Jalkapallon siirtoikkuna sulkeutuu

Kesäkuukaudet, jolloin Pohjoismaita, Baltiaa ja Venäjää lukuunottamatta kansalliset jalkapallosarjat ovat tauolla, ovat jalkapallofaneille jatkuvan spekulaation aikaa. Siirtyykö Ronaldinho Chelseaan? Entä Adriano West Hamiin? Ostaako Manchester United uuden hyökkääjän? Näihin, ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen seuraamalla tätä blogia, ja reaaliaikaisen päivityksen saat myös klikkaamalla otsikkoa, jonka alta löytyy Sky Sportsin seurasiirtosivu.

Allaoleva lista tähänastisista deadline-siirroista (pelaajan nimi, mistä, mihin) ei ole aivan tyhjentävä. Tärkeimmät siirrot:


Caleb Folan: Wigan - > Hull
Lee Chun-Soo: Ulsan Hyundai -> Feyenoord
Marcus Bent: Charlton - > Wigan (laina)
Gabriel Zakuani: Fulham -> Stoke (laina)
Amdy Faye: Charlton -> Glasgow Rangers (laina)
Aruna Kone: PSV -> Sevilla
Graham Alexander: Preston -> Burnley
Dejan Stefanovic: Portsmouth -> Fulham
Patrick Kluivert: vapaa agentti -> Lille
Suree Sukha: Manchester City
Danny Mills: Manchester City -> Charlton
Glen Johnson: Chelsea -> Portsmouth
Mohamed Shawky: Al Ahly -> Middlesbrough
Jason Euell: Middlesbrough -> Southampton
Curtis Davies: West Bromwich -> Aston Villa (laina)
Sam Sodje: Reading -> Charlton (laina)
Alvaro Recoba: Inter -> Torino (laina)
Paul Gallagher: Blackburn -> Preston
Mikele Leigertwood: Sheffield United -> QPR
Borja Oubina: Celta -> Birmingham
Larry Mabiala: PSG -> Plymouth
Sebastian Boenisch: Schalke -> Werder Bremen
Santiago Aloi: River Plate -> Watford (loan)
Anthony Basso: Auxerre -> Hearts
Wilson Palacios: Olimpia -> Birmingham
Grafite: Le Mans -> Wolfsburg
Kenny Miller: Celtic -> Derby
Bernardo Corradi: Manchester City -> Parma (laina)
Habib Beye: Marseille -> Newcastle
Christian Nade: Sheffield United -> Hearts
Demar Phillips (Jamaika) -> Stoke
Moustapha Salifou: FC Wil -> Aston Villa
Papa Boupa Diop: Fulham -> Portsmouth
Thiago Motta: Barcelona -> Atletico Madrid
Peter Luccin: Atletico Madrid -> Zaragoza
Luis Aguiar: Porto -> Estremadura (laina)
Miguel Palencia: Atletico Madrid -> Mouscron
Tomasz Radzinski (vapaa agentti) -> Xanthi
Juan Roman Riquelme: Boca Junior -> Villarreal
Paul Dickov: Manchester City -> Crystal Palace (laina)
Shefki Kuqi: Crystal Palace - > Fulham; yksi suomalainen lisää Valioliigaan. Palacessa kaikki ei mennyt aivan odotuksien mukaan.
Gary O'Neil: Portsmouth -> Middlesbrough
Roman Bednar: Hearts -> West Bromwich
Liam Rosenior: Fulham -> Reading
Seol Ki-Hyeon: Reading -> Fulham
Mounir El-Hamdaoui: Willem II -> AZ Alkmaar
Stephen Naismith: Kilmarnock -> Glasgow Rangers
Lassana Diarra: Chelsea -> Arsenal
Danny Szetela: Columbus Crew -> Racing Santander
Jose Mari: Villarreal -> Betis
William Lima: Atletico Mineiro -> Betis
Jay-Jay Okocha: Qatar SC -> Hull

Ja lopussa, sokerina pohjalla, Nolberto "Nobby" Solano siirtyy Newcastlesta West Hamiin. Erinomainen, kokenut Valioliigapelaaja, joka auttaa keskikenttämme loukkaantumissumaa, luova mutta erinomainen joukkuepelaaja, hyvä erikoistilanteissa ja tarvittaessa voi pelata myös laitapakkina. Olisin siltikin ottanut vielä 2-3 pelaajaa lisää. Lisäksi vasta lauantaina vahvistettiin toinen deadlines-siirto: aikaisemmin Sedanissa, Wolverhamptonissa, Southamptonissa, Celticissä ja Wiganissa pelannut senegalilaishyökkääjä Henri Camara siirtyy vuoden lainasopimuksella Ironseihin. Lahjakas ja nopea mutta ailahteleva hyökkääjä Camara on kuitenkin oivallinen hankinta, sillä hän pystyy haastamaan vastustajia ja meiltä puuttui hyökkääjä.

GO ON IRONS!

Moniavioinen pyytämättä ja yllättäen

Näyttääkö kuvan esittämä mieshenkilö todellakin niin viriililtä karjulta, että hän voisi pitää samanaikaisesti kaksi naista, tyydyttäen heidän kaikki tarpeensa?
Kuva: Ilja K. Hakala

Muutin Norjaan reilut kolme viikkoa sitten, tehden asiallisessa järjestyksessä muuttoilmoituksen Helsingin maistraattiin ja Norjan likningskontoretiin. Muutin Oslossa työtä tekevän laillisesti vihityn vaimoni luokse, ja omistamaamme asuntoon Helsinkiin jäi opintojaan aloitteleva ja Helsinkiin vastikään muuttanut puolisoni pikkusisko, joka opintonsa rahoittaakseen on hakenut opintotukea Kelasta.

Kela lähestyi puolisoni siskoa kirjeellä, jossa todetaan, että koska hän asuu yhdessä mieshenkilön kanssa, hänen on todistettava että suhteemme on puhtaasti platonisella pohjalla jotta hän voisi saada opintotukipäätöksen. Kela toimii siis syyllinen kunnes toisin todistetaan -periaatteella; oletuksena on, että eri (sic!) sukupuolta olevat, saman katon alla asuvat henkilöt ovat automaattisesti avoliitossa, eli siis harrastavat seksiä keskenään. Ei ihme, että opiskelevaiset ihmiset lykkäävät pariutumistaan, kun siitä kerran on tehty näin hankalaa...

60-70 -lukujen sosiologisen ajattelun läpäisi läpivaltiollistuminen; tällä aikansa analyytikot tarkoittivat sitä, että yhteiskunta valtaa aina uusia elämänalueita ihmiselämässä, ulottaen lonkeronsa heidän arkeensakin. Tästä myös seurasi, että kansalaiset tulivat riippuvaisiksi valtiosta, esimerkiksi luovuttaen yhä suuremman osan esimerkiksi kasvatustehtävästään yhteiskunnalle, eli sosiologisella kielellä, primaarisosialisaatio korvautui sekundaarisosialisaatiolla, ja heidän toimeentulonsa tuli yhä riippuvaisemmaksi sosiaaliturvasta. Yksilöt muuttuivat kansalaisiksi, ja nyttemmin yhteiskunnan asiakkaiksi. Kulttuuristakin on tullut yhä enemmän valtiollisissa instituutioissa tehtailtua sisällöntuotantoa, jota suunnitellaan työryhmissä ja raportoidaan, ja nyt ruohonjuuritasoa yritetään ujuttaa taas takaovesta sisään.

Viime hallituskaudella Oikeusministeriö perusti kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman, joka jähmetti kansalaisten osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään kansalaisjärjestöihin. Briljantti sosiologikollegani Eeva Luhtakallio totesi viime syksyisessä Stoan luentosarjassa "Kasvun paikkana kansalaisyhteiskunta", että koko termi kansalaisvaikuttaminen taitaa olla jonkun todellisuudesta vieraantuneen virkamiehen keksintö. "Öö, miksikäs sitä nyt sanotaan, kun ihmiset tekevät jotakin..?"

Ranskalainen Michel Foucault on kuvaillut kirjassaan Tarkkailla ja rangaista totalitaarisia laitoksia panopticon -käsitteellä, jonka ideana on keskitetty, yksipuolinen tarkkailu. Auktoriteetti kykenee näkemään kaikkien alaistensa liikkeet 24 tuntia vuorokaudessa ilman että he itse kykenisivät näkemään, että heitä tarkkaillaan.

Kela tietää kansalaisista monenlaisia asioita. Esimerkiksi minusta Kela tiesi sen, että asun - tai siis asuin - Helsingissä ja henkilötunnukseni, mutta ei sitä, että olen laillisesti naimisissa, vieläpä varmuuden vuoksi kahteen kertaan vihitty saman henkilön kanssa, sekä maallisin että kristillisin menoin. Kelassa pitäisi tietää, että Suomessa on kaksinnaiminen - siis samanaikaisesti kahden henkilön kanssa -kielletty, ja tämä koskee kaikkia rekisteröityjä parisuhteita.

Nyt kuitenkin Kela on ollut väärässä. Ei, en ole harrastanut seksiä vaimoni siskon kanssa, vaikka tämän oletuksen pitäisi kai hivellä miehistä itsetuntoani.

Seuraavana päivänä kuitenkin vaimoni sisko sai Kelalta uuden kirjeen, jossa todettiin, että edellinen kirje oli aiheeton ja lähetetty vahingossa. Minulle ja vaimoni siskolle on siis myönnetty avoero, meidän sitä edes itse hakematta, suhteesta, jota ei ole koskaan ollut. JIPPII!

Toivoa vain sopii, että vaimoni antaa minulle hairahdukseni anteeksi, eikä ano avioeroa.

Déja vu: Kaavoituskiista Oslossa

Tervetuloa Voldsløkkaan!



Olin kuuntelemassa paikallisessa asukas- tai kaupunginosatalossa (sellaisiksi niitä Oslossa kutsutaan) yleisötilaisuutta, jossa keskusteltiin suunnitelmista muuttaa paikallinen Voldsløkkan ulkoilualue urheilupuistoksi. Paikalle kokoontuneet paikallispoliitikot näyttivät olevan puoluekannasta riippumatta suhteellisen yksimielisiä suunnitelman tarpeellisuudesta. Helsinkiläisessä mittakaavassa Voldsløkka on suhteellisen vaatimaton urheilupuistoksi; nykyisellään se on vihreä, joskin hieman ränsistynyt keidas Sagenen kaupunginosassa, ja ainoa Sagenen liikuntaan soveltuva ulkoilualue, läheisen Akerselvan joenrantaa lukuunottamatta. Alueella on lasten leikkipuisto, kaksi rantalentopallokenttää, täkäläisittäin vaatimaton pari-kolmetuhatta henkeä vetävällä katsomolla varustettu jalkapallostadion josta kuitenkin esimerkiksi Vuosaaren Viikingit olisivat onnellisia, jalkapallon harjoittelukenttiä, muutama tenniskenttä, varastoja ja joidenkin yrityksien takapihoja, parkkipaikkoja sekä suhteellisen runsaasti vapaaseen oleskeluun soveltuvaa nurmikkoa. Alueen kiertää ulkoilupolku (joka on paikoitellen epätasainen ja noin parinsadan metrin matkalta asfaltoitu!), joka on noin mailin mittainen.

Voldsløkkan kiertävä noin mailin mittainen polku on "vihreä reitti".Tosin ei kyllä kovinkaan hääppöinen.


Jos haluaa vaihtelevaa lenkkeilyalustaa, silloin reitti on oiva, sillä polku on asfaltoitu n 200 metrin pituudelta. Mutta miksi? Palveleeko asfaltointi muka jotenkin viereisiä jalkapallon harjoittelukenttiä?


Voldsløkkan leikkipuisto, joka sijaintinsa puolesta ainakin lienee mainio liikunnallisten harrastuksien ja luontosuhteen opettamiselle:


Rantalentopalloilu on Norjassa erittäin suosittua. Laji on mukavaa myös sosiaalisena kuntoiluna hyvällä säässä ja hyvässä seurassa.


Voldsløkkan tenniskenttä lienee nähnyt parempiakin päiviä.


Jalkapallon harjoituskenttiä.

Paikalle kokoontuneiden suurin huolenaihe oli muutostöistä aiheutuva lisääntyvä liikenne, ja liikenteen lisääntymisen siunasivat välttämättömyytenä myös paikallispoliitikot, etenkin paikallisen autopuolueen Høyren edustaja, joka totesi, että lapsia isoine pelikasseineen pitää kuljettaa autolla. Tämä on yllättävän tuttu argumentti tämäkin Suomesta; Päivi Lipponen totesi juuri Iltalehden haastattelussa että lapsiperheelle auto on muka välttämättömyys. Ehkä autottomat eivät saisi edes lisääntyä, tai ainakin lisääntyville pitäisi kustantaa valtion toimesta ajokortti?

FRP:n (Edistyspuolue, paikallinen Perussuomalaiset, nimessä on tietty tavoittelematon ironia) edustajan mukaan kaupunginosavaltuusto ei voi tehdä kovin omavaltaisia irtiottoja liikenneratkaisuissaan, vaan kyse on koko kaupungin asiasta. Niin onkin; Oslon kaupunginkin mittakaavassa Sagenen joukkoliikenneyhteydet ovat varsin hyvät, ja alueen ohitse kulkee usea bussi. Paikallisbussien vuorovälejä tuleekin tihentää houkuttelevana vaihtoehtona yksityisautoilulle, muuten alueesta tulee - kuten eräässä yleisöpuheenvuorossa viitattiin - loukko, jonne paikalliset ulkoilijat eivät jalkapallo-otteluiden aikana pääse turvallisesti.

Näkymä lähimmältä bussipysäkiltä. Oikealla häämöttää Ekeberg Hagebyn siirtolamökkialue, ja suoraan edessä, alle sadan metrin päässä Voldsløkka. Ai miten niin ei pääse bussilla, ja pysäkiltä on niin kovin pitkä matka kantaa urheilukassia...


Mitä liikenteelle sitten pitäisi tehdä? Venstren edustaja tyytyi toteamaan - ilman mitään ratkaisuehdotuksia - että asiaan pitäisi saada ratkaisu yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa, joista osa oli sitä mieltä, ettei heitä kuunnella, ja että etenkin Høyre syyllistyy kovakorvaisuuteen. Høyren edustajat kiistivät tämän ponnekkaasti, ja kehottivat olemaan heihin yhteydessä. Toinen høyreläinen jopa sanoi, että stadionille vievästä Stavangergatasta tultaisiin tekemään ympäristökatu eli miljøgata, mitä ihmettä sitten tarkoittaakaan. Ehkä sillä saa ajaa vain biopolttoainetta käyttävällä tai kenties polkuautolla, tai sitten siitä koristellaan esplanadi.

Stavangergatan tuleva ympäristökatu?


Siitä, tultaisiinko lisääntyvä automäärä sitten sijoittamaan stadionin alle mahdollisesti kaivettavaan parkkiluolaan vai lähikatujen asukaspaikoille, ei oltu yksimielisiä. Tosin paljon äänessä ollut høyreläinen taas pyysi ajattelemaan omaa napaa kauemmas, todeten että Voldsløkkasta voisi tulla alueen brändi ja vetovoima(kas kun ei kilpailukyky, tuttu kokoomuslainen ideologia taas huutaa tyhjyyttään)tekijä, ja että koska sagenelaisetkin asioivat (omilla autoillaan) oman alueensa ulkopuolella, on aivan loogista ja hyväksyttävää että tännekin tullaan muualta. Tosin eräs pitkän linjan paikallispoliitikko - noin 60 -vuotias mies, joka ei edes omista autoa! - totesi, että hän ei tarvitse Sagenessa autoa, mitä hän piti alueen hyvänä puolena.

Asukaspysäköintiä lähikadulla, siirtolamökkialueen vieressä. Minne väliin tänne muka mahtuisi? Vertailun vuoksi, ottelupäivinä Helsingin vanhan jäähallin vastapäinen "joutomaa" lasten liikennepuiston ja ratsastuskentän välissä täyttyy autoista. Jalankulkijalla tai pyöräilijällä ei ole silloin väliin mitään asiaa.


Asiakaspysäköinti on nykyisellään Voldsløkkalla monin paikoin erikseen kieltokylteillä kielletty.


Henkilökunnalla kuitenkin parkkiruutuja piisaa. Ehkä heille pitäisi lahjoittaa Oslon julkisen liikenteen linjakartta, joka löytyy myös osoitteesta www.sporveien.no? Ehkä tähän mahtuisi yksi katukoriskenttäkin sekaan, tai sitten lapset voivat leikkiä piilosta autojen takana?


Jalkapallostadionin tarpeesta ei oltu aivan yksimielisiä. Paikalla ollut pitkän linjan kuntourheilija peräänkuulutti tarveanalyysiä. Parin-kolmen kilometrin säteellä on jo Ullevaalin kansallisstadion ja Bislett, ja FRP:n edustaja pani populistisesti vastakkain päiväkodit ja jalkapallostadionin, vedoten siihen että alueen väestömäärä on noussut voimakkaasti. Ehkä sitten kunnostetaan Ullevaalista uusi, uljas päiväkoti, ja tunnustetaan, että lapsien hoitaminen on urheilulaji. Tai ehkä urheileminen onkin lapsellista?

Järjestäytyneellä kilpaurheilulla on aina omat puolestapuhujansa, jotka ovat kaupallisia tahoja; kuntourheilun puolustaminen jää yksittäisille ihmisille ja kansalaisjärjestöille, ja kuntourheilun tarpeet jäävätkin usein jalkoihin (vertailun vuoksi, Suomen baseball-liitto yrittää lobata Maunulan ulkoilumajan läheisyyteen stadionia nurmikentälle, joka on nyt koiraharrastajien ja ulkoilijoiden yleisessä käytössä; baseballstadionin toteutuessa, aluetta voitaisiin pitää yleishyödyllisessä käytössä vain talvisaikaan. Tilanne on samankaltainen Talin golfkentällä, joka on hiihtäjien ja pulkkailijoiden käytössä talvisin.

Tämä nurmikko on demokraattinen, ei valikoi käyttäjiään eikä syrji ketään. Siihen sopivat lounastaukoa pitävät työmiehet, piknikillä olevat ystävykset, koiranulkoiluttajat kuin frisbeenheittäjätkin, sekä lukuisia vapaassa käytössä olevia pieniä jalkapallokenttiä.


Oikopolku alueen läpi lasten leikkipuistoon. Tämä oikotie on vaihtoehtoinen ulkoilureitti, lyhentäen puiston kiertävää reittiä noin puoli kilometriä.


Tali houkuttelee esiin muitakin analogioita. Kuten Talissakin, Voldsløkkassa on urheilupuisto ja siirtomökkialue vierekkäin, ja molemmissa urheilupuistoa kiertävän ulkoilutien pituus on noin 1,6 km. Helsingissä ahkeroiva yhden miehen anti-siirtolamökki- ja antigolflobby on ehdottanut, että Talin golfkentän tilalle rakennettaisiin Helsingin merellinen Tapiola, mikä on sikäli erikoinen ehdotus ettei Talin golfkenttä ole meren rannalla. Golfkentän vieressä taas on siirtolamökkialue, joka pitäisi sosialisoida, kuten kaikki muutkin epäoikeudenmukaiset etuoikeudet. Jos rinnastetaan kaksi elitististä - tai ainakin kallista - harrastusta, ilmailu ja golf toisiinsa; en muista nähneeni häneltä sellaista ehdotusta, että Malmin lentokentän tilalle voitaisiin rakentaa asuntoja. Tein tämän syrjähypyn siksi, että paikalla ollut pitkän linjan kunnallispoliitikko kertoi, että vielä 70 -luvun alussa läheinen Ekeberg Hagebyn siirtolamökkialue oltiin jyräämässä uuden Oslon päälentokentän tieltä; ehkä Helsingissäkin voitaisiin sijoittaa Malmin kenttä sopivasti jonkin siirtolamökkialueen paikalle? Ekeberg Hageby rauhoitettiin vasta vuonna 1974.

Ekeberg Hageby


Kuten Talissakin, täällä yleishyödyllinen ulkoilupuisto ja "harvojen etuoikeus" ovat sulassa sovussa, miltei kylki kyljessä.


Paikallisilla urheiluseuroilla - kuten Skeidin jalkapallojoukkueella ja Sagenen maahockeyseuralla - oli tilaisuudessa omat lobbaajansa, joista Skeidin edustaja korosti, että Skeid ansaitsee oman stadionin, ja häntä komppasi paneelin puheenjohtaja, jonka mielestä Skeid on tärkeä alueen identiteetinrakentaja, luoden positiivisia esikuvia alueen lapsille ja siten tehden ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Maahockeyn taas korostettiin integroivan alueen pakistanilais- ja intialaisperäisiä lapsia yhteiskuntaan heidän omaan kulttuuriinsa soveltuvalla tavalla; nyt maahockeystä innostuneet nuoret joutuvat vaihtamaan jalkapalloon, sillä maahockeyn pelaamiselle ei ole paikkaa.

Skeidin stadion, jonne silmämääräisesti mahtuisi pelaamaan yli puolet Veikkausliigan otteluista. Kuitenkin se on liian pieni Norjan toisen sarjatason alapään joukkueelle, mikä kertoo siitä, että pelien kuningas on Suomessa korkeintaan prinssi.


Moni yleisöpuheenvuoron käyttäjä mainitsi erikseen asuvansa suunnittelualueen naapurissa, mikä on Suomessakin yleinen argumentti; omakohtaisuus tekee kannanottohalukkuuden ymmärrettäväksi, mutta asian vastapoolina vaanii aina nimby-argumentti, jolla yleisen edun taakse piiloutuvat poliitikot voivat aina ampua alas sen asukasmielipiteen, jota he ovat tulleet kuuntelemaan. Paneelin Høyre-jäsen erikseen oikein ylpeili sillä, että hän edustaa koko kaupungin etua, eikä ole paikallinen. Hän myös muistutti yleisöä poliitikon vaikeasta tehtävästä joutua tasapainottelemaan eriävien intressien ristipaineessa, jolloin ratkaisut eivät koskaan ole kaikille täysin tyydyttäviä.

Yleinen neuvo kaikille asukkaille kaikissa maailmankolkissa: älä koskaan korosta olevasi lähialueen asukas ja sano, että asia koskettaa jotenkin sinua itseäsi. Ole aina huolissasi muista kuin itsestäsi, vaikka lapsista, mummoista, jonkin erityisryhmän puolesta tai naapurikaupunginosan yrittäjistä.

Eräässä yleisöpuheenvuorossa ihmeteltiin sitä, että jos alueelle rakennetaan jalkapallostadionin lisäksi vielä maahockeykenttä, sählyhalli ja skeittihalli, minne sitten ulkoilijat ja kuntourheilijat (bedriftsidrettere) mahtuvat? Mielestäni yhteiskunnan tulee aina pitää yleishyödyllisen kuntoliikunnan puolia, liike-elämän lainalaisuuksia noudattava kilpaurheilu kyllä pitää itse huolen omista eduistaan. FRP:n edustaja väitti, että vaikka urheilulaitosten vaatima tila kasvaakin, niin koko alueen pinta-ala kasvaa, ja siten myös vapaiden viheralueiden ala kasvaa. Sopii tosin ihmetellä, minne, sillä Voldsløkka on katujen ympäröimä. Ehkä avaruuteen, tai sitten alueelta häädetään yrittäjät, ne joista ainakin Høyre ja varmaankin myös FRP ovat niin kovin huolissaan?

Paikallisen yrittäjän takapihasta uusi viheralue?


Etelässä Voldsløkka rajoittuu varastoihin ja yrityksiin, idässä omakotitaloihin, pohjoisessa ja idässä tiehen. Kuva otettu Uelandsgatalta, johon Voldsløkka idässä loppuu, ja jota pitkin kulkee bussi 34, jolla pääsee keskustaan tai josta voi vaihtaa parin pysäkin päässä metroon, jolla sitten pääsee kaikkiin muihin ilmansuuntiin.

Estetiikkaa, lääketiedettä ja perversioita

Moninkertainen arvokisavoittaja Saksan Astrid Kumbernuss.
Kuvalähde:
http://delivery.viewimages.com/xv/52872306.jpg?v=1&c=ViewImages&k=2&d=7429C8CDE11A5C7AA86898E0758F8D2350D2095C4A55D32B

Suurin osa elämäni yhteisöistä on ollut naisvaltaisia. Yksinhuoltajaäidin poikana kasvaneena, useimmat työpaikoistani ovat olleet eivät ainoastaan naisvaltaisia vaan vieläpä monet niistä ovat olleet perinteisiä "naisaloja". Useimmat lähiesimieheni (tai pitäisikö sanoa -naiseni) ovat olleet naisia. Aloittaessani sosiologian opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä -92, neljästäkymmenestä opiskelijasta oli kuusi miehiä, joista minä olin ainoa fuksikauden jälkeen vapaalla jalalla oleva hetero. Suuri ellei suurin osa Vihreässä puoluetoiminnassa tapaamistani puoluetovereista on naisia.

Olen valkoinen, heteroseksuaalinen eurooppalainen mies, mitä en suostu häpeämään, koska en voi sille mitään, tosin mitään ylpeilemisenkään aihetta siinä ei ole, koska en edelleenkään voi lähtökohdilleni mitään.

Japanin Osakassa on käynnissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut, ja aikaisemmin tänään suoritettiin naisten kuulantyönnön karsinta. Taustani on opettanut minut varsin sensitiiviseksi tasa-arvo- ja vähemmistöasioissa; niinpä olenkin hieman hankalan paikan edessä koettaessani kuvailla suhdettani naisten kuulantyöntöön. Huippu-urheilun maailmassa on monia jopa sairaita lieveilmiöitä, jotka liittyvät kaupallisuuteen, ruumiillisuuteen ja sallittuihin keinoihin tavoitella menestystä. Dopingtesteissä kiinnijääneet ovat vain jäävuoren huippu; urheilijat ovat lääketieteellisessä kilpavarustelussa aina askeleen edellä testaajia. Lääketieteellinen tosiasia on, että mieshormoni auttaa urheilusuorituksissa, etenkin räjähtävää maksimaalista voimaa vaativissa lajeissa, ja niinpä erityisesti juuri heittolajeissa käry on käynyt.

Suomalaiset naiskuulantyöntäjät eivät yleensä ole selviytyneet edes b-karsintarajalla arvokilpailuihin; mikäli naiskuulantyöntäjillä olisi lajivalmentaja, hänen olisi syytä lukea Paasikivensä; lääketieteelle me emme voi mitään.

Kuulantyönnössä vaaditaan paljon lihasvoimaa, ja lihas on vain jalostettua lihaa, samoin kuin joukkue on jalostettu joukko. Esteettiset kysymykset sikseen; suuren liha(s)massan kantaminen on epäterveellistä siinä missä ruumiin kuihduttaminen miltei näkymättömiin osin kauneudenpalvonnallisista ja osin suorituksellisista syistä. Kilpavoimistelu ja kaunoluistelu ovat yhtä lailla liikunnallisia patologioita siinä missä kuulantyöntökin.

Jos väittäisin naisten kuulantyöntöä suosikkilajikseni, tämä voitaisiin tulkita perversioksi tai ainakin fetissiksi; ehkä halajaisin saada suuren, voimakkaan ja määrätietoisen naisen kädestä? Jos taas sanoisin, että naisten kuulantyöntö on inhokkini, tämä taas olisi poliittisesti epäkorrektia. Minäkö en muka haluaisi sallia naisille kaikkia samoja (etu)oikeuksia kuin miehille, kuten kasvattaa itsensä lääketieteellisillä apukeinoilla karjuvaksi ja kuolaavaksi siaksi? (Kuulantyönnön nimi pitäisi vaihtaa kuolantyönnöksi!) Tai haluaisinko kenties alistaa naiset silkkojen esteettisesti suloisten, sirojen ja katseltavien kaunoluisteluobjektien asemaan?

Onkin siis parempi, että tyydyn vain toteamaan, että naisten kuulantyöntö ei kuulu suosikkilajeihini (niinkuin sanalla sanoen ei myöskään miesten kuulantyöntö). Jotten saisi selkääni, jolloin sietäisinkin.

Ollako vai eikö olla?

Kuvalähde: www.helsinginvihreat.fi

Helsinkiläinen, ensimmäisen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto on henkilö, jota arvostan suuresti. Hän on helposti lähestyttävä, asiantunteva, tarvittaessa jämäkkä, hänellä on tiiviit suhteet vapaaseen kansalaistoimintaan ja hänellä on voimakkaasti kehittynyt sosiaalinen omatunto, joka ajaa häntä eteenpäin myös politiikassa. Outi on tehnyt rakettimaisen nousun politiikassa, nousten ensiyrittämällä Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa tehty kova työ Helsingin Vihreiden puheenjohtajana on tuottanut näkyvää tulosta.

Hain Outin eduskunta-avustajan paikkaa, kuitenkaan sitä saamatta. Eduskunta-avustaja on päätöksenteon keskiössä, ja hänen toimenkuvaansa kuuluu perehtyä jatkuvasti erilaisiin asioihin, tuottaen niistä taustatietoa kansanedustajalle sekä pitää yhteyttä hänen sidosryhmiinsä.

Pidin mahdollisuuksiani tämän eittämättä mielenkiintoisen vaikkakin alipalkatun työn saamisessa varsin hyvinä. Kuitenkin, sukkuloituani koko viime kevään Helsingin ja Oslon väliä, tiedän kokemuksesta että etäavioliiton jatkuminen tulisi olemaan raskasta. Halusin työn kovasti, mutta toisaalta haluan olla siellä, jossa tärkein henkilönikin on.

Nyt on siis aika keskittyä muihin haasteisiin, joita täällä Oslossa riittää, väitöskirjan tekemisestä palkkatyön etsintään.

Toivon Outille kaikkea hyvää hänen alkavalla yhteisellä taipaleellaan uuden eduskunta-avustajansa kanssa!

Ruuhkamaksu Helsinkiin!

Helsingin Tullinpuomi, pääkaupunkiseudun liikennöidyimpiä ja saastuneimpia paikkoja. Tullinpuomi on pullonkaula, jossa yhdistyy moni pääliikenneväylä: Tukholmankatu, Runeberginkatu, Mannerheimintie ja Reijolankatu-Nordenskiöldinkatu.
Kuva: Kirsikka Bonsdorff

Tämänpäiväisen uutisoinnin mukaan joka toinen pääkaupunkiseutulainen kannattaa tietulleja, joita kutsutaan myös ruuhkamaksuiksi. Ruuhkamaksuissa ja tietulleissa on kuitenkin aste-ero: ruuhkamaksut olisivat voimassa vain työmatkaliikenteessä kun taas tietulli voi ainakin periaatteessa olla absoluuttinen, maksettava aina kun ajetaan henkilöautolla kantakaupunkiin. Kyselyssä, jonka oli teettänyt Taloustutkimus, ainakin uutisoinnin mukaan puheena olivat nimenomaan tietullit; jos kysely oltaisiin formuloitu toisin ja kysytty ruuhkamaksuista, ehkä nämä oltaisiin koettu legitiimimmäksi.

Vaikka suurimmalla osalla toimittajista, ainakin Hesarin kaupunkitoimittajista on nykyisin ylempi korkeakoulututkinto, edelleenkin kovin harva toimittaja osaa tulkita tai uutisoida tutkimuksia. Uutisessa sanottiin, että suurinta tietullien - tai ruuhkamaksujen - edellämainittuja käsitteitä käytettiin uutisessa sekaisin - vastustus on pääkaupunkiseudulla ja lisäksi niihin otetaan kantaa kiivaimmin juuri pk-seudulla. Tämä ei ole mikään yllätys; yllätys olisi se, jolleivat ihmiset haluaisi ottaa kantaa juuri niihin asioihin, jotka koskettavat omaa itseä, omaa elinpiiriä ja omaa lähiympäristöä. Tämä ei ole sikälikään mikään yllätys, että Suomessa ruuhkamaksut olisivat ajankohtaisia lähinnä juuri Helsingissä. Jos kerran ruuhkamaksut kirvoittavat juuri pk-seudulla voimakkaimmin mielipiteitä, tämä tarkoittanee myös sitä, että niihin välinpitämättömästi suhtautuvia on varsin vähän, ja sopisi olettaa, että myös niiden kannatus olisi pk-seudulla kaikkein suurinta.

Tukholmassa - josta Helsinki usein ottaa oppia - otettiin käyttöön koeajaksi ruuhkamaksut, ja kokemukset tästä yllättivät positiivisuudessaan kaikki. Yksityisautoilu väheni keskusta-alueella selvästi, kun samalla joukkoliikenteen suosio kasvoi tuntuvasti. Ruuhkamaksut voitaisiin kanavoida suoraan joukkoliikenteen tukemiseen, esimerkiksi vuorovälien tihentämiseen ja lippujen hintojen subventoimiseen.

Helsingissä ruuhkamaksut eivät ole ylittäneet vielä poliittisen enemmistön hyväksyttävyyskynnystä, kiitos paljolti Kokoomuksen, joka apupuolueensa Demareiden kanssa tahtoo ratkaista Helsingin keskustan liikenneruuhkat sikakalliilla keskustatunnelilla. Jotkut kokoomuspoliitikot puhuvat kauniita sanoja joukkoliikenteestä, mutta unohtavat samalla kolikon toisen puolen. Kokoomuksessa näyttää olevan vahva usko autoiluun väärinymmärrettynä yksilönvapautena ja yksityisautoilun ajatellaan hyödyttävän keskusta-alueen kaupankäyntiä, sillä pitäähän Stockmannin hienoon parkkiluolaan päästä autolla - vieläpä ilmaiseksi! miksei Stokka maksa bussilippuani kun menen tekemään sinne ostoksia! - ja pitäähän siihen musiikkitaloon, joka tulee Makasiinien tilalle, mikäli sen kustannukset pysyvät Mikael Jungnerin hyväksyttävissä - päästä autolla, viis Kaupunginmuseon kulttuurihistoriallisesti arvokkaan puíston puista.

Kansainväliset esimerkit kuitenkin osoittavat, että Kokoomus on ymmärtänyt väärin tai ainakin vain puoliksi. Kokoomuksen riveissä on ympäristöasiantuntijoiksi itseään tituleeraavia ihmisiä ja Demareissa on jopa luontodemareita, mutta hekään eivät kykene näkemään sitä, että liikenne on yksi Helsingin suurimmista saastuttajista. Että sellaisia ympäristöasiantuntijoita...

Ranskassa, Strasbourgissa, merkittävä osa keskustaa on rauhoitettu autoliikenteeltä, mistä johtuen jalankulkijat viihtyvät kaupungin keskustassa. Kun he viihtyvät keskustassa, he myös todennäköisesti käyttävät auliimmin aikaa ja rahaa shoppailuun, mikä taas tukee niitä kauppayrittäjiä, joista Kokoomus on niin huolissaan.

Ruuhkamaksun ei tarvitse olla suurensuuri; esimerkiksi jokainen matkustussuorite Munkkiniemi-Ruskeasuo-Käpylä-Vanhakaupunki-linjan ylitse, esi- ja satelliittikaupungeista Vironniemen puolelle voisi maksaa kahden YTV:n kertaseutulipun hinnan, mieluummin ehkä vähän enemmän. Kahden lipun verran siksi että jokaista matkaa kohden on myös yksi paluumatka. Sopiva ruuhkamaksun suuruus voisi siis olla kahdeksan euroa per yksi henkilöautolla tehty matkustussuorite Vironniemeen.

Jotta ruuhkamaksu olisi oikeudenmukainen, se pitää kohdistaa niihin, jotka eivät välttämättä tarvitse autoa jokapäiväiseen asiointiinsa keskusta-alueella. Ruuhkamaksun ei pidä koskea liikuntavammaisia ja työkseen ajavia.

Jokainen laskutaitoinen voi tällöin tykönään tehdä ilmasto- ja finanssipoliittisen päätöksen, onko valmis maksamaan ruuhkamaksun lisäksi vielä autovakuutukset, korjausmaksut ja bensan siitä väärinymmärretyn yksilönvapauden ihanuudesta, että saa körötellä työmatkaruuhkissa kävelyvauhtia (se, joka on nähnyt Michael Douglasin tähdittämän elokuvan "Rankka päivä" eli Falling down, tietänee, mitä tarkoitan, vaikkakin Los Angelesissa autoliikenne onkin Helsinkiin verrattuna vähintäänkin kolmannessa potenssissa)

Uutisen mielipidetutkimuksesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Lisäksi alla reilun kuukauden takainen uutinen, jossa ministeri Mauri Pekkarinen ehdottaa, että tietulli - tai ruuhkamaksujärjestelmää voisi kohdentaa siten, että lähellä Helsingin keskustaa asuvat maksaisivat eniten ja kauimpana asuvat vähiten. GPS-paikannusjärjestelmän avulla tämä olisi paitsi mahdollista, myös erittäin kannatettavaa, toki muistaen sen, että aina etäisyys ei suoraan implikoi huonoja joukkoliikenneyhteyksiä. Esimerkiksi Riihimäeltä pääsee junalla Helsingin keskustaan paljon kätevämmin kuin vaikka Hakunilasta Mankkaalle. Pekkarisen ehdotuksen voi lukea menemällä allaolevaan linkkiosoitteeseen:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pekkarinen+kannattaa+tiemaksuja+auton+sijainnin+mukaan/1135228655600

Jollei vielä reilun vuoden istuva Helsingin kaupunginvaltuusto saa aikaiseksi liikenteen ruuhkamaksuja, niin toivottavasti seuraavan valtuuston - joka on nykyistä vihreämpi - viisaus on suurempi!

Pedofiliaa ja behaviorismia

Norjan tv:ssä pyörii mainos, jossa pikkupoika esittelee äidilleen tikku-ukkoa tai (-akkaa), joka näköjään esittää hänen äitiään, koska piirroksen otsikkona on "mamma". Piirroksen yhdennäköisyydestä ilahtunut äiti palkitsee poikansa makkaravoileivällä.

Sitten poika (ehkä n. 3-vuotias) pyyhkii tekstin "mamma" pois, korvaten sen sanalla "pappa". Hän juoksee näyttämään tätä uutta tai uudelleennimettyä, yleispätevää taideteostaan isälleen, joka myös ilahtuneena piirustuksen esittävyydestä palkitsee poikansa makkaravoileivällä.

Mikä on tarinan opetus? Pitääkö jo lapsille opettaa, että huijaaminen on palkitsemisen arvoista? Tarvitseeko jo lapsen oppia, että mielistely - aikuisten tai pomojen, siis isojen, vahvojen ja vaikutusvaltaisten ihmisten - on oikein? Halutaanko mainoksessa väittää, että lapsen pitää jo primaarisosialisaatiossaan oppia, että on tärkeintä tehdä oikein, ei kehittyä omanlaisekseen, itsenäisesti ajattelevaksi persoonaksi? Onko oikein opettaa lapsille, että ihmiset ovat behavioristisia koneita, jotka reagoivat aina tietyllä tavalla tiettyihin ärsykkeisiin, sulkien pois kaiken yksilöllisen vaihtelun?

Viikon vanha vihainen mies, joka aina suuttuu siitä, että lapsia käytetään mainoksissa, jolloin joidenkin aikuisten behavioristinen sympatiareaktio mainoksen lasta kohtaan ajaa mahdollisen mediakriittisyyden viemäristä alas

De Grøne i Finland

Valgfest vår etter resultatet for riksdagsval vart blitt sikker. SEIERN ER VÅR!

Om de Grøne i Finland

De Grøne i Finland har 15 plasser i Finske Stortinget (eduskunta, i alt 200 plasser) or i det nye regjeringen 2 ministrer, Tarja Cronberg som er arbeidsminister og Tuija Brax som er justisminister. Vi er den femte største gruppen i Finske stortinget og konkurrerer med Vasemmistoliitto (kanskje tilsvarende Venstre eller Rødt-RV) å bli det fjerde største partiet og målet vårt kan vi nå hvis vi får 10% av stemmene, hvilket er meget realistiskt.

I hovedstaden Helsingfors er vi en virkelig makt. Det er kommuneval i hösten 2008, og vi har en klar målsätning å bli det nest største partiet i Helsingfors (det største er Kokoomus, tilsvarende Høyre). I Helsingfors vi konkurrerer med socialdemokratene, tilsvarende Arbeiderpartiet å bli det nest største) og vinne grunn i slike kommunene vi ikke har noe representanter. Nå har vi representanter i 128 kommuner i Finland.

Tradisjonelt har vi haft mest inflytelse i store byer og har kjempet på landsbygda, men vår leder og arbeidsminister Tarja Cronberg har gjort banebrytende jobb å vinne oss troverdighet og medhold utenfor de store byene.

Vi har landsomfattende foreninger (for eksempel, de Grøne studentene, de Grøne kvinnene, de Grøne invalider og de eviggrønne) og forskjellige arbeidsgruppene (f.e. den internasjonelle arbeidsgruppen og arbeidsgruppen for arbeidslivet).

I Helsingfors eller i det hele Finland har vi ikke noen bydelstyresystem, men i Helsingfors har de Grøne lokala foreningene (for eksempel, de Grøne i Vestre Helsingfors, Nord Helsingfors og så videre) og forskellige lokale arbeidsgruppene (for eksempel, arbeidsgrupper for klimat og grønne områdene).

Selv medvirker jag i arbeidsgruppen for grønne områdene, er økonom til den grøne foreningen i Vestre Helsingfors og har vært i støttegrupp for representanten Johanna Sumuvuori som er styrelsemidlem i de Europas Grøne.

Mer informasjon om de Grøne i Finland kan man få gjennom å visitere webbsidan vår på svenska:
http://www.vihreat.fi/sv
eller på engelska:
http://www.vihreat.fi/en

Kieron Dyer siirtyy West Hamiin

32 maaottelua Englannin maajoukkueessa pelannut Kieron Dyer siirtyy nelivuotisella sopimuksella West Hamiin. Eittämättömän lahjakas mutta loukkaantumisten piinaama Dyer viihtyy parhaiten keskikentän laidalla, mutta pelaa tarvittaessa muillakin keskikentän paikoilla, laitahyökkääjänä tai jopa laitapuolustajana. Ipswichin "traktoripoikien" kasvatti Dyer siirtyy Ironseihin Newcastle Unitedista, jossa hän on pelannut viimeiset kahdeksan kautta.

Dyerin siirron myötä Newcastle-taustaisten pelaajien määrä Ironseissa kasvaa jo neljään. Ennestään meillä pelaavat jo tänä kesänä siirtyneet Craig Bellamy, Scott Parker ja Lee Bowyer, jonka kanssa Dyer tunnetuin seurauksin tappeli kentällä kaudella 2005-2006, minkä seurauksena hän sai kolmen ottelun pelikiellon. Syynä kukkotappeluun sanotaan olleen naisen; toivottavasti molemmat ovat nyt aikuistuneet.

Virallisen uutisen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kuvalähde: www.whufc.com

HAUSKA AITOPARI ETSII ASUNTOA!

Pidin elämäni ensimmäiset 35 vuotta asunnon omistamista porvarillisena hapatuksena, kunnes vasta reilu vuosi sitten ymmärsin sen olevan välttämättömyyden sanelemaa, ja ryhdyin pikkuporvariksi. Varmaankin kaikki esiliberalismin isät ja äidit kääntyisivät haudassaan, mikäli he tietäisivät sen merkitsevän käytännössä maaorjuutta. Oli miten oli, tämä maaorjuus oli tuottamuksellista ja itse tavoiteltua. Tarkoituksena oli ainakin toistaiseksi edes hieman rauhoittaa muuttotahtiani; olinhan senastisen 35-vuotisen elämäni aikana asunut 14 paikassa, muuttaen 14 kertaa. Edes hiemankaan laskutaitoiset saattavat löytää tästä kuvasta yhden virheen, mutta näin ei todellakaan ole. Jouduin kerran opiskeluaikanani nielaisemaan ylpeyteni, ja muuttamaan vähäksi aikaa takaisin äitini luokse. Voin vakuuttaa, että se oli hauskaa, etenkin jouluaikana.

En ole koskaan samastunut menestyjiin, pikemminkin symppaan Aku Ankkaa. Kuitenkin luulin, että voisin alkaa pikku hiljaa löytää kaikille muun muassa vanhoja Aku Ankkoja sisältäville pahvilaatikoilleni siksi verran pysyvän kodin, että ne alkaisivat pikku hiljaa kerätä hämähäkinseittejä. Noin niinkuin kuvaannollisesti. Koska elämässäni on ainakin viimeiset 10-15 vuotta sattunut ja tapahtunut - vaikkei päällisin puolin siltä aina näyttäisikään, tosin jopa ansioluettelosta tästä kaiken virtaavuudesta voi saada kalpean aavistuksen - loppujen lopuksi minun ei pitäisi olla siitä kovinkaan yllättynyt, että muutin vaimoni perässä Osloon. Tosin, jos joku suunnilleen uskottava tulevaisuudennäkemisen auktoriteetti olisi tällaista esittänyt kolmisen vuotta sitten, olisin mennyt luultavasti hiljaiseksi. Ja sitä - voin vakuuttaa - ei tapahdu kovinkaan usein.

Juuri kun hädin tuskin olin ehtinyt poistamaan Oikotie dot comin internet-suosikeistani, sen tilalle tuli finn.no, mahdollisuuksien markkinat, mulighedens marked på norska. Asunnon (etenkin vuokra) hakeminen on kuin tyttöystävän tai työpaikan etsintää; omia ei-niin-kaupustelukelpoisia puolia ei oma-aloitteisesti, ehdoin tahdoin kannata laittaa siihen ansioluetteloon tai mainita työhaastattelussa. Jos työpaikan hakemisessa auttaa määrätietoisesti tulevaisuuteen suuntautuvaksi tunnustautuminen ja tyttöystävän hakemisessa määrätietoinen sportillisuus, yllättävän moni (ehkä tilastollisesti ottaen kyse voi olla yhtä korkeasta prosentista kuin Timo Jutilan laskuopissa optimaalisesta pelisuorituksesta, eli noin 110%) asunnon hakija elää keskivertoa kunnollisemmin. Ottaen huomioon esimerkiksi kissojen, koirien ja tupakoitsijoiden määrän, yllättävänkin paljon kunnollisemmin.

Koska ihmiset yleensä pyrkivät hymyilemään valokuvissa, näyttäisi siltä, että asuntojen hakeminen on poikkeuksellisen hauskaa puuhaa tai sitten vain onnelliset pariskunnat hakevat asuntoja. En tiedä, mitä sitten ei-onnelliset pariskunnat tekevät: luultavasti mädäntyvät koloissaan, pääsemättä yhdessä karkuun toisiaan. Rauha heidän sieluilleen, sillä heistä, joista emme mitään tiedä, emme voi puhua.

Eräs tuttavani vuosien takaa kykeni sujuvasti snakkaamaan (norj. "puhua") käytännössä kaikilla indoeurooppalaisilla kielillä. Hän oli opiskellut mm. sanskriittia, kreikkaa ja latinaa, mikä varmaankin auttoi asiaa. Etymologia on 99-prosenttisesti asioiden yhdistelyä valmiisiin skeemoihin ja 1-prosenttisesti puhdasta neroutta. Ihailuni edellämainitun tuttavani yhdistelykykyä kohtaan ei ainakaan vähene siitä, että hän oli tuolloin vasta 20-vuotias.

Ruotsi ja norja ovat vähän kuin suomi ja eesti, paljon luulee ymmärtävänsä, mutta paljon ymmärtää ainakin jonnekin tai sinne. Osittain tulkitsemisessa auttaa hyvä tahto, kuten esimerkiksi tyttö- (tai poika-)ystävää haettaessa; mahdolliset poikkeamat omasta ihannekuvasta haluaa selittää parhain päin, poikkeuksina säännöstä. Hyvä tahto ei kuitenkaan auta silloin kun yrittää ymmärtää norjalaisia asunnonhakuilmoituksia. Se, että kaikki asunnontarpeessa olevat pariskunnat hymyilevät valokuvissa, ei tarkoita sitä että he olisivat onnellisia tai hauskoja. He ovat rauhallisia.

Etymologisesti harrastunut henkilö voi ajatella päättelevänsä pätevästi (modus tollundo tollens), että jos kerran omena on ruotsiksi äpple ja norjaksi eple, niin varmaankin silloin myös suomenkielen sanan "aito" ollessa ruotsiksi "äkta", varmaankin norjan kielen sana "ekte" myös viitannee samaan asiaan. Kieli on tapa ajatella tai ainakin se ilmaisee ajattelutapoja: se, mikä on ruotsiksi hauskaa (rolig), on norjaksi rauhallista (rolig). Ehkä siis ruotsalaiset ovat hauskoja ja norjalaiset rauhallisia?

Sagenen musta kissa

Lauantai on turpaanottoilta

Lauantai-iltana sopii ottaa turpaan, ainakin futismatsissa

Maailmanlaajuisesti seuratuin kansallinen urheilusarja, Englannin Valioliiga alkoi tänään. Islantilaisomistajansa rikastama West Ham kohtasi avauskierroksella entisen Thaimaan pääministerin sponsoroiman Manchester Cityn. Manchester City on - kuten West Hamkin - potentiaalinen nukkuva jättiläinen, jolla on suurenmoinen stadion, hienot fanit ja toimiva junioriakatemia. Siis oikea jalkapallojoukkue.

Jo Valioliigan avauskierroksen perusteella saattaa olettaa, että Thanks Sinatran (vai mikä hänen nimensä nyt sitten olikaan) uhkapeli on kannattanut. Manageriksi asennettu Svennis Eriksson, josta ehti tulla Englannin maajoukkuetta luotsatessaan epähenkilö, on saanut avoimen rahakirstun käyttöönsä. En tiedä, kuka lopultakin on vastuussa Manchester Cityn pelaajakaupoista, mutta ne Cityn englantisromantikkofanit, jotka peräänkuuluttavat niitä aikoja, jolloin joukkue koostui oman kylän pojista, voivat suhtautua tulevaisuuteen kaksijakoisin tuntein. Menneet ajat eivät palaa, mutta työvoima on nähtävästi liikkunut onnistuneesti. Italiasta siirtyneet hyökkääjät Rolando Bianchi ja Valeri Bojinov näyttivät heti pääsevän jyvälle tähän maailman vaikeimmaksi sanottuun liigaan. Bianchi teki yhden maalin, Bojinov väläytteli vaarallisuuttaan ja kahdesta brasilialaiskeskikenttäpelaajasta Geovanni teki maalin. Kunpa vielä Elano oppisi pysymään pystyssä, niin hänelläkin olisi edellytyksiä voittaa suurin osa konservatiisimmastakin brittiyleisöstä puolelleen. Kroatialaispuolustaja Vedran Corluka näytti olevan kuin kala vedessä, ikään kuin hän olisi aina pelannut Valioliigaa. Vielä kun Corlukan ja Bianchin oppisi erottamaan toisistaan...

West Hamista ei valitettavasti ole paljoakaan kertomista. Vaikka olisi kuinka kiihkeä fani, ja vaikka vielä Ironsejakin enemmän vahvistunutta Manchester Cityä voisikin veikkailla kauden potentiaaliseksi yllättäjäksi, joka voi uhkapelien natsatessa jopa taistella Eurocup-paikoista, on ilmeistä, että Ironsien kaudesta voi tulla jälleen kerran vaikea, ellei joukkuetta vahvisteta vielä reilun kahden viimeisen siirtoviikon aikana. Joukkueeseen tarvitaan ainakin yksi vasen pakki haastamaan sinänsä kelvollinen ja tehtäväänsä hienosti kasvanut George McCartney, yksi maaliahne ja juonikas hyökkääjä ja yksi tai kaksi keskikenttäpelaajaa.

Ottelun tuloksen ja virallisen raportin voi tarkistaa klikkaamalla otsikkoa.

Saturday night is alright for fighting

National league with the most worldwide coverage and attention, The English Premier League did take off this evening. In the opening round West Ham was challenged by a potential sleeping giant, Manchester City, which has been significantly bankrolled by the former Thai prime minister, Thanks Sinatra. The Citizens although did have a wonderful stadion, devoted fans and an operative football academy but they were seriosly paralysed by their debts created at the Keegan era.

When watching the opening fixture, one could already sense that the massive gamble might not be completely unsuccessful. The two Italian import strikers already showed an early and partly also a productive promise, accompanied by some Brasilian craftmanship in the midfield. The gigantic Croat defender Corluka seemed to take the Prem by storm.

Even at this stage of the season one could sense the potential shortcomings of the partly new-look Hammers team. We were quite effectively outmuscled by the Citizens, the defect already quite clearly seen last season. We need at least one more striker, one left wing-back and one or two new midfielders as we are quite short in numbers in that department.

The official report of the game can be read by clicking the headline.

FOREVER BLOWING BUBBLES!

Det er greit å tape, det er bare idrett, eller..?

Den engelske fotballligan startade i dag. West Hams förste motstander, Manchester City virket å ha spillet en vellykket hasardspill med en ny rik eier Thanks Sinatra eller noe slikt og den svenske treneren Svennis Eriksson og med et håndfull nye spillere fra Italien og noe brasilianare og med en kroatisk forsvarspillere hvilken var liksom han alltid har spillet der.

De finns ikke mye å fortelle om spillet hvis man er en Irons fan. Vi var morsome. Vi trenger en ny spiss, i det minste en ellet tu nye midtfeltspillere or en ny venstre försvarspillere. Ellers vil sesongen vare lang og vanskelig.

Hvor gikk det i spillet? Les mer gjennom å klicke på rubriken.

GO ON IRONS!

Kuva/Photo/Bild: www.whufc.com

Oslo calling igjen!

I dag har jeg har flyttet til Oslo. Jeg menede å flytte tidligere ved sankthansen, men derfor att katten min hade forsvunnet, var jeg nødt å vende tilbake. Katten er funnen og den snorker her på bordet.

Jeg mener å hitte noen interessant å gjøre men iallfall mener jeg å gå i gang med doktoravhandlingen min.

Jeg kan kontaktes best gjennom e-post.

Michael Perukangas in "brief"

PERSONAL INFORMATION

I was born in the year 1971 in a town nearby Helsinki, called Vantaa, although not with that name at that very time. Vantaa was still quite a peripheral suburban area of Helsinki, now it is a rapidly growing city of some 190 000 inhabitants. Having lived in the capital area of Helsinki for the whole of my lifetime and the greatest part of the last fiveteen years of it all alone, or more exactly, with cats and now, more recently, the last two years also accompanied by a lady who also have become my lawfully wedded wife. My family has consisted practically of my father and three stepbrothers, my parents having divorced when I was 6 years old. I have compensated this lack of family ties with a large network of friends. The person of Marco Michael Perukangas cannot be fully understood unless it is not approached through its main activities and subjects of interest, even passion.

MUSIC

I was grown up in quite a non-musical family. Despite that, music has not only been my main hobby but an integral part of my life since childhood. The decisive experience was to see the partly fictional Milos Forman -movie about W.A.Mozart, called Amadeus. Since then, the so-called classical music rapidly has taken over, putting all other musical genres aside. Some jazz has crept in more recently, due to influence of some friends.

I would describe my relationship to music that it includes all other approaches to music expect playing or singing myself or studying musical theory. Everything else belongs to me. My attitude to music is an outsider's view (although a devoted and an aware outsider): musical work is for me like a painting. I watch it closely, even dwelling into its world. But as I have never painted, I am an outsider or an accidental tourist who has had the fortune to have a meaningful encounter with it, maybe transformed by it.

What is, then, this "everything else"? My approach to music has been both pragmatic but also theoretical. I am a devoted collector of recorded music in quite a non-systematical way. I also consider myself as a kind of a amateur music journalist and a bureucrat of music. My master's thesis was an attempt to analyse the semiosis in the text of music journalism. In a layman's word: to analyse the relationship between the music itself, the text written of it, the journalist and his/hers imaginational readers. There are also some sketches to study this even further, to expand this notion of sociality in the world of music; I would like to figure out, what is all about to go to a concert. Is the private consuming of music, namely collecting recorded music, also a social venture?

I have had the fortune to work in one of the foremost music institutes at the university level, Sibelius Academy. Having had some previous experiences of working with artists, it is not usually dull but there are a few setbacks. Working in the administration of Les Beaux Arts requires abilities of a simultaneous interpreter but also of a pointsman; one has to possess a great vision in order to understand the ingredients of being an artist but also has to have a great stamina when one tries patiently to explain that 3 pounds is necessarily a greater sum of money than 2 pounds.

SPORTS

It seems obvious and something that one may almost take for granted that in the public feasts of sports rock music is roaring from the loudspeakers, giving added rhythm for the athletes and entertainment for the spectators. Classical music belongs to the world of feminine sports, such as figure skating, gymnastics and dance. Although the worlds of classical music and the world of masculine sports (e.g. football, boxing, icehockey, motor sports and perhaps athletics) do not have a positive correlation, there is a surprising connection in the way they are treated in the newspapers. Sports pages are greater in number than those that are devoted to music and sports make greater headlines, that is to be made sure. But what is common is that sports journalist also is describing something that has already happened. Sports journalist is also sort of a critic of a performance. The sports journalist has as the starting point the result that is already known by him (seldom her) and gradually he reveals the reasons that lead to the outcome. The reader who has not been "there" is told by the journalist that Arsenal beat the hapless PSV Eindhoven because Henry netted twice and it all started when Gilberto scored the fastest goal in the history of the tournament. And the one who had the fortune to be there as an eye-witness, he/she (again usually he) may check it out in the newspaper, that what he saw was real, according to an expert exponent of a media institution, that is a sports journalist.

My personal experience of sports is somewhat similar than that of music. Running is easier than playing the piano, although those with physical disabilities may not agree with me. I am enjoying physical exercise for the sheer experience without having any spesific goal-setting. My best achievement in sports has been the 19th place in the Finnish student Marathon championship 1999. I have also played some basketball and football, lacking the competitive cutting edge. I exercise mainly because it feels good.

HOMO SAPIENS

The main point of me is not fully grasped if one is unaware of the fact that I happened to learn to read at the tender age of three. Since then, I have read through practically everything within a three-year-old´s reach in his father's bookcase. Having sooner and later also realised how to write myself, I have grown up with textbooks and all sorts of statistics. Literary activities of my own started from a sort of comic books, later there have been very few genres that have remained unscatched by me. As a thorough linguistic person, my scientific approach has been permeated with the notion as the man being a communicative creature and the messages, even the ways and forms of saying also bearing a message in themselves. And as a thorough scientific person, I am also trying to live up to this very notion, although not everything can be enonciated.

The venture of science has been my cup of tea, even without the milk. I have been sort of a passionate but amateurish astronomist, paleonthologist, meteorologist and zoologist. That said, periodically. My scientific breeding was given a form and name by sociology, which I studied at the University of Helsinki since 1992 up till 1998, also doing some philosophy and social psychology. The borderlines between those sciences - if they are sciences at all - are somewhat undefinable, and my everlasting desire to study has mainly been maintained by teaching some courses of philosophy at the Helsinki Polytechnic. I have also been approved as a postgraduate at my university, but in the course and also curse of short term employments, concentrating into the research has not always been the top priority.

I have been editor-in-chief in one school paper and also in the paper called "Linnake" (Fortress), which is the paper published by the Suomenlinna Fortress Artillery, where I did my military service. I have also been around in a couple of student papers, both as an active writer and also as a member of the editing board. The Helsinki Student Housing Company also used to publish a paper called "HOAS-asukas"; it was practically for two years a two-man-venture by a friend of mine and myself. The favoured genres were sports stories, music, political essays and interviews. Later on, I have published some articles in a few Finnish non-referee papers and been the administator of several blogs on green areas and involved with some blogs on Green politics.

I have also tried my luck with poetry and aphoristics, and there are some sketches for a yet unpublished pamplet with a friend of mine, where we a trying to tackle the present Finnish society from different perspectives but similar backgrounds and sometimes tackling even ourselves. Still, it remains unclear, whether the world is yet to see the best of me. Or not.

SOCIETAL ACTIVITIES

Being largely an anti-social kid, a hermit with all the books and writings and dreams of mine, there has although been an on-going albeit an undercurrent desire to hang along with humans, albeit accidentaly. I joined the Finnish concervative party youth society and became a chairman of a small local youth organisation, being also a candidate for municipal election in 1992. I was there at the very forefront of the few crazy or brave pioneers who took the initiative to take Finland to the EU. The rest is history.

As I started to study sociology at the university level, my former political background soon seemed somewhat artifical to me and I was disturbed by the very lack of intelligence in the political life, too often compromised by the sheer, crude facts of every day party necessities. At the university I had found people with the same orientation, although not necessarily with the same background. I switched political parties as smoothly as I switched girlfriends, let alone jobs or underpants. I was an on-and-off student organisation activist for a few years before I had to concentrate to my studies. Organisational activities seemed to transform in the 1990s from party societys of carrying piles of beer bottles to more or less business and profit orientated organisations, and that requires a great deal of time. But at least this procedure of organisational activities have transformed into a much more outgoing and confident person and my old man has no need any more to be concerned about my lacking life outside the very walls of my room.

Quite recently, and merely by accident, I have become not only an activist but also an active activist. My main concern during the last two years has been to preserve to Central Park of Helsinki from threats of all kind. In the process, I have joined the Green party, being now the treasury holder of a local organisation. Accident and calling, they are the two sides of a coin; now as an old and wise man, I could see it happening. People who become doctors or musicians are used to apologise that it was something unavoidable, let alone politicians, who are labelled as pathologically sick or at least lacking a life.

MOTTO?

There are just a few pieces of a good advice I can recall. My father urged me to have a girlfriend with a social orientation. Nevertheless, I took care of my secondary socialisation by myself, no girlfriend was needed. Then my wise old teacher used to say in Swedish (the Finnish French in Canada, our second official domestic language in Finland) that "det är bet som sker". The meaning of this is the saying "shit happens" reversed. Third good piece of advice was given by a senior scientist, who told me to "kill my darlings". No shotguns are needed for this procedure, not even words, but I interpreted this as having the ability to be courageous enough to leave all the bad habits behind and to make major decisions. The big decisions - concerning work, significant others, studying opportunities - are usually quite painless, plain and simple. There are usually just two options: take it or leave it. One has to consider all the known options available and try to be aware of all possible outcomings, but once the decision has been made, it is the only way around. It has to be. Or at least, it has to feel like that. Choosing between dozens of beer qualities in the pub is much more difficult.

POSSIBLE FUTURE?

Aki Riihilahti is a Finnish international football player currently plying his trade in Sweden, but having played for several years for Crystal Palace. He is perhaps better known for his website filled with homemade philosophy which is absolutely hilarious stuff. and for his column in London Times. I would like to see myself as a post-reneissaince version of Aki Riihilahti in the fields of critical, reflective and researching journalism.

Ilkka Hakalehto was - he is still alive, you know - a Finnish politician of the 70s and 80s who is best known for his critical attitude towards the more authoritative politicians in the Helsinki municipality but also for his lack of co-operation. I would like to see myself as a positive version of Mr. Hakalehto, willing to break taboos, challenging those in power, asking difficult questions with undesirable answers. Later on, he made himself a laughing stock for god-only-knows-some-thirtyseventh time - by being a candidate for president in 1994 with a monomanic agenda, accusing the EU for all the wrongs and misgivings in the universe - but I will forgive him for that.

Let us not mention the personal level, as I would also like to be surrounded by some significant others and to be in a decent physical condition and in some mental state.

Oodi honksuville ötööreille

Kun eräät pitävät itseään välineinä taiteelliseen itseilmaisuun, tuulikelloina, joita pienikin vire soittaa, toiset taas näkevät taiteen välineinä itsensä ilmaisuun. Ensimmäiset ovat taiteilijoita, toiset autoreita (tässä otööreitä).

"Hän" on niitä, jotka sekoittavat moniselitteisyyden viisauteen, raskauden syvällisyyteen, synkkyyden vakavuuteen, ahdistavuuden pohdiskeluun, vaikeaselkoisuuden taiteellisuuteen, ja tekevät siitä elokuvan. Ja kaiken päällä on leimoja, kuten "Naiseus", "Toiseus", "Minuus" tai "Ruumiillisuus" tai "Melancholian kolme huonetta". Us(ch).

Tällaista tapahtuu meillä, paikassa, jossa elokuvia tekevät ihmiset, joita tehdään paikassa, jossa elokuvia kutsutaan taideteollisuudeksi. Olisivat sitten edes rehellisesti jompaakumpaa - taidetta tai teollisuutta.

Katson mieluummin elokuvaa, jonka on ohjannut Alfred Hitchcock ja jossa näyttelee Cary Grant kuin Pirjo Honkasalon ohjaamaa elokuvaa, jossa -.- (sijoita viivojen kohdalle kenen tahansa suomalaisen näyttelijän nimi) näyttelee. Näiden ötööreiden tekeleet päästävät eetterin sijasta ödööriä ympärilleen.

En ymmärrä elokuvista mitään paitsi niiden katsomisesta; tosin Seppo Heikinheimo - tunnetusti viisas mies mutta hankala tai ainakin hankalasti ymmärrettävä kuten monet viisaat miehet - sanoi että ei tarvitse olla lehmä ymmärtääkseen maitoa. Tämän on todentanut mm. Miina Äkkijyrkkä, - tai mikä nyt hänen nykyistä taiteilijaminuuttaan kantava designatum olikaan - joka on osoittanut, ettei tarvitse olla maito ymmärtääkseen lehmiä.

Hyväksi elokuvantekijäksi oppii kuitenkin parhaiten katsomalla hyviä elokuvia, samaten kuin hyväksi kirjailijaksi oppii lukemalla hyviä kirjoja.

Elämässä on joitakin epämiellyttäviä asioita, jotka kuuluvat ihmisenä olemisen osaan. Kuten esimerkiksi puhelinlaskujen maksaminen. Toki huonojakin elokuvia voi katsoa ja huonoja kirjoja voi lukea. Mutta onneksi ei ole pakko. On parempi tehdä lakko.