Nykyään lapset eivät enää osaa lukea, ellei heidän lukemistoissaan ole yhtä paljon toimintaa kuin aikuisten action-filmeissä ja niiden hahmot reprodusoitu tismalleen aitojen ja alkuperäisen tietokoneanimaatiohahmojen näköisiksi. Tarkoitan Cars-animaatioihin perustuvia lehtiä, noin esimerkiksi.
Kaikkein pisimmälle tämän perversion on vienyt varhaislapsille tarkoitettu Mickey's Playhouse-sarja, jossa Disney-hahmot eivät näytä Disney-hahmoilta vaan tietokoneanimaatiolta. Odotan kauhulla sitä hetkeä kun joskus löydän lehden, jossa nämä tietokoneanimoidut hahmot seikkailevat jähmetettyinä. Jähmetettyinä nimenomaan, sillä kun lehtien hahmot perustuvat tietokoneanimaatioihin, ne näyttävät erityisen elämättömiltä.
Sitten Aku Ankan taskukirjoja ilmestyy nykyään aivan liikaa, aivan samoin kun tv-kanaaleja on aivan liikaa. Kun omassa lapsuudessani oli mahdollista katsoa neuvostoliittolaisia koko perheen elokuvia kahdelta suomalaiselta kanaalilta ja virolaiselta kanaalilta, nyt niitä ei tule enää ainualtakaan. Omassa lapsuudessani oli kohokohta kun taskukirja tuli ehkä hikisesti ennen joulua jos juhannukseksi sellaisen oli sattunut saamaan. Ne olivat merkkitapauksia. Ei 365. eksemplaari voi olla merkkitapaus, etenkin kun niissä on nykyisin kaikki aukeamat väritetty. Ennen ei ollut varaa väreihin sen paremmin kirjoissa kuin teeveessäkään, vaan ne piti itse pilata.
Lapsuuteni ei tule takaisin, mutta isänä voin sentään siirtää pojalleni omia lapsuuden leikkejä, isäni mielikuvituksen huipputuotteita. Ja omani. Olen ollut tänään neljä vuotta isänä, ja se on ollut arvaamattoman hieno kokemus. Paljon hienompi kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Tulin sen verran vanhana ensi kerran isäksi että näköni on sen verran ehtinyt huonontua että näyttää etteivät ole Aku Ankat entisellään. En minä niitä ainakaan tunnista. Kun ennen Aku Ankka oli Aku Ankka, nyt Aku Ankka näyttää "Aku Ankalta". Ja siinä on vissi ero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti