Siinä vaiheessa kun huomaan pyyteleväni anteeksi edustamani puolueen tai lautakunnan puolesta tai selitteleväni sitä, miksi hyväksyin pienen pahan välitavoitteena tai astinlautana kohti isoa hyvää, lopetan päättäjänä välittömästi. Tosin en vielä ole sellainen, joten huhut kuolemastani ovat vähän ennenaikaisia.
Tällaisia tuli mieleeni kun yritin saada vastauksia Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntalaisilta siitä, miksi Maununnevan jäähallisuunnitelmalle ei olla aktiivisesti etsitty vaihtoehtoisia sijainteja. Vasta kolmas lautakuntalainen, joka ylipäätään vaivautui vastaamaan, mumisi jotakin vaivaantuneena että juu, ei hän tykännyt hankkeesta mutta kun se on jo kaavavaiheessa.
Ymmärrän turhautuneisuuden siihen, että kaikki ei päätöksenteossa mene aina niin kuin itse haluaisi. Mutta alistuneisuutta en niele. Ja vielä vähemmän nielen piilottelua kenenkään taakse: väärin päättäneen enemmistön, liike-elämän tai edes kansalaisten intressien, puoluetovereiden tai hiljaisuuden muurin. Arvostan sitä, että päättäjä seisoo pystypäin, tarvittaessa vaikka katkeraan loppuun sen takana, mitä hän itse edustaa ja mitä hän arvostaa.
En salli, että minusta tulee tuollainen päättäjä. Siinä vaiheessa kun tulee, toivon että minut siirretään pölyttymään jonnekin takavarastoon. Jollen itse ole ymmärtänyt vetäytyä.
Lisää siitä, mistä Maununnevan hallihankkeessa oikein on kysymys, voi lukea allaolevasta linkistä:
http://perukangas.blogspot.com/2012/04/salailua-ja-vaaria-todistuksia.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti