Fortune's always hiding, lauletaan West Ham Unitedin kannatuslaulussa. West Ham on ikuinen alisuorittaja, jota on helppo kannattaa suomalaisen, joka samastuu mieluummin luusereihin kuin menestyjiin. Siksi suomalaisen on myös helpompi samastua Aku Ankkaan kuin Mikki Hiireen, puhumattakaan Hannu Hanhesta.
West Hamin taival Valioliigassa tällä erää sinetöityi eilisellä tappiolla Wigania vastaan. Tappio oli karmaiseva, sillä vielä ottelun alla meillä oli hiuksenhieno, teoreettinen oljenkorsi, joka edellytti voiton lisäksi myös Fulhamin vierasvoittoa Birminghamista. En uskonut etenkään jälkimmäiseen. No, Fulham hoiti tyylikkäästi oman osuutensa. Ironsit eivät vaan karahtivat karille johdettuaan 2-0 vielä puoliajalla. Kävi kuin Suomen leijonille Ruotsia vastaan viimeisen erän viimeisellä minuutilla ikään. Siis vanhoille Suomen leijonille.
Nyt ovat ajat kuitenkin toiset. Enää eivät taivu jääkiekkoleijonain päät. Uusien leijonien ruumillistuma on Micke Granlund, joka on opettanut minulle 40-vuotiaana, 30 penkkiurheiluvuoden jälkeen että hollantilainen historioitsija Johan Huizinga oli kuin olikin oikeassa: ihminen on leikkivä eläin, ja peli on leikkiä. Homo ludens!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti