Rolf Bergroth (1906-95) oli II maailmansodan jälkeisen Suomen merkittävimpiä, nyt hämmästyttävän huonosti tunnettuja pianotaiteilijoita. Yksi syy unohdukseen on se, että Suomessa tehtiin ennen 80-lukua valitettavan vähän klassisen musiikin levytyksiä, ja valitettavan moni radion kantanauhakin kierrätettiin.
Onneksi Bergrothin soitosta sentään on säästynyt näytteitä. Tallennus Chopinin masurkoista on ryhdikästä soittoa, ja äänitykset ovat hämmästyttävän hyviä siihen nähden että ne ovat Ylen kantanauhoja (eivät siis studiolevytyksiä kuten Fugan julkaiseman tallenteen vihkosessa väitetään; tieto on tarkistettu hänen tyttäreltään Anna Lehmukselta, o.s. Bergroth). Muut levytykset ovatkin sitten myös Ylen kantanauhoja ja yksityisten radioesityksistä tekemiä omia äänityksiä.
Musiikkiliike Fuga teki muutamia vuosia sitten todellisen kulttuuriteon kootessaan kolme levyllistä Bergrothin tallenteita. Niiden perusteella kyse oli analyyttisestä, kiihkottoman selkeästi ja linjakkaasti soittaneesta taiteilijasta, joka soitti ainakin Mozartia, Chopinia, Debussyä ja Schumannia erittäin tyylikkäästi, ilman mitään kotimaisuustasoituksia. Beethovenin 28.sonaatissa vertailu on kuitenkin armoton, ja ilman muutamaa ohilyöntiä - joita tuli Schnabelille ja Fischerillekin - ja fuugan pientä unohdustakaan Bergrothin esitys ei ole vertailukelpoinen esimerkiksi Solomonin, Schnabelin, Kempffin tai Brendelin tasolla. Se on joka tapauksessa arvokas historiallinen dokumentti, suomalainen pianisti soittamassa Beethovenin kokonaisen sonaatin, yhden sekä taiteellisesti että pianistisesti raskaimmista.
Kaikkein omimmillaan Bergroth on suomalaisen musiikin parissa. Musiikillisesti melko kevyille Sibeliuksen pianominiatyyreille en ole koskaan kuullut tehtävän vastaavaa oikeutta. Myös 20-30 -luvulla kansainvälisen läpimurron kynnyksellä olleen Selim Palmgrenin nyttemmin miltei unohtunut pianomusiikki, Bergmanin pianomusiikki ja jopa Kuulan Lampaanpolska ovat täysipätöistä musiikkia. Toivottavasti arkistoista löytyy lisää vastaavia aarteita ja niitä myös julkaistaan; ainakin pari Beethovenin sonaattia lisää pitäisi olla tallella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti