Muutos asuu nuorisossa?

Kun joitakin vuosia sitten olin toteuttamassa Kierrätyskeskuksen kanssa paikallista ympäristövalistusta Malminkartanon alueella, taka-ajatuksena oli että lapset toimisivat muutosagentteina, uusien asenteiden ja tottumusten salakuljettajina ja matkasaarnaajina. Siitä ei tosin puhuttu mitään, miten perheen vanhemmat ottavat vastaan lapsiltaan tulevan moraalisen esikuvallisuuden tai suoranaisen moralisoinnin, eikä sen puoleen siitä, että ehkä nuorison varaan laskeminen on perusteetonta optimismia. Kuitenkin oma poikani osasi laittaa ei vain omia vaan toistenkin roskia roskikseen jo reilun vuoden ikäisenä. En sano, että omena kauas puusta pudonnut, mutta kai sitten ihminen taantuu siirryttyään yläkouluikään, en tiedä.

Yksi kevään alkamisen varmimpia merkkejä on paitsi lumen sulamisen paljastama koirankakka, myös tämän inspiroimat - voisi sanoa aiheuttamat - koirankakkakeskustelut. Kyllä sieltä lumen alta paljastuu paljon muutakin, alkaen pikaruokapakkauksista, tupakanstumpeista ja muusta kierrätyskelvottomista jätteistä, joiden paikka ei nyt vaan kertakaikkisesti ole kaduilla tai puistoissa, puhumattakaan leikkipuistoista. Ei sen puoleen että sinne kuuluisi myös mikään kierrätyskelpoinen jäte, jonka kohtalona olisi kaiken järjen mukaan tulla kierrätetyksi.

En ole niin vanhuuteen väsynyt että välittäisin syyttää nuorisoa tästä. Ylipäätään olen varovainen tekemään mitään sukupolvi- tai epookkiyleistyksiä. Setä haluaa nyt kuitenkin vähän heristää sormea. On kuitenkin aika väsynyttä sekoittaa välinpitämättömyys kapinointiin. Jos haluaa kapinoida, kapinoinnille pitää olla kohde, ja jotta sen kapinoinnin voi toivoa osuvan maaliin, sen kohteen on oltava oikea. Roskaaminen ei siis ole kapinaa, vaan ainoastaan saatanallisen typerää, ajattelematonta ja väsynyttä. Koettakaa siis kasvaa aikuisiksi, olitte sitten 12- tai 32-vuotiaita!



Porvoon kaupunginpuistoa viime uutenavuotena.

Sotka luulee lauantaita torstaiksi

Ei nyt kyse ole liian aikaisin paluumatkalle harhautuneesta muuttolinnusta, vaan huonekalukaupasta. Kalusteliike Sotkassa taitaa olla käytössä joku ei-juliaaninen kalenteri. Tämän voi päätellä siitä että kun he lupasivat, että tilaamani lastensängyn voi noutaa sieltä torstaina, tiedustellessani sitä uudestaan he lupailivat sitä loppuviikon aikana.

Kun ottaa huomioon, että kyseessä on pääsiäinen, asian voi tulkita kahdella tavalla: joko niin, että heidän mielestään torstai on lauantai. Tai sitten he kieltäytyvät tunnustamassa kirkollispäiviä ja pitävät putiikin avoimena myös pe ja su.

Ei minullekaan saa tehdä ohareita. Vielä raskauttavamman palvelurikoksesta tekee se, että pitämätön palvelulupaus sai valitsemaan asioinnin heidän kaupassaan eikä esimerkiksi veps. Minä nimittäin laitan pahan sanan asialle jos en saa maksamaani palvelua. Mutta vielä vähemmän niitä saa tehdä pojalleni. RÄYH!

Espoo, hyvien ihmisten kaupunki

Erään kokoomuslaisen valtuutetun Facebook-seinällä keskusteltiin juuri kuntaliitoksista. Sytykkeenä tälle keskustelulle oli ns. Kuuma-kuntien oma-aloitteiseksi kuntafuusioksi tiivistyvä yhteistyöehdotus. Kuntaliitoksilla voi olla huonoja seurauksia: demokratia pakenee, valtuutetut pakenevat, palvelut pakenevat asukkaita. Jotakin hyvääkin voidaan sanoa: loppuupa ainakin ainainen kilpailu ns. hyvistä veronmaksajista.

Eräs espoolainen kokoomuslainen kommentoi tätä helsinkiläisvaltuutetun Fb-keskustelua: "Me ollaan täällä Espoossa noudatettu kokoomuslaista politiikkaa ja kehitetty kaupunkia siten, että tänne on halunnut muuttaa hyviä veronmaksajia ja myös paljon hyviä työnantajia. Mielestäni meillä pitää olla oikeus olla itsenäisiä tai muuten kyse on sosialismista.".

Hyvä veronmaksaja implikoi huonon veronmaksajan. Kun kysyin häneltä, onko hyvä veronmaksaja myös hyvä ihminen ja samalla huono veronmaksaja huono ihminen ja että minne nämä huonot veronmaksajat ja ihmiset sitten laitettaisiin, hän vastasi tähän: "Ei huono veronmaksaja automaattisesti ole huono ihminen. Onhan ihmisillä monenlaisia elämäntarinoita. Esim. sosiaaliturvalla elävä syrjäytynyt juoppo on huono ihminen ja voi mielellään asua Helsingissä. Ei tarvitse tulla Espooseen. Voisin myös mieluusti antaa humanitaariset maahanmuuttajat täältä Espoosta Helsinkiin, koska minulla on se käsitys, että Helsingissä heistä tykätään enemmän."

Ehkä en tunnista kokoomuslaista ironiaa. Mutta jos Espoossa tosiaankin harjoitetaan tuollaista politiikkaa, kokoomuslaista tai ei, tässä on jo syy viedä kunnilta päätösvalta ja antaa valtion liittää Espoo vaikkapa Kainuun maakuntaan. Tai siirtää se sinne. Se ei tosin olisi reilua kainuulaisia kunnon ihmisiä kohtaan. Heillä on oikeus elää rauhassa, ilman kokoomuslaista politiikkaa.

Asuntovelallinen, kilpailuta pankkisi!

Olen ollut Aktia-pankin uskollinen asiakas siitä lähtien kun ostin heiltä asunnon. Tai en siis heiltä, vaan he toimivat bulvaaneina. Tätä onnea kesti miltei seitsemän vuotta, kunnes sain kotiini työeläkeotteen.

Viime syksynä kotiini postitettu työeläkeote herätti minut todellisuuteen. Jos kaksi työssäkäyvää korkeakoulutettua aikuista ei tällä hetkellä ole kerryttänyt työeläkettä hädin tuskin silloisen vuokransa verran, ymmärsin, että heikkenevän huoltosuhteen länsimaailmassa (ja Suomessa) kohta ainoa jäljelle jäänyt sosiaaliturvan muoto on asunto, siis asumiskulujen minimoiminen. Ei nyt, vaan sitten joskus.

Pahoista puheista huolimatta, oman asunnon lyhentäminen tulee paljon kalliimmaksi kuin vuokralla asuminen ja korkovähennysoikeuttakin heikennetään joka vuosi 5 prosenttiyksiköllä. Kuitenkin oman asunnon lyhentäminen on järkevin keino säästää ja sijoittaa, sillä sijoituksen kohde on jokainen kuukausi entistäkin omempi, ja se hetki, jolloin maksettavaksi jää vain yhtiövastike, lähestyy yhtä varmasti kuin liian kovaa maratoninsa aloittaneen selkä.

Kun nämä ajatukset synkkenevän huoltosuhteen ja pitenevien elinikien Suomesta valtasivat mieleni, luontevaa oli aloittaa omasta pankistani Aktiasta. Hyvä kun eivät nauraneet sieltä ulos, moralisointien kera. Kunnoton ihminen kai olen kun en ole säästänyt. No, tuohon pankkiin en olisikaan säästänyt kun rahani kerran eivät kelpaa. Oli aika siirtyä seuraavaan pankkiin, Nordeaan.

Seuraavassakaan pankissa ei tärpännyt. Ei, vaikka se oli toisen velallisen pitkäaikainen pankki ja toisellakin on yhdistyksen ja lapsen ja viraltapannun yrityksensä asiointi siellä. Sama kaiku oli askelten: säästäkää ensin, niin palaamme asiaan. Kiitos ja hei. Kai pankkien tehtävä sitten on moralisoida ja osoitella sormella prekaariyhteiskunnan lyhytjänteiseen elämäntapaan sortuneita.

Sitten kokeiltin Postipankkia. Eikun Leoniaa. Eikun Sampoa. Eikun Deutsche Bankia. Eikun Danske Bankia. Danske Bankin tarjous oli muuten kilpailukykyinen, mutta he tarjoavat lainaa maksimissaan 20 vuodeksi, ja prekaarin kantokyvylle kuukausierä olisi tullut liian kalliiksi. Kiitos Danske Bank, mutta kuitenkin, ei kiitos.

Sitten tulikin minusta Osuuspankin torppari. Ainoa varaus, mikä heidän kanssaan solmimassaan torpparisopimuksessa on vielä esitettävänä, on se, miten niin keskittäminen kannattaa, kun bonuspisteillä saa vain rahoitustuotteita eli siis rahanarvoisia etuja mutta ei rahaa, kun en sitä autovakuutusta nyt muutenkaan ottaisi. Osuuspankki kuitenkin voitti, koska heillä oltiin ymmärretty kaikkein tärkein asia: pankit ovat asiakkaitaan varten olevia palvelulaitoksia. Asiakkaiden tehtävä ei ole kerryttää pankkien varallisuutta, vaan pankkien tehtävä on auttaa asiakkaittaan kerryttämään varallisuuttaan ja toteuttamaan unelmiaan. Toinen tärkeä läksy pankeille: asiakkaita ei kannata kilpailuttaa, sillä kyllä asiakas osaa kilpailuttaa pankkinsa. Asunnon osto on jos ei nyt ihan ainutkertainen niin ainakin harvinaislaatuinen tapahtuma, ja se pankki, jossa ymmärretään panostaa näiden asiakaskohtaamisten palveluun, voittaa.

Maahanmuuttajat hyödyttävät kansantaloutta

Keskeisin kriteeri vastustaa maahanmuuttoa on ollut perinteisesti se, että maahanmuuttajat tulevat kalliiksi, koska he muka käyttävät paljon hyvinvointipalveluja. No, eivät käytä, ainakin jos on uskominen tuoretta norjalaisselvitystä.

Norjassa riippumaton NyAnalyse-tutkimuslaitos teki nimittäin selvityksen, jonka mukaan maahanmuuttajat (luultavasti selvityksessä oli kyse 1.polven maahanmuuttajista, koska Norjassa on joissakin tilastoissa selvästi enemmän maahanmuuttajia kuin selvityksessä mainitut 11%) käyttävät hyvinvointivaltion palveluista vain 4%, vaikka heidän osuutensa väestöstä on 11%.

Tutkimustulokset julkaisseen Utrop-lehden mukaan tutkimus romuttaa tehokkaasti myytin, jonka mukaan maahanmuutto olisi uhka kansantaloudelle.

Romuttaako Sote-uudistus perusterveydenhuollon?

Nyt sitten saatiin jo ennen kunnallisvaaleja lupailtu hallituksen Sote-uudistus, joka ei vielä kunnallisvaaleihin ehtinyt kun haluttiin tuottaa priimaa. Näyttää siltä, että kun uudistuksessa on keskitytty palveluiden saatavuuteen, niiden saavutettavuuden kanssa onkin niin ja näin.

Mitä tämä merkitsee itäisellä Uusimaalla? Pukkila ja Myrskylä ostavat sosiaali- ja terveyspalvelunsa Päijät-Hämeestä. Uudistuksessa Päijät-Hämeen yliopistollinen keskussairaala sijaitsee Tampereella, joka on julkisella liikenteellä lähes tekemätön matka. Muualla, esimerkiksi Vaasassa uudistus merkitsee myös selkeää huononnusta kulkuyhteyksiin; kun vaasalaiset aiemmin ovat käyttäneet Tampereen yliopistosairaalan palveluita, nyt heidän on mentävä Turkuun, vaikka Helsinkiinkin pääsisi paremmin.

Sote-uudistus uhkaa myös Porvoon sairaalaa. Jos Sipoo tukeutuu tästä lähtien HYKS:in palveluihin, Porvoon sairaalan ylläpitämiseen vaadittava kriittinen asukaspohja putoaa lähes neljänneksellä. Keskiviikkohesarissa kuultujen sipoolaislääkärien mukaan yhteistyö Porvoon kanssa toimii nyt hyvin, ja on epäiltävissä, että välttämättä Hyksistä ei tulla pitämään esimerkiksi katetrikoulutuksia yhtä sujuvasti kuin Porvoosta Nikkilän terveysasemalle. Nykyisellään moni Porvoon sairaalan lääkäri pitää vastaanottoa myös Sipoossa, jolloin lähetetoiminta on saumatonta.

Sote-uudistus voi siis tarkoittaa Porvoon sairaalan alasajoa, jolloin koko maakunnasta loppuvat synnytysten lisäksi kaikki muutkin erikoissairaanhoidon palvelut. Porvoon sairaala on vahvistus koko Uusimaan terveydenhuollon palvelutasolle, täältä on saanut avun esimerkiksi moni lonkka-ja polviproteesipotilas, jotka on lähetetty jononpurkuun pääkaupunkiseudulta. Porvoon sairaala sitäpaitsi palvelee, myös työllistää, muitakin kuin terveydenhuollon henkilökuntaa. Mistä työpaikat Porvoon sairaalan tukipalveluiden työntekijöille, jos katsotaan, ettei neljä kuntaa ole sairaalan väestöpohjaksi riittävä?

Sote-uudistus asettaa haasteita myös jo nykyisellään yhteensopimattomille terveydenhuollon tietojärjestelmille. Pelkään paitsi potilasasiakirjojen, laboratorio- ja kuvantamistulosten siirrettävyyden mutta ennen kaikkea potilaiden terveyden puolesta.

Ei kuitenkaan tullut ihan priimaa Sote-uudistuksesta. On ihme, ettei hallitus tuon parempaa saanut aikaan, vaikka Sote-uudistusta valmisteltiin kuin Iisakin kirkkoa.

Apunen jättäisi lapset heitteille

Kun Apusen Matti - kuka hän on? - kirjoitti eilisaamuisessa Hesarissa, että subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa onkin kyse vanhempien subjektiivisesta bailausoikeudesta, hän ei taida tietää sitä, että monilla vanhemmilla ei ole lomaa lainkaan. Vuosilomaoikeus ei nimittäin tarkoita reaalista lomaa.

Monilla pätkätyöläisillä ei ole kesälomaa. Minulla on esimerkiksi ehtinyt olla 42-vuotisen tähänastisen elämäni aikana vain kahdesti palkallista kesälomaa enemmän kuin viikon. Eikä kahdentonnin prekaareilla ole varaa ottaa palkatonta vapaata, jos sellaista työnantaja edes sallisi.

Jos työsuhde esimerkiksi on alkanut huhtikuussa tai sen jälkeen, kesälomaa ei ole. Kannattaa siis opiskella edes pikkuisen työehtosopimuksia, Matti.

Tämä Apunen olisi siis jättämässä lapset heitteille, jos hän olisi valmis korvaamaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden lasten subjektiivisella lomaoikeudella. Apunen yrittääkin syyllistämällä vanhempia oikeuttaa hyvinvointivaltion purkamisen. Inhottava strategia, ihan kuin vanhemmuuteen ei muutenkin liittyisi ihan tarpeeksi jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.

Apusen höläyksen voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa -lehdessä perjantaina 22.3.2013.

Kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta

Kannatin kansalaisaloitetta sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta, koska minun maailmankuvassani kaikkien yksilöiden yhtäläiset oikeudet ovat itsestäänselvyys eivätkä keneltäkään pois. Lisäksi se, että jokin instituutio koskee kaikkia, vahvistaa myös instituutiota sinänsä. Tämä pätee esimerkiksi demokratiaan ja peruskoulutukseen: miksei sitten avioliittoon?

Siitä voi jokainen olla vapaasti mitä mieltä hyvänsä, miten suhtautua omassa elämässään niihin institutionalisiin järjestelyihin, joilla parisuhde merkitään ulkomaailmalle ja yhteiskunnalle. Kenenkään ei ole pakko mennä täällä naimisiin, eikä sitä sinänsä voi suositella tai olla suosittelematta. Jokainen päättäköön siitä siis itse omassa elämässään, ja tämä oikeus kuuluu myös samaa sukupuolta rakastaville.

Kun lakivaliokunnassa ketkuilivat, etteivät voi edistää valiokuntateitse lakia eduskuntaan äänestettäväksi, pidettäköön nyt huolta että saavat ottaa siihen kantaa. Samalla saavat ottaa kantaa siihen, mikä ylipäätään on kansalaisaloitteiden paino, sillä tämä aloite sai muutamassa tunnissa vaaditut 50 000 kannatusilmoitusta, ja kolminumeroiseen summaan taidetaan päästä vielä tämän vuorokauden puolella.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa linkkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.

Eroa, ministeri Henriksson!

Ok,

Heidi Hautala erehtyi. Hän on ensimmäinen ihminen itse sen myöntämään: hän erehtyi yrittämään auttaa maahanmuuttajatuttavaansa ja unohti ilmoittaa tämän eläkemaksut, kokonaista 30 euroa. Mitä saa kolmella kympillä? Yhden viinitonkan ja askin tupakkaa. Olutlaatikon tai yhden uuden cd-levyn. 25 litraa maitoa. Maksettua vuokran ehkä sen kokoisesta tilasta, jossa mahtuu makaamaan kääntymättä, kuukaudeksi. Porvoosta.

Kirjoitin jo toissa kesänä julki ihmetykseni siitä, minkä ihmeen takia oppositio tai mediat eivät tarttuneet siihen, että Kok + RKP yhdessä salasivat Voima-lehden muistion hallitusneuvotteluista, joka osoitti, että kyseiset puolueet estivät harmaan talouden torjuntakeinojen tulemista hallitusohjelmaan. Ei kiinnostanut nykyistä oppositiota, joista ainakaan Perussuomalaiset eivät edes halunneet hallitukseen estämään harmaata taloutta ja pelastamaan kansantalouttamme kestävyysvajeelta. Tuotakoon asia julki nyt kun RKP:tä harmaan talouden torjuntatoimia miettineessä työryhmässä hallitusneuvotteluissa edustanut Anna-Maja Henriksson on päässyt oikeusministeriksi ja vaatii nyt oikeusministerinä vaatii ensimmäisenä Heidi Hautalan päätä vadille.

Oikeusministeri Henriksson koettaa peitellä omaa epäonnistunutta harmaan talouden peittely-yritystään laittamalla Heidi Hautalan uhrilampaaksi. Hyi!

Bloggasin 14.6.2011:

Voima-lehden syväkurkkumuistiossa hallitusneuvotteluista paljastetaan, että käynnissä olevat hallitusneuvottelut salataan hyvällä syyllä. Kun ennen vaaleja kaikki puolueet pitivät harmaata taloutta julkista talouttamme epäoikeudenmukaisesti rasittavana epäkohtana, nyt jäljelle jääneestä sixpackista ainakin Kokoomus ja RKP olisivat valmiita rajoittamaan eräitä harmaan talouden torjuntakeinoja.

Muistion - jota syytetyt Kokoomus ja RKP eivät suostu kommentoimaan - mukaan esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden ja yrityksien viranomaisvalvontaa ei voi kiristää. Tämä mahdollistaa jatkossakin työn teettämisen alle kaikkien taksojen ja veronkierron; jos Voiman muistioon on uskominen, myöskään alihankkijoiden valvontaan ei suunnitella mitään tiukennuksia. Se voisi kenties paljastaa suomalaisten yrittäjien kannalta hankalia ihmisoikeus- tai ympäristöloukkauksia niiden alihankkijoilla.

Jos kerran ollaan julkisen talouden kestävyysvajeesta huolissaan, ei sitä näin korjata. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kestävyysvajeesta, joka seuraa siitä, että nyt ainoat joiden harteille vastuu harmaasta taloudesta sälytetään, ovat työntekijät, jotka ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti heikossa hapessa olevia keikka- ja vuokratyöntekijöitä.

Voima-lehden yrityksen haastatella oikeusministeriä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Huomioita suomalaisesta sisusta

Tv-studiossa esiintyneet herrat J.Halla-Aho ja O.Immonen halusivat tekeytyä epäpyhän poliittisen allianssin yhdessä demonisoimiksi marttyyreiksi. Ei, hyvät herrat, ei äärijärjestöjä tarvitse demonisoida eikä edes lukea kuin piru raamattua sitä, mitä näiden liikkeiden jäsenet kirjoittelevat. Riittää kun katsoo, mitä he päästelevät. He tekevät sen ihan itse.

Jos sitten mennään hetkeksi siihen oppirakennelmaan, jota nämäkin herrat yrittävät puolustella ei-rasistiseksi ellei jopa antirasistiseksi: se perustuu näkemykseen geneettisesti määrittyvien rotujen geneettisesti siirtämistä kulttuurisista konstruktioista, jotka he näkevät muuttumattomina. Ajatusrakennelma on, köh, hieman savijalkainen. Jos roduille ei ole geneettisiä perusteita, miten rodut voivat siirtää eteenpäin perimässään yhtään mitään, etenkin kun sekä rotu että kulttuuri ovat itsessään luotuja, kulttuurisia konstruktioita. Yksi sellainen kulttuurinen konstruktio on 1800-luvulla synnytetty kansallisvaltioajatus, joka on tarkoitushakuisesti luotu konstruktio, aivan samoin kuin rotu ja kulttuurikin.

Jos ovat äärioikeiston pelkäämät "ääri"vasemmistolaiset ja punavihreät Immosen ja Halla-Ahon mielestä tarkoitushakuisesti etsimällä etsineet itselleen helpoksi maalitauluksi järjestöt, joiden linjan määrittelystä tarvitsee ehkä olla huolissaan mutta ei huolehtia (koska se kehkeytyy itsestään aivopieruina, orgaanisesti, toisin kuin kulttuurit), niin aivan samoin kansallismielisiksi itsensä määrittelevät ryhmät syyllistyvät tähän tarkoitushakuisuuteen, josta ne vastustajiaan syyttävät.

Olisi siis peiliin katsomisen paikka, herrat. Marttyyriksi totta kai saa ryhtyä, mutta sitten on turha itkeskellä jos syytellään.

Persut lain vai laittomuuksien asialla?

Perussuomalaiset ovat aika usein huolissaan rapautuvasta esivallasta, oli kyse sitten poliisin tai armeijan vähenevistä resursseista. Poliisin ja armeijan tarkoitushan on valvoa ja vahtia; ensimmäinen vahtii kansalaisten toiminnan laillisuutta ja maamme sisäistä järjestystä, armeija taas sitä, että yhteiskunta (tai oikeammin kansallisvaltio) ylipäätään säilyy. He ovat kuitenkin aika valikoivia sen suhteen, minkä he katsovat ansaitsevan lainsuojaa.

Tässä on tietty paradoksi: kun poliisin tehtävänä on vahtia olemassaolevien lakien noudattamista, perussuomalaiset taas vahtivat ettei tule uusia lakeja joita heidänkin pitäisi noudattaa ja kunnioittaa. Otettakoon esimerkiksi nyt sukupuolineutraali avioliittolaki: avioliittoa pitää perussuomalaisen näkemyksen mukaan suojella siltä, ettei kyse ole kaikkia tasapuolisesti koskevasta oikeudesta. Näin perussuomalaiset rikkovat ihmisoikeuksia räikeästi: heidän mielestään laillinen kansallisvaltio on vain sellainen, jossa kaikilla ihmisryhmillä ei ole täysiä kansalais- ja ihmisoikeuksia.

Lakeja voi myös rikkoa valikoivasti, vain perussuomalaiset itse tai heidän kanssaan samanmieliset. Otetaan esimerkki susista. Sudet, jotka eivät ole tappaneet Suomessa yhtään ihmistä sinä aikana kuin esimerkiksi autot ovat tappaneet suoraan kymmeniätuhansia ja välillisesti ilmansaasteiden kautta varmaan toisen mokoman, joutavat tulla tapetuiksi, vaikka ovatkin laissa rauhoitettuja. Mikseivät sitten kieltäisi tupakan myymistä kun se tunnetusti tappaa. Metsästyslakia saa siis rikkoa, mutta sitten ei kajota autoihin. Ei, vaikka varmaankin joukkoliikenteeseen panostaminen puolustaisi juuri niitä pieniä ihmisiä, työttömiä ja mökin mummoja, joita heidän olettaisi kannattavan puolustaa. Ongelma lienee se, että liian moni perussuomalainen kannattaja menettäisi itseytensä kun otettaisiin nortti suusta ja lada alta.

Kuka sitten vahtisi, että perussuomalaisten suojelemat hyvin kyseenalaiset kansalaisliikkeet toimisivat laillisesti? Kansanedustuslaitosko, jonka edustajat ovat huudattautuneet näiden kansalaisliikkeiden johtoon? Vai tarvitaanko sitten paikalle mellakkapoliisi irrottelemaan oikeistoradikaaleja mielipiteenvapauttaan käyttävien rauhanomaisten kansalaisaktivistien kimpusta? Ja jos eivät suoranaisesti ryhtyisivätkään suoraan toimintaan, kuka suojelee ihmisoikeuksien puolustajien turvallisuutta?

Persut ovat myös hyvin kiihkeitä osoittelemaan olemattomia viholliskuvia, jotta huomio kääntyisi pois heistä itsestään. Oli kyse sitten ulkoisista vihollisista, joita he tarvitsevat pitääkseen kansallisvaltioharhansa koossa tai sitten tekaistuista vasemmistoterroristeista, joita heidän hyssyttelemänsä oikeistolainen ääriaines pätkii. Heidän kansanedustajansa eivät ole kansanedustajia vaan -kiihottajia, jotka ovat herätelleet nukkuvat vähemmistöjen kimppuun.

Perussuomalaisten vastuullisen aineksen ja johdon tulee sanoutua päättäväisesti irti muukalais- ja homovihavastaisuudesta ja samaten sanoutua irti yhteyksistä kaikkiin ulkoparlamentaarisiin äärijärjestöihin. Muuten ei jää mitään muuta tulkintavaihtoehtoa kuin että he ovat laittomuuden asialla.

Porvoonseudun Vihreiden kevätkokouskutsu 26.3.

Porvoonseudun Vihreät Posevi ry

Kevätkokous tiistaina 26.3.2013 klo 19

Paikka: Omenamäen palvelutalo, ryhmähuone 1, Tulliportinkatu 4


Esityslista


1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. vahvistetaan kokouksen työjärjestys

4. käsitellään hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta edellisenä kalenterivuonna

5. kuullaan edellisen vuoden tilinpäätös sekä tilintarkastajien kertomus tileistä ja hallinnosta

6. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. päätetään muista kokoukselle sääntömääräisessä ajassa esitetyistä asioista:

- valitaan yhdistyksen edustajat (2 kpl) puoluekokoukseen

Ennen kevätkokousta pidetään yhdistyksen hallituksen kokous alkaen 18 samassa paikassa. Tervetuloa!

Työpaikkakoulutus: onko viinikin parempi kuin ei mitään?

Onneksi olkoon työmarkkinasovusta! Onnittelut kuulunevat etenkin työntekijäjärjestöille, jotka saivat ujutettua sopuun työntekijöiden oikeuden kolmeen koulutuspäivään vuodessa. Aivan ensin tosin pitää ratkaista, mitä on työpaikkakoulutus: mihin koulutetaan ja kuka hyötyy. Oman kokemukseni sekä muilta kuulemani perusteella ei ihan aina hyödy sen paremmin työntekijä kuin -antajakaan.

Toki minäkin mielelläni kouluttautuisin töissä. Miten sitten sosiologi parantaisi ammattitaitoaan? Sosiologin erityispätevyyshän on yleispätevä yhteiskuntakriittinen tutkimus. Jos esimerkiksi katsoisin, että ammattitaitoni ylläpitämiseksi ellei peräti kehittämiseksi olisi välttämätöntä tehdä väitöskirjaa, kolmen päivän tahdilla siihen taitaisi mennä semmoiset 250 vuotta, jos oletamme, että väitöskirjan tekeminen vaatisi vaikkapa puolipäiväistä panostusta viiden vuoden ajan. Työnantajani ei siitä tosin mitään hyötyisi. Eikä itse asiassa ainutkaan monistakymmenistä työnantajistani.

Mitä sitten on tarjolla? Entisessä työpaikassani tarjottiin mahdollisuus mennä laivaristeilylle. Voi olla, että siellä jotakin oppikin, en tiedä kun en käynyt. Mutta en näe, että on veronmaksajien asia kustantaa ryyppäjäisiä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa en pääsääntöisesti muutenkaan vietä aikaani työajan ulkopuolella. En tahdo sanoa sitä, etteikö minulla olisi ollut hienoja ihmisiä kollegoina. Kyllä oli. Mutta he olivat joko perheellisiä tai osasivat käyttää aikansa tähdellisemminkin kuin olemalla joko osapuolina tai yleisönä humalaisten kollegoiden parisuhdehakuiselle tai parisuhteidenrikkomishakuiselle örveltämiselle.

Mitä kaikkea työpaikkakoulutus sitten voi olla? Aivan ensimmäiseksi mieleeni tulee isäni, joka työskenteli 24 vuotta Alkossa. Heitä koulutettiin jatkuvasti, ja osa siitä oli varmaan tähdellistäkin. Ainoa koulutus, josta on kuitenkaan riittänyt jälkipolville kerrottavaksi, oli päivän mittainen kurssi, jossa työntekijät saivat keksiä mainoslauseita oikeasti ja ei vielä olemassa oleville tuotteille. Viinoihin suuntautunut isäni kollega ei sitten sen paremmin keksinyt viiniä luonnehtia kuin että "viinikin on parempi kuin ei mitään". Tämä sopinee monen työpaikkakoulutuksen luonnehdinnaksi.

Sitten ajattelen opiskeluaikaisen työnantajani työpaikkakoulutuksia, joista aina jollain verukkeella onnistuin laistamaan. Niissä yrityksen toimitusjohtaja jakkupuvussa näytti, miten on mahdollista pyöräyttää moppia siten että ei tule jännetuppitulehdusta eikä hymy hyydy. Sitten heille onnistui itsensä myymään psykiatri Tony Dunderfelt, joka piti siivousyritykselle ihmissuhdeajokorttikoulutuksia. Voisi kuitenkin moni siivooja olla enemmän trukilla-ajokoulutuksen tarpeessa. Ja kyllä hymy hyytyy, kun näkee palkkakuitin.

Joillakin aloilla koulutus ei ole oikeus vaan virkaehtosopimukseen kirjattu velvollisuus, joka tapahtuu omalla ajalla, ja pahimmillaan se sisältää pakotettuna yleisönä altistumista kunnan viranhaltijoiden itsekehulle, heidän kissansa, lapsensa rippikuvien tai työntekijöiden riemuksi ostetun kahvinkeittimen ihailulle.

Joillakin aloilla koulutus on myös ihan oikeasti sekä virkistävää että hyödyllistä. Oman kokemukseni mukaan näin on etenkin kansalaisjärjestöissä: varmastikin antoisin työpaikkakoulutus, johon olen osallistunut, olivat vuotuiset työpajapäivät työskennellessäni Valtakunnallisessa työpajayhdistyksessä. Siellä verkostoiduttiin, vaihdettiin menetelmällistä osaamista ja virkistäydyttiinkin valomerkkiin asti.

Työntekijöiden virkistäytymisen merkitystä ei voi liioitella. On hyvä, jos työntekijöiden kulttuuri- ja/tai liikuntaharrastuksia tuetaan tai vaikka viininmaistelua, kuten eräässä kansainvälisessä organisaatiossa, jonka myös läheisesti tunnen. Siellä työntekijöistä moni oli jättänyt perheensä ja tarvitsi sosiaalista elämää.

En tietenkään vastusta työpaikkakoulutusta. Kannattaa kuitenkin katsoa, että koulutus on sellaista, että sekä työntekijät että työnantajat katsovat siitä hyötyvänsä, ja pidettäköön virkistys virkistyksenä. Oikeudesta ei myöskään pidä tehdä velvollisuutta, sillä jossakin tapauksessa koulutus voi turhauttaakin. Joskus voi olla parempi, että työntekijä ei yritäkään ottaa haltuunsa oman, välittömän työnkuvansa ulkopuolelta mitään laajempaa ymmärrystä, koska se voi vain lisätä hänen ymmärrystään siitä ettei hän voi vaikuttaa omaan asemaansa tai työnkuvaansa.

Olen vakaumuksellisesti valinnut heteroasenteen

Michael tässä hei. Mun mielestäni naiset on kivoja. Ne haisee kivalle, tuntuu silleen mukavan pehmeän kiinteiltä paitsi ne jotka eivät ole pehmeän kiinteitä ja kauniitakin ovat, paitsi ne, jotka eivät ole. Mun mielestäni olisi ihmeellistä olla tykkäämättä niistä, paitsi tietysti jos on valinnut olla homo. Sekin on kai ihan ok.

Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmaisi tukensa erinäisten kristittyjen järjestöjen Muutokseen -kampanjalle, hän varmaan tarkoitti ihan hyvää. Minulle tosin jää epäselväksi, mikä tuo kampanja oikein tavoittelee ja markkinoi, mutta tasavallan presidentti kirjoittaa luottavansa, että kampanjassa "kunnioitetaan autettavien nuorten ihmisten omia vakaumuksia, valintoja ja asenteita niin uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai yleisen elämänkatsomuksen suhteen."

Niinistön lausumassa korostuu kokoomuslainen uskomus yksilönvapauden kaikkivoipuuteen. On kuitenkin paljon asioita, joita ei voi valita, alkaen perheestään. On kyseenalaista jopa, voiko kannattamansa jalkapallo- tai jääkiekkojoukkueen valita: nekin yleensä valitsevat sinut, paitsi kuten meidän oppositiojohtajaksemme tekeytyneellä henkilöllä, hän päätti kannattaa Millwallia koska kaikki niitä vihaavat.

Presidentti ei varmastikaan vihaa homoja ja haluaisi ettei kukaan muukaan heitä (niitä?) vihaisi. Presidentin lausuma osoittaa kuitenkin myös toisenlaista vieraantumista: paitsi vieraantumista ihmisten eriävien syntymälähtökohtien ymmärtämisestä, myös lienee todistusta siitä, että yleensä seksuaalivähemmistöjen (kuten minkä tahansa enemmistöelämäntavasta eroavuuden) olemuksen ymmärtämättömyys johtuu siitä, että ilmiö ei kuulu omaan kokemuspiiriin eikä tiedosta sellaista olevan omassa tuttavapiirissään.

Minä hieman järkytyin opiskeluaikana kun eräs nuori nainen, jota olin ehtinyt ajattelemaan myös ns. sellaisessa mielessä, sanoi olevansa lesbo. Järkytyin, koska en ymmärtänyt, mistä siinä oli kysymys. Purin pettymykseni tuolloin muutamaan muutamaan ajattelemattomaan sanaan. Ihminen voi kuitenkin kasvaa, kutsutaan sitä sitten eheytymiseksi tai ei. Ehkä olen ihmisenä eheytynyt kun olen havainnut maailmankuvan olevan hajautuneempi kuin luulin. On se mahdollista myös tasavallan presidentille.

Presidentti Niinistön rohkaisun homoille näiden valinnassa voi lukea mielenkohoitukseksi lukemalla tämän bloggaukseni otsikon.

Hyvä maahanmuuttaja hakkaa homoja?

Kun muutama päivä sitten otsikoitiin, että monikulttuurisena ja suvaitsevana pidetyssä Amsterdamissa jotkut äärimuslimit olisivat hyökänneet homojen Pride-kulkueisiin, juttu oli tekemällä tehty. Haluttiin osoittaa, että varjoja on paratiisissa, vähän kuin jälkijättöisenä kostona Umayya Abu-Hannalle, sille kiittämättömälle, joka kehtasi vaihtaa lottovoiton kanaaleihin.

Olen yllättynyt, että blogistan on ollut tästä jutusta hiljaa. Kun yleensä nk. mamukriitikot keräämällä keräävät hyvinkin uutterasti kaikkea mahdollista jota voidaan käyttää todistamaan muslimi(miesten) väitetty kulttuurinen ja kenties jopa geneettinen taipumus väkivaltaisuuteen, joka on syvällä heidän sieluissaan, niin miksei tämä olekaan kiinnostanut mamukriitikoita?

Kun mamukriitikot käyttävät naisia oman ksenofobiansa keppihevosina, seksuaalivähemmistöt eivät saa meillä tätä samaa lainsuojaa. Hollannissa Geert Wilders on tarjonnut PVV-puoluettaan homojen turvasatamaksi. Meillä Perussuomalaiset eivät taida vielä olla tähän valmiita. Ilmeisesti homot ovat heille vielä suurempi kauhistus kuin mamut.

Hesarin jutun voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Kukkona kanatarhassa naisten töissä?

Miksi naiset suostuvat tekemään miehiä pienemmällä palkalla töitä? Miksi naiset tyytyvät siihen mitä tarjotaan ja miksi miehet vaativat enemmän? Miksi naiset hakeutuvat matalapalkka-aloille? Eikö palkka merkitse heille niin paljoa kuin miehille, joten pitäisikö sitten katsoa ensisijaisesti peiliin? Aiheesta pitää puhua varovasti jottei luulla laasaslaiseksi.

Naisen euro on 83 senttiä ja tilanne näyttää jämähtäneen siihen. Miehillä ja naisilla ei ole eri palkkataulukoita, ja vähän tuo kyllä kuulostaa oudolta. Mihin palkkaerot oikein perustuvat? Vilautellaanko miehille ruskeita kirjekuoria tiskin alta? Itselleni tutuin tilanne on se, että olen ollut parisuhteessani pääsääntöisesti se vähemmän yhteiseen talouteen tuova osapuoli. Kyse lieneekin työnjaosta, erilaisista piilotetuista lisistä ja siitä, että miehet vaativat ehkä enemmän.

Olen työskennellyt aina naisvaltaisilla aloilla, ja nyt olen nykyisen työpaikkani ainoa mies. Vaistoan saavani sukupuolesta lisäpisteitä, olen saanut signaaleita, että selkeästi jo olemassaoloni on arvostettu asia työyhteisössäni. Yhdenkin miehen läsnäolo saattaa toimia eräänlaisena puskurina ainakin naisaloilla ja naisesimiehiä vastaan. Naispuolisia kollegoita ei ehkä kehdata kohdella niin räävittömästi jos työyhteisöön mahtuu yksikin mies, sillä mies muuttaa dynamiikkaa työyhteisössä, jos siellä kaikki ovat aikaisemmin olleet naisia. Joskus minua on pidetty jopa hullunrohkeana kun "uskaltaudun" "naisten työpaikkaan", keskinäisen seläntakanapuhumisen, tupperwaarailun, kyräilyn, suosikkijärjestelmien, sosiaalisten sisä- ja ulkopiirien maailmaan.

Seksisymboliksi halajavat turha toivo, ei kannata mennä naisvaltaisille aloille elleivät ne ole korkeakoulualoja. En siis lue esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien kansoittamia aloja naisaloiksi vaikka ne sitä toki laskennallisesti ovatkin, ja usein myös palkaltaan: naisvaltaisuus on pikemminkin työkulttuuriin ja työyhteisön sosiaalisuuteen liittyvä piirre.

Miessihteeri tai miessairaanhoitaja eivät ole naisvaltaisilla aloilla työskentelevien mielestä kovin seksikkäitä, sen sijaan ei tarvitse olla kovin ihmeellinen könsikäs niin johan kelpaa kiiltokuvien liimailun kohteeksi hänen lokeronsa. Ei, kana ei välttämättä implikoi kukkoa.

Miessukupuolesta on naisaloilla etuakin, se suojaa kaiken maailman tupperwarekerhoilta, mutta toisaalta mies saattaa joutua hiillostetuksi, jopa kiusatuksi jos tälle ei löydy käyttöä työyhteisöstä. Ja ei löydy, jos kerran tästä ei ole ihailun kohteeksi ja jos tämä erehtyy olemaan ihailematta paikallisia mehiläiskuningattaria. Ei kannata välttämättä ryhtyä työkulttuurin muuttamisen uhrilampaaksi, kyllä ihmiselolla voi olla parempaakin käyttöä.

Ainoa kokemukseni, joka antoi syyn epäillä että kyllä henkilökohtaiset lisät saattaisivat olla jotenkin mahdollisesti sukupuolittuneitakin, oli kun opiskeluikäisenä työskentelin siivoojana ja (nais)esimiehet aina tarjosivat isojen työkoneiden ajamista vain miehille, jotka sitten saivat koneenkäyttölisiä. Tosin siivouspaikassani ei ollut mitään matalapalkkaisten naisalojen työkulttuuria homehtuneine kenen-tahansa-kanssa-naimatoiveineen: siellä oli töissä laidasta laitaan fiksua ja avarakatseista väkeä.

On tietenkin väärin että naisvaltaisilla aloilla on matala palkka, en mitään muuta väitä. Jonkun pitää hoitaa lapset, vanhukset, sairaat ja näiden paperit. Jos joku on joskus määritellyt, että töistä pitää maksaa niiden tuottavuuden mukaan, mikä sitten on tuottavuus? Eikö tulevien veronmaksajien hoitaminen jotta heidän vanhempansa pääsevät tuottamaan, ole tuottamisen mahdollistavana tuottavaa jos mikä? Eikä tietenkään ole oikein, että ainoa keino nostaa palkkoja olisi saada miehiä niille aloille, mutta kyllä se taitaa olla yksi tehokkaimmista keinoista. Esimerkiksi Norjassa on kaikissa tuntemissani päiväkodeissa mies tai miehiä töissä, ja siinä voittavat kaikki, eivätkä vähiten lapset, jotka tapaavat miehiä myös päiväsaikaan. Ja tarkoitus pyhittää keinot: minulle on ihan sama kuka ne palkat siellä saa nostettua, oli se sitten minä, joku naiskollega vai johto.

Ilman sairaalan sihteereitä, siivoojia tai lastentarhanhoitajia maailma kaatuisi siihen, että puolet aikuisista joutuisi heti jäämään pois työstä ja ne, jotka jäisivät töihin, hukkuisivat töihin ja tukehtuisivat pölyyn. Kaikesta kokopäivätyöstä pitäisikin heti säätää 2000 euron minimipalkka. Naisten kannattaa myös vaatia isompaa palkkaa, jos ei muuten, niin alakohtaisilla ja jopa alakohtaiset rajat ylittävillä lakoilla. Solidaarisuutta siis, siskot! Minä tulen ensimmäisenä mukaan, enkä siksi, että olisin joku hang around-feministi vaan yksinkertaisesti siksi, että minun osani työmarkkinoilla on naisen osa.

En ole alkoholisti, mutta..

... kyllä koin, että se olut, jonka sain lentokoneessa Oslosta koto-Suomeen, oli ansaittu. Ja senkin sain ilmaiseksi, pisteet Finnairille palvelusta! Taisin näyttää siltä, että tarvitsin sitä vaikkei kummankaan korttini magneettinauha edes vingahtanut. Eikä sillä, etteikö niissä olisi ollut katetta...

Erityisen ansaitulta se olut tuntui ostettuani kaksi kappaletta samoja viskejä. Ei, en ala näkemään niitä kahtena. Eikä kyse oli samasta ilmiöstä kuin oikein piintyneellä tupakoitsijalla, joka sytyttää uuden ennen kuin vanha on edes sammunut. Ei, en ole alkoholisti, mutta olinhan luvannut elämänkumppanilleni tuoda sellaisen tuliaiseksi. Huono veruke: kyllä mäkin siitä tykkään, vaikken ole alkoholisti...

Toivottavasti tullinainen tykkäsi siitä Famous Grouse -viskistä, jonka poimin varmuudeksi jo menomatkalla säästääkseni aikaa tulomatkalla. Ja kun kerrankin päätin olla minimalistinen ja jättää ruumaan vain sen ystäväni Steiner-koulussa maalaaman taulun...

Minä ainakin tykkäsin siitä kotiin päästyäni. Siis toisesta pullosta. Ensimmäinen jäi tullinaiselle kun sillä ei ollut lahjoittaa sinetöityä pussia ko. aarteelle. Ei edes myydä. Onneksi viski on paitsi hyvää, niin myös varsin halpaa. Muistia se ei paranna, ei edes tilapäisiä mustia aukkoja, mutta kippis sille! Tai: kun skottilaisesta on kyse: Cheers!

Suomesta puuttuu julkinen keskustelu

Asuttuani Norjassa ja aika ajoin palatessani sinne, olen havainnut häkellyttävän suuren kulttuurieron Norjan ja Suomen välillä: kun Norjassa on aktiivinen, vilkas ja artikuloitu julkisen keskustelun sfääri, Suomesta se puuttuu täysin. Kun Norjassa sanomalehtien kolumnistit ruokkivat julkista keskustelua, edustavat erilaisia mielipiteitä, ryhmiä ja tietysti itseään, meillä sen korvaa blogosfääri, josta tulee mieleen Matti-Esko Hytösen toiminta pitkään ennen "rohkeaa" pullistelupaljastusta: piilotellaan nimimerkkien takana, parhaimmillaankin oman nimen.

Edelläkerrottu tarkoittaa sitä, että ei blogosfääri ole yhteiskunnallista todellisuutta, vaan joko sen heijastumaa tai joissakin tapauksissa sen sytykettä. Meillä bloggareista oikeastaan vain Emilia Kukkalasta yritetään nostaa yleinen kommentaattori, mutta hänetkin tuodaan esiin bloggarina, ei yhteiskunnallisena ajattelijana.

Suomen ja Norjan mediavälitteinen todellisuus eroaa yhdessä oleellisessa piirteessä: kun Norjassa on lukuisia valtakunnallisia päivälehtiä, Suomessa on monopolihesari, joten luulisi sikälikin todellisuuden haltuunoton olevan meillä helpompaa. Mutta ei. Ei ole edes halua ja yritystä. Hesarin kolumnistit kirjoittelevat ihan mistä sattuvat ilman mitään sanomaa, lukuunottamatta Laura Salmea, joka yrittää olla naispuolinen risteytymä Jyrki Lehtolaa ja Erkki Perälää, jonkinlainen kroonisia hutilyöntejä tekevä omnipotentti, joka hänkään ei ota kantaa mihinkään paitsi yrittää esittää metaironisesti jotakin kvasi- ja pseudo-x-polven itseymmärryksen reflektaatiota.

Paikallisessa lehdessäni Uusimaassa on sentään muutama aktiivi, jotka yrittävät: yksi "kokoomusnuori" (joka ei sävystään päätellen ole koskaan päässyt siitä irti), yksi provinssipersu ja yksi elämäntehtäväkirjoittelija, joka palauttaa lähes kaiken EU:n saatanallisuuteen. Ei näistäkään tosin yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi ole, pikemminkin terapioivat itseään ja edustavat itseään. Suomessa kukaan ei ota kantaa yhtään mihinkään saati että herättelisi nukkuvia, pikemminkin keskustelukulttuurimme on niin lehdissä kuin blogeissakin ekshibiotionistista, narsistista tai ahdistunutta kilpamonologia.

Norjassa julkiseen keskusteluun osallistuu näkyvästi vähemmistöjen edustajia, ja jotkut tunnetut debatoijat edustavat itsensä lisäksi montaa ryhmää, usein montaa vähemmistöä samanaikaisesti. Esimerkiksi Amal Aden, joka sai tänään Norjan Amnestypalkinnon, on maahanmuuttaja, somali, nainen, muslimi ja lesboseksuaali.

Amal Adenin lisäksi sellaiset hahmot kuin Mohammed Usman Rana ja Sarah Azmez Rasmussen rikastavat koko Norjan yhteiskuntaa ja keskustelukulttuuria. He pakottavat kolumneillaan ja myös persoonillaan lukijoita kohtamaan omat käsityksenä norjalaisuudesta ja ihmisyydestä yleensäkin. Tätä toivoisi Suomeenkin: avointa yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka rohkaisee osallistumaan, kirjoittamaan, puhumaan, lukemaan ja pitämään silmät auki. Silloinkin kun he kommentoivat toistensa aikaansaannoksia, heidän kommenttinsa aina herättävät keskustelua.

Ehkä tämän keskustelukulttuurin herättelyyn tarvitaan maahanmuuttajia, en tiedä. Tai sitten suomalainen kulttuuri latistaa, oli syynä sitten konsensus tai pelontunne, oli sen aiheuttajana sitten vieraaksi itsensä kokemisen pelko tai sus.