti heikomman etua ajavaan politiikkaan. Tämä pätee niin luonnonsuojeluun, sosiaalipolitiikkaan kuin energiapolitiikkaan. Meidän ei tarvitse alistua teollisuuden tai yritysmaailman ydinvoimalobbareille. Solidaarisuutemme ulottuu oman eturyhmän ulkopuolelle. Haluamme auttaa paitsi oman maan pienituloisia myös kehitysmaiden apua tarvitsevia, ja työsuhdeturvan lisäksi haluamme turvaa myös niille, joille ei työmarkkinoilla ole sijaa. Vihreät on aidosti tulevaisuuspuolue, sillä emme halua syödä tulevien sukupolvien elämisen edellytyksiä.
Minuun, osaamiseeni ja ansioihini voi tutustua paremmin nettisivuillani www.outialanko.fi.
Helsingissä 7.5. 2011
Outi Alanko-Kahiluoto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti