Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

21.11.2012

Musiikkitalosta Berglund-talo!

Musiikkitalon voisi nimetä uudelleen Paavo Berglund-taloksi

Musiikkitalo on aivan liian persoonaton ja steriili nimi konserttipaikalle. Mistä saisimme sille uuden nimen?

Sibelius on suomalaisen musiikkielämän tärkein nimi. Sibeliustalo on kuitenkin jo Lahdessa. Ehdotan Helsingin Musiikkitalon uudelleennimeämistä Paavo Berglund-taloksi. Se on helppo kääntää Paavo Berglund Halliksi.

Nimi olisi monessakin mielessä osuva: tammikuussa kuollut Berglund oli syntyperäinen helsinkiläinen, joka jätti unohtumattomat jälkensä helsinkiläiseen musiikkielämään. Berglundin osuus helsinkiläisten orkestereiden kehittäjänä on ollut aivan keskeinen, ja Berglund joutui tekemään työnsä usein akustisesti kelvottomissa olosuhteissa.

Kun Musiikkitaloa ei enää voida nimetä Sibeliustaloksi, Berglundista saadaan myös oiva linkki Sibeliukseen; Berglundiahan pidetään tavallisesti kaikkein autorisoiduimpana säveltäjämestarimme tulkkina. Hän levytti Sibeliuksen sinfoniat kolmasti, ja Berglundin partituureja tutkivat nykykapellimestaritkin.

Musiikkitalon nimeäminen uudelleen olisi hyvä tapa muistaa Berglundin elämäntyötä.

Michael Perukangas

Kirjoitus julkaistiin Hesarin mielipideosastolla tänä aamuna, mutta minut oli erheellisesti nimetty helsinkiläiseksi.

Paavo Berglundin muistokirjoitukseni voi lukea allaolevasta linkistä:

http://perukangas.blogspot.fi/2012/01/paavon-muistolle.html

Ei kommentteja: