Allaolevassa ansiokkaassa ja kiinnostavassa blogissa pohditaan syitä, miksi Vihreistä ei ole tullut suurta puoluetta, vaikka Vihreiden edustamat arvot sinänsä ovatkin valtavirtaistuneet. Syyksi blogi tarjoaa Vihreiden riitaista suhdetta keskiluokkaan:
http://koijarvi.org/2012/04/20/vihreat-ja-keskiluokka/
Väitän kuitenkin, että ongelmana ei ole Vihreiden suhde keskiluokkaan vaan keskiluokkaisuuteen, siis keskiluokkaisiin arvoihin, arvostuksiin, elämäntapoihin ja asenteisiin. Keskiluokkaa kun ei ole olemassakaan.
Lapsena en ymmärtänyt, mitä keskiluokka on. Ennen teollistumisprosessin täydellistymistä, virkamiehet edustivat keskiluokkaa, samoin insinöörit ja varmaankin kaikki se, mitä kutsutaan "toimihenkilöiksi". Yläluokka on Suomessa aina ollut marginaalinen kuriositeetti. Perinteinen työväestö taas on, kiitos ammattiyhdistysten, saavuttanut keskiluokan materiaalisen aseman ja jopa ohittanut sen. Tämä duunarien sekä suhteellisen että absoluuttisen aseman paraneminen ja duunaritöiden katoaminen on kutistanut perinteisen duunariluokan lähes olemattomiin. Työväestö on siis keskiluokkaistunut, ja osa perinteistä keskiluokkaa on taas kurjistunut kun palkkataso ei ole pysynyt yhä kauemmaksi karkaavien asuinkustannusten perässä.
Jos keskiluokasta ei siis oikein ole mielekästä puhua ryhmänä, sen sijaan keskiluokkaisuus saattaa elää elämäntapaihanteena, arvostuksina ja arvoina. Keskiluokkaiseen elämään kuulunee ns. hyvien harrastusten ihannointi, perheauto ja rintamamiestalojen ihannointi. Tai jotain semmoista. Jos meni vikaan, taitaa johtua siitä että en itse taida sitten olla keskiluokkaa.
Vihreiden ongelmana ei siis voi olla se, että se ei puhuttele keskiluokkaa, kun keskiluokka on kutistunut olemattomiin. Sen sijaan meillä voi olla paljonkin mietittävää siinä, miten Vihreät suhtautuvat itsensä ns. tavalliseksi ihmisiksi kokevien ihmisten arkisiin elämänvalintoihin ja arvostuksiin niiden taustalla. Sen sijaan että tuomitsemme autoilun, Thaimaan-matkailun, muut kuin pihkalalaiset urheiluharrastukset ja lihansyönnin, meidän kannattaisi aktiivisemmin liputtaa positiivisten vaihtoehtojen, kuten etätyön, työmatkapyöräilyn ja luomuruoan puolesta.
Jos me opimme kannustamaan aktiivisesti maapallon kantokyvyn kannalta positiivisia valintoja, sitten myös ns. tavalliset ihmiset saattavat kokea meidän äänestämisemme mahdolliseksi. Tässä tärkeän oppitunnin meille antaa kanadalainen moraalifilosofi Charles Taylor, jonka mukaan on vedottava enemmistöön, jotta vähemmistön aseman ja etujen ajaminen olisi mahdollista. Lisää Taylorin opetuksista löytyy allaolevasta linkistä:
http://perukangas.blogspot.com/2010/03/samanlaisuus-ei-ole-samanarvoisuutta.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti