Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

8.9.2008

Jumal'avita mitä uutisointia!


Koska ilmeisesti Hesarin toimittajille ei sopinut se, että kritisoin heidän tapaansa kirjoittaa kunnallispolitiikasta, kommenttini sensuroitiin. Julkaisemattoman kommenttini joka ei sekään ole mikään webbijournalismin helmi - voi lukea alta. Hesarin kuntavaaliblogikeskusteluun, johon yritin puheenvuorollani osallistua, pääsee klikkaamalla otsikkoa.

Tällaisella uutisoinnilla ei ketään saada kiinnostumaan kunnallispolitiikasta. Jos sitä valitettavan yleistä käsitystä vahvistetaan, jonka mukaan kunnallispolitiikassa on kyse siltarumpujen sijainnista ja ruotsin (tai suomenkielisen) työväenopiston toisen sijaisopettajan palkkaussuhdeasioista, niin on turha kuvitella, että tällä houkuteltaisiin lisää kansalaisia uurnille. Mikä vielä toivottavampaa, itse mukaan päättämään. Jutussa valitetaan, että kunnallispolitiikka on hiuksien halkomisesta julkisen performanssitaiteen tekemistä, ja toisaalta kuitenkin päätöksenteon ja sen valmistelun toivottaisiin olevan avoimempaa. Ota tästä nyt sitten selvää.

Riku Jokinen on siinä kyllä oikeilla jäljillä, että vaalien alla varotaan tekemästä päätöksiä, joka sattuisi olemaan miellyttämästä ketään. Joskus kuitenkin vaalienkin alla, poissa median vahtivan silmän alta, salassa kansalaisilta, lautakunnilta putkahtelee sammakoita. Sellaisesta käy esimerkiksi ylösnousemuksen tehnyt Munkkiniemen vesigolf-hanke, jota munkkiniemeläisten äänekäs enemmistö – joista suurin osa muuten on kokoomuslaisia – vastustaa. Pienenä vinkkinä Kokoomukselle todettakoon.

Mitä tulee niihin asioihin, joita tässä jutussa toimittaja selkeästi vain pitkällä tikulla suostui sohaisemaan, niin kouluruokailu on viimeisiä peruspalveluita, joista kunnassa saa karsia. Kouluruokailu on sekä kansanterveydellinen että kansansivistyksellinen kysymys, ja sitä ei saa korvata kotona tehdyillä eväspaketeilla Norjan malliin, lähikaupassa käymisellä välitunnilla, puhumattakaan karkkiautomaateista.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Michael,

tässä kommentti, joka löytyy myös Hesarin kuntavaaliblogista:

Ensinnäkin uutisointi ja blogikommentointi ovat kaksi eri asiaa. Hesari uutisoi paperilehdessä ja netissä näyttävästi valtuuston kouluruokakeskustelun. Siinä kerrottiin, että lisää rahaa on luvassa. Lisäksi referoitiin muutaman valtuutetun kommentointia. Seuraavana päivänä tuli vielä laaja jatkojuttu kouluruokailun tilasta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tämä on vähän enemmän kuin “pitkällä tikulla sohimista”. Vai?

Toiseksi blogissa ei ole tarkoitus joka kertaa toistaa samoja aiheita kuin uutisjutuissa, vaikka sitäkin toki tehdään. Pikemmin pyrkimys on tuoda esiin sellaisia asioita ja puolia, jotka eivät aina uutisotsikoihin asti yllä.

Riku Jokinen
HS-Kaupunki

Unknown kirjoitti...

Voihan asian tietysti näinkin sanoa... eli esimerkiksi tuoda esille politiikan "viihteellinen" tai "kääntö"puoli. Syytä kommenttini julkaisematta jättämiseen tässä ei kuitenkaan käy ilmi, vaikka toimitus pidättääkin itsellään oikeudet. Oletan kuitenkin, että kysymys on jostakin sellaisesta kuin että toimituspolitiikan ei katsota kuuluvan ehdokkaille.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä,

HS-blogia moderoi kolme ihmistä eli sen ylläpitäjät. Kukaan heistä ei ole sensuroinut viestiäsi. Oletan, että taustalla on joku tekninen vika jommassa kummassa päässä.

Riku Jokinen
HS-Kaupunki