Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

6.7.2013

Hyvät, pahat ja rumat

Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat on suosikkielokuvani. Kuten muutkin suuret taideteokset, se kestää useammankin nauttimisen, aivan samaten kuten esimerkiksi Beethovenin, Brucknerin, Mahlerin ja Sibeliuksen sinfoniat. Aina rikkaista taideteoksista löytyy uutta.

Elokuva on rakennettu siten, että kolme miestä muodostavat arkkityyppejä, vaikkakin heitä luonnehtivat ominaisuutensa ovat hyvin kontekstuaalisia ja instrumentaalisia. Filmi on tehty hyvää esittävän Clint Eastwoodin sankaritarinaa pönkittäen, ja näkökulma on oikeastaan toinen kahdesta seikasta, jotka erottavat hänet "pahaa" esittävästä Lee van Cleefistä. Toinen on sadismi, jota paha käyttää tarkoitusperiensä saavuttamiseen.

Samastun kuitenkin elokuvassa oikeastaan melkein Clintiäkin enemmän "rumaan", jota esittää Eli Wallach, nyt 98 vuotta. Oikeastaan hän onkin päähenkilö, tai ainakin edustaa filmissä inhimillisyytä, koska hän on kolmesta miehestä ainoa jonka etunimi tunnetaan. Tuco.

Ruma on todellinen selviytyjä, joka nousee aina jaloilleen autiomaan kuivuudesta, janosta, helteestä ja hakkaamisesta huolimatta. Sekä rumuudesta. Levitykseen päässeestä versiosta leikkuri sensuroi kohtauksen, jossa hän hamletmaisesti kyseli kohtalolta, onko elämä työtä varten vai työ elämää varten. Minä tiedän, että tämä kysymys on kielletty.

Ruma antaa lähtokohdissaan tasoitusta verrattuna pitkiin, komeisiin, hyviin, vahvoihin tai fiksuihin, vaikka osa hänen niin kutsutusta rumuudestaan onkin sattunut matkan varrella, elämän, pahojen ja hyvienkin antamina kolhuina. Sellaisena hän onkin todellinen arkipäivän instrumentalisti, vaikkei nyt kuitenkaan sentään ihan McGyver. Sellainen minäkin toivoisin olevani, ja välillä uskonkin olevani.

Myös elokuvan loppu tarjoaa samastumiskohdan: kun paha kuolee ja hyvä ratsastaa taivaanrantaan rahojen kanssa, ruman palkinto on jäädä henkiin, joskin rahattomana. Sitäpaitsi kohtaus, jossa Tuco juoksee epätoivo kasvaen hautausmaalla etsien sitä hautaa, jonne kulta-aarre on "Hyvän" mukaan kätketty, on koko elokuvahistorian kaunein ja upein. Sen pääsee näkemään klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Modernin oikeaoppisen vihreän ei kannattaisi tykätä Hyvistä, Pahoista ja Rumista (ei myöskään Mahlerista), eikä ainakaan Rumasta, jonka esittäjä on juutalainen ja näinollet syyllinen sekä lähi-idän tilanteeseen, palestiinalaisten (kuviteltuihin) joukkomurhiin että maapallon ilmastotuhoon.

Michael Perukangas kirjoitti...

Eräässä yhteiskuntajärjestelmässä boikotoitiin juutalaisten tekemää taidetta ja juutalaisia. Vielä pahempaa, heitä kaasutettiin. Minun ei tarvinne sanoa, missä järjestelmässä.