Sam Makkonen jää eläkkeelle

Michael Perukankaan vaalipäällikkö Sam Makkonen jää ansaitulle työttömyyseläkkeelle, vetäytyen perhe-elämän pariin. Kohta hän pääsee Sognsvannin kuulaisiin vesiin...

Jos ehdokas rähjääntyi reissussa, niin teki myös ehdokkaan kampanjamateriaali.





Vihreät kuitenkin porskuttivat, mitä kaiken kestänyt ilmapallo symboloi.

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! -kiitos!

Sain 110 äänestäni 20 Laakson alueelta. Tuhannet kiitokset luottamuksesta, talkooavusta puistojuhlassamme 4.10 ja kaikesta tähänastisesta!

Olen yleensä toiminut ilman varasuunnitelmia. Koska valtuustopaikka ei avautunut, palaan perheeni kanssa Norjaan luultavimmin kahdeksi vuodeksi. Vihreiden hyvä menestys - tahtoisin myös ajatella, että osittain myös työni - näkyi myös Laaksossa, jossa Vihreät oli suurin puolue. Luotan siihen, että valitut Vihreät edistävät kansallista kaupunkipuistoa, ja Keskuspuistoa sen ytimenä.

Edistän toistaiseksi kansalaisaktivismia ja kaupunkipolitiikkaa etupäässä tutkijana, eli oma, aktiivinen kunnallispoliittinen harrastukseni, joka virittyi Keskuspuiston puolustamisesta, jää nyt toistaiseksi syrjään. Seuraan toki tilannetta aktiivikansalaisena ja keskityn nyt toden teolla Keskuspuisto-väitöskirjaani, joka on jäänyt taka-alalle kampanjoinnin jalkoihin, samoin perhe-elämä.

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!

I'm forever blowing bubbles

Kuva: Paavo J.Airaksinen, manipulaatio M. Michael Perukangas

West Ham Unitedin kannatuslaulu.
Säveltänyt "John Kellette"

Verse 1
I'm dreaming dreams,
I'm scheming schemes,
I'm building castles high.
They're born anew,
Their days are few,
Just like a sweet butterfly.
And as the daylight is dawning,
They come again in the morning.

Chorus
I'm forever blowing bubbles,
Pretty bubbles in the air,
They fly so high,
Nearly reach the sky,
Then like my dreams,
They fade and die.
Fortune's always hiding,
I've looked everywhere,
I'm forever blowing bubbles,
Pretty bubbles in the air.

Vaalivalvojaiset Tavastia-klubilla

Eduskuntavaalihumua voitetun paikan jälkeen viime kevättalvella vaalivalvojaisissa ravintola Kaisaniemessä.

Tervetuloa Helsingin Vihreiden vaalivalvojaisiin Tavastia-klubille alkaen kello 19 jännäämään! Tapahtuman kotisivu Facebookissa löytyy klikkaamalla otsikkoa. Ovet ovat auki kaikille, eikä pääsymaksua ole, joten paikalle kannattaa mahduttautua ajoissa!

Millaisen kaupungin jätät perinnöksi?

Hei,

Huomenna on kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Alla teesini näissä vaaleissa.

Michael "PK" Perukangas


KUNNALLISPOLITIIKKA? PÄÄTÖSVALTA KUNTALAISILLE!

Muut kuulevat, minä kuuntelen. Käytä ääntäsi!


KUNNAN PALVELUT? PERUSPALVELUT KUNTOON KAIKILLE!

Peruspalvelut ovat ihmisoikeus, ja lähipalvelut kestävää kehitystä.

KESKUSPUISTO? PUISTOJEN KAUPUNKI!

Helsinki ansaitsee kansallisen kaupunkipuiston, jonka runko on Keskuspuisto. Siihen kuuluvat kaikki Keskuspuistoon yhteydessä olevat viheralueet. Tämän lisäksi kaikki muutkin kaupunkimetsät tulee rauhoittaa pysyvästi rakentamiselta luonnontilaisiksi virkistysalueiksi.

KULTTUURIPALATSEJA? PÄÄKIRJASTO!

Haluan oikeita rakennuksia oikeille paikoille, eli keskustakirjasto joko Postitaloon tai Lasipalatsiin!

KATUPÖLYÄ? PYÖRÄILIJÖIDEN KAUPUNKI!

Helsinki on suunniteltu autoille. Täällä täytyy tulla toimeen ilman autoa, kävelemällä tai pyöräilemällä.

KYLÄPAHANEN? PÄÄKAUPUNKI!

Helsinki on Itämeren vihreä helmi, joka koostuu neljästä kaupungista. Ihmisten elämää hankaloittavat kuntarajat tulee poistaa. Samalla lähidemokratiaa tulee vahvistaa.

KÄVELLEN PERILLE? POIKITTAISLIIKENNE KUNTOON!

Joukkoliikenteen palvelutasoa on nostettava, ja liikenneruuhkia helpottavat ruuhkamaksut on otettava käyttöön.

KAATOPAIKKA? PAKKAUKSET KIERTOON!

Kaupungin on tuettava asukkaitaan kierrättämään, säästämään energiaa, valitsemaan ekologisesti ja eettisesti.

KAIKKEIN PIENIMMILLE - PÄIVÄKOTI JA PERUSKOULU

Nykyajan lapset ovat tulevaisuuden aikuisia. Heille on jätettävä terve ja turvallinen kaupunki, jossa asukkaat tuntevat voivansa vaikuttaa ja olevansa yhteisön jäseniä.

KEHÄ KAKKONEN? PIKKU KAKKONEN!

Emme tarvitse uusia kehäteitä, vaan lisää viihtyisiä ei-kaupallisia tiloja, joissa kaikki – lapsetkin – voivat viihtyä.

PERUKANGASTUS? EI, VAAN PERUKANGAS. PIENTEN IHMISTEN KESKISUURI PUOLUSTAJA.

MILLAISEN KAUPUNGIN JÄTÄT PERINNÖKSI?

Happamia, sanoi vihreä demareista

Kävin vaalipäivän aattoaamuna Kannelmäen Prismassa ostamassa ruokaa lauantaiksi. Itse en paha kyllä ehdi siitä nauttimaan vaalityöntakia, paitsi greipistä, joka odottaa minua huomisaamuna.

Happaman mutta ah niin pirteän greipin lisäksi minua odottaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan hymyilevät kasvot. Hänen vaaliesitteensä oli juuttunut greippini hintalapputarraan kiinni.

Ihmisestä kertoo paljon hänen käyttämänsä verbit. Hänen mottonsa "Rakennetaan hyvä Helsinki kaikille" on hyvin kuvaava. Hänen johtamansa kaupunkisuunnittelulautakunta on nimittäin rakentanut. Ei ehkä aivan Yleiskaavan lähetyskäskyn verran, mutta laatu korvaa määrän, ja parhaille paikoille on tulossa lisää: Kruunuvuorenrantaan, Mustavuoreen, Myllypuron metsään ja Lääkärinkadulle.

Lapsuudessani joulun alla huonekaluliikkeillä oli tarjouksia, joissa sai kinkun kaupan päälle ostettuaan sohvan. Nyt tällaiset kytkykaupat kuulemma on kielletty, mutta ei siltä näytä. Haluan nauttia greippini ilman demareita, kiitos!

Kansalaisvaik(e)uttamisen lyhyt oppimäärä Helsingissä – Never trust a smiling socialdemocrat

Kirsikka Bonsdorffin ja Saara Toivosen kanssa Lääkärinkadun alueella Keskuspuistossa lokakuussa 2006. Kirsikka ja Saara eivät ole vastuussa allaesitetyistä mielipiteistä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että puoluepolitiikka on kansalaistoiminnan jatke, ja poliittiset puolueet ovat välineitä, joista jotkut ovat parempia välineitä kuin toiset. Liityin Vihreisiin kolmisen vuotta sitten, kuultuani, että rakastamani Keskuspuisto nk.Lääkärinkadun alueelta Laaksossa oltaisiin uhraamassa muutamien satojen etuoikeutettujen asuinmaaksi. Uskoin, että jäsenyys Vihreissä antaisi minulle suoremmat yhteydet päätöksentekoon kuin vapaana kansalaisaktivistina toimiminen ja välineen säilyttää Keskuspuisto kaikkien yhteisenä virkistysalueena. Olen saanut kansalaisaktivistina paljon kontakteja puoluerajojen ylitse, ja kokemuksia, joiden uskon olevan hyödyllisiä ja opettavaisia.

Poliittiset puolueet eivät ole suljettuja salaseuroja. Niissä on kenen tahansa mahdollista vaikuttaa. Esimerkiksi minä olin aloitteentekijänä ja laatijana kesän 2007 puoluekokousaloitteessa, jossa Helsinkiin ajetaan kansallista kaupunkipuistoa, joka turvaisi nykyisiä kaavamääräyksiä paremmin Helsingin viheralueiden säilymisen virkistyskäytössä. Ilokseni tämän aloitteen sisältö on nyt mukana Helsingin Vihreiden kunnallisvaaliohjelmassa.

Miksi sitten kannattaa äänestää Vihreitä? Vihreiden vahvuus on aina ollut tiiviit yhteydet myös ei-puoluepoliittiseen kansalaistoimintaan; me uskomme, että luottamuksen palauttaminen politiikkaan lähtee sellaisesta yhteisöllisyydestä, jossa poliitikot kuuntelevat kansalaisia, eivät vain kuule.

Vuonna 2000 voimaansaatetussa Maankäyttö- ja rakennuslaissa taataan kuntalaisten vaikutusmahdollisuus oman ympäristön suunnittelussa. Kaupunkiamme suunnitellaan sen asukkaille, ja paras kaupunki saadaan siten, että kuntalaiset todella ovat mukana päätöksenteossa. Miten tämä sitten taataan?

Maankäyttö- ja rakennuslaki takaa siis kuntalaisten oikeuden tulla kuulluiksi omaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Ei kuitenkaan riitä, että puolueella on korvat; niitä on myös käytettävä.

Vallitseva kaupunkisuunnittelukäytäntö Helsingissä lähtee siitä, että osallisia ovat maankäyttöhankkeiden välittömän lähipiirin asukkaat, yhteisöt ja yritykset. Helsingissä ei kuitenkaan ole kaupunginosademokratiaa, joten kaupunkiympäristön osallisia ovat kaikki kaupunkilaiset. Olen kannelmäkeläisenä puolustanut meilahtelaisten, töölöläisten, laaksolaisten, pikku-huopalahtelaisten, ruskeasuolaisten, paloheinäläisten, malminkartanolaisten, myllypurolaisten, laajasalolaisten ja vuosaarelaisten oikeuksia omiin lähivirkistysalueisiin, koska ne ovat arkiliikunnan kannalta välttämättömiä; lisäksi ne ovat monille ainoa kosketus luontoon.

Tätä kaupunkisuunnittelulautakunnan yhden äänen 5-4 enemmistö ei kuitenkaan ole ymmärtänyt, vaan Kokoomus ja Kokoomuksen salarakkaat, Demarit kaupungin betonoimisessa ovat olleet yksituumaisesti panemassa kaupunkilaisten virkistysalueita muovipussiin. Yhdessä asiassa Kok-dem –puolueessa on kuitenkin sisäinen särö: kun Kokoomus redusoi kuntalaiset kuluttaja-asiakkaiksi ja kunnan valintamyymäläksi, demari tietää kansalaista itseään paremmin, mitä kansalainen haluaa!

Vaikka Helsingissä ei ole kaupunginosademokratiaa – kiitos paljolti Kokoomuksen, joka pelkää sen estävän kaupungin ”järkevän ja kokonaisvaltaisen kehittämisen” – moni kaupunkipäättäjä toimii ikään kuin helsinkiläisten elinpiiri rajoittuisi heidän omalle takapihalleen. Kaupunkisuunnittelupäättäjät tulkitsevat vain kaavoitushankkeiden naapurit osallisiksi; tämä oletettavasti siksi, että näin menetellen heidän vaikuttamisensa on helppo tyrmätä nimbyilynä. Kuitenkin, jos kaupunkisuunnittelupoliitikko esimerkiksi vastustaa Hakaniemen ravintolapaviljonkia, tämä ei ole autoritaarisimman näkemyksen – eli hänen itsensä mielestä - nimbyilyä, vaan kaupungin kokonaisedun ajattelemista.

Luulin aikaisemmin, että Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä dialogisuus edellyttäisi kaksisuuntaista kommunikointia, aitoa keskustelua, jossa molemmat osapuolet kuuntelisivat toisiaan ja ottaisivat toistensa ideoista mahdollisuuksien mukaan ns. vaarin. Kun kaavoitustilaisuuksissa, joita kuntalaisten kuulemiseksi järjestetään, laaditaan muistio, johon kirjataan ylös esitetyt kansalaismielipiteet, niin vastaavasti kuntalaisella tulee olla oikeus tehdä muistiinpanot kaupunkisuunnittelupoliitikon kanssa käymistään keskusteluista ilman uhkailuja sananvapauden väärinkäytöstä, ja torumista väärän propagandan levittämisestä. Yksittäisen kuntalaisen on kuitenkin käytettävä kaikki puskaradiokanavansa ja suusta suuhun –menetelmänsä, sillä hänen käytössään ei ole puoluelehdistöä taikka ay-liikkeen avointa kassaa.

Toivon, että sunnuntaisissa vaaleissa mandaatin saa sellainen kaupunkisuunnittelu, jossa kaupunkilaiset tulkitaan kaupunkivaikuttajiksi, ei kaupunkisuunnittelun vaikeuttajiksi. Tätä edesauttaa Vihreiden äänestäminen. Toivon myös, että lautakunnat lisäisivät avoimuuttaan; tähän mennessä aktiivisten kuntalaisten ”karvalakkilähetystöt” ollaan säännönmukaisesti käännytetty Kansakoulukadun ovelta. Lisäksi toivon, että lautakuntiin – siis myös kaupunkisuunnittelulautakuntaan - valitaan alan harrastajia ja asiantuntijoita, jotta vapaasti jyllääville rakennusliikkeille saataisiin demokraattinen vastavoima.

Vaikeavammaisten kuljetuskarhunpalvelukset – vastuuta ei voi ulkoistaa?

Suomen teollistuminen saavutti lakipisteensä 1970 –luvulla. Historioitsijoiden ja sosiologien mielestä tämä on samalla tarkoittanut modernisaatioprojektin täydellistymistä; eräät heistä, etunenässä Francis Fukuyama ovat sitä mieltä, että tämä on merkinnyt historian loppua.

Valitettavasti modernisaation kypsyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin. Sukupuolten välisessä tasa-arvossa on edelleenkin tekemistä, ja työväenliikkeen ajama yhteiskuntaluokkien välinen tasa-arvo tai oikeastaan yhteiskuntaluokkien katoaminen ovat ottaneet monta askelta taaksepäin. Tämä epäsuotuisa kehitys, pyörän pyörähtäminen taaksepäin alkoi jo viime lamasta, 1990 –luvun alusta, niinä päivinä kun yhteiskunta alkoi tietoisesti karsimaan priorisoimiaan tehtäviä, samalla siirtäen lisääntyvässä määrin vastuuta hyvinvoinnista kansalaisyhteiskunnalle, eli niin kutsutulle kolmannelle sektorille.

Miksi kolmas? Kun yhteiskuntaa, siis julkista hallintoa oltiin tavattu pitää ”ensimmäisenä” sektorina ja yksityistä yritysmaailmaa ”toisena”, kansalaisyhteiskunnan aseman tunnustaminen vaati uutta nimitystä. Kansalaisyhteiskunta ei sinänsä ollut mikään uusi keksintö; aikaisemminhan esimerkiksi lasten päivähoito, köyhäinhoito ja vanhusten hoito hoidettiin paljolti oma-apuna ja se perustui yhteisvastuullisuuteen.

Kokoomus onkin nyt näissä kuntavaaleissa vihdoin keksinyt tämän, haikaillen takaisin kyläyhteisöyhteiskunnan ja laajennetun perheen aikaan. Ei, vastuuta ei todellakaan voi ulkoistaa. Yhteisöllisyyttä ei ainakaan kaupungeissa saada takaisin suunnittelemalla korttelipihoja, järjestämällä toivo- tai muita pihatalkoita. Tietysti jokaisella vastuuntuntoisella kansalaisella pitäisi omatunnon kolkuttaa: olenko minä hyvä lähimmäinen? Voisinko tehdä jotakin tarvitsevien lähimmäisteni hyväksi?

Minulla on hyvänä ystävänä yksin asuva, ikääntyvä mies, jonka kanssa puhun päivittäin. Panokseni kansalaisyhteiskunnan hyväksi ei kuitenkaan rajoitu tähän; olen mukana monissa kansalaisliikkeissä, jotka puolustavat yhteistä elinympäristöä. Lisäksi olen edistänyt omalla panoksellani asukastoimintaa omilla lähialueillani paikallisessa asukastalossa, Kumppanuustalo Horisontissa.

Horisontti on juuri sellainen kolmannen sektorin toimija, joka on edellisen laman lapsia. Se perustettiin alun alkaen työttömien yhdistyksenä 1990 –luvun alussa; 15 vuotensa aikana se on järjestänyt työharjoittelu- ja työkokeilupaikkoja vaikeasti työllistyville ja paikallista harrastustoimintaa sekä edistänyt kulttuurien välistä vuoropuhelua ja kestävää kehitystä. Horisontti on saanut runsaasti kiitosta ja lämmintä kättä kaikilta niiltä päättäjävierailta, joita minäkin olen ollut kutsumassa tutustumaan Horisonttiin. Valitettavasti lämmin käsi ei kuitenkaan riitä; tarvittaisiin myös kaupungin auttavaa kättä, jotta se ja sen kaltaiset toimijat voisivat hoitaa ne tehtävät, joita yhteiskunta on sille jättänyt, samalla nostaen itse kätensä pystyyn.

1970 –luvun jälkeen palvelut ovat saaneet yhä suuremman osan kansantuotteemme kakusta, ja työllistäneet lisääntyvässä määrin. Kun aikaisemmin palvelu tavattiin ymmärtää yksilöllisenä, asiakkaan tarpeet huomioivana, räätälöitynä ja kokonaisvaltaisena, nyt palveluvaltaistumista käytetään tekosyynä julkisten palvelujen kurjistamiseen. Kun kuntalainen on ”ylennetty” asiakkaaksi, samalla hän on saanut yhä suuremman vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja pärjäämisestään. Useimmat pärjäävätkin, jotkut jopa menestyvät, mutta yhä useammat putoavat rattailta.

Jos yhteiskuntamme on palveluvaltaistunut, tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että yhä useampi saisi yhä parempaa palvelua. Kun jokin asia valtavirtaistuu, siihen ei enää välttämättä kiinnitetä huomiota. Siitä tulee itsestäänselvyys, ja tämän vuoksi 1990 –luvulta alkaen myös julkinen sektori on alkanut kiinnittämään huomiota tekemänsä työn laatuun ja ennen kaikkea kustannus-hyöty –suhteeseen.

Kun kaupunki kilpailuttaa palveluitaan, tämä yleensä merkitsee yksityistämistä, sillä yksityinen sektori on tottunut kilpailemaan markkinoilla, pyrkien tehokkuuteen. Kolmas sektori ei tässä kilpailussa pärjää, itse asiassa se ei voi siihen edes osallistua, koska yleishyödylliseksi katsottu kansalaistoiminta ei saa tuottaa voittoa.

Kun palveluita kilpailutetaan, kaupungin tulisi aina arvioida tarjouskilpailussa pitkän tähtäimen kustannusvaikutukset. Jotta palvelu olisi todella tehokasta ja ennen kaikkea oikeudenmukaista, tulee arvioida, kykeneekö se pitkällä tähtäimellä todellakin täyttämään ne tehtävät, jotka sille on asetettu. Kun laatua mitataan yksikkökohtaisesti, tämä voi johtaa siihen, että yhden tulos onkin toisen ongelma; yhdelle yksikölle "hoidettu potilas" on toiselle yksikölle asiakas, koska ollaan hoidettu vain oireita, ei syitä. Kilpailuttamisella voidaan saavuttaa kyllä säästöjä, mutta tämä ei saa tapahtua siksi, että palvelu on niin kelvoton, ettei sitä voida käyttää.

Helsingin surullisen kuuluisa vaikeavammaisten kuljetuspalvelu on tästä karmiva esimerkki. Siinä taksisetelit korvattiin joukkokuljetuksilla, jossa vanhukset ja vammaiset tungetaan yhteen tilataksiin, ja tämä palvelu koskee myös vanhuksia. Onko vanhuus vamma? Vanhukset ovat tottuneet siihen palvelukäsitteen tulkintaan, jossa palvelu todellakin on yksilöllistä, asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioiden; jos kuitenkin kyytien yhdistely, yhdistyneenä joidenkin kuljettajien huonoon paikallistuntemukseen ja ammattitaidottomuuteen, joka ilmenee muun muassa siinä, että liikuntavammaisia ei kiinnitetä autoihin kunnolla, on johtanut monilla syrjäytymiseen. Kuljetuspalvelun asiakkaat eivät enää halua lähteä kotoaan, koska heidän luottamuksensa palveluun, jopa kyydin saapumiseen on romahtanut.

Palveluissa tulisi huomioida ihminen kokonaisuutena, sektorirajoista viis. Jos kaupunki vastaa kuljetuspalveluista, jotka oikeuttavat esimerkiksi kyläilyyn tai kaupassa asiointiin, Kela taas vastaa lääkärimatkoista, jotka pitää tehdä taksilla, ja toimittaa kuitti Kelalle. Kun palvelu on näin monimutkaista, ei sitä osata käyttää, jolloin seurauksena on syrjäytyminen, varsinkin kun Kelakaan ei enää ole entisensä; esimerkiksi kotikylästäni Kannelmäestä lähtee Kela, ja Kelan ovessa olevassa lapussa kehotetaan menemään lähimpään jäljellejääneeseen Kelaan. No, lähin Kela on Myyrmäessä, jonne siis vanhuksia ja vammaisia kehotetaan menemään junalla. Myyrmäkeen joutuu maksamaan seutulipun hinnan; jos Kelalle toimittaa kuitin, maksaako Kela erotuksen seutulipun ja Helsingin sisäisen lipun välillä?

Kokoomuksen piti rohkaista kaikkia kansalaisia toivotalkoisiin. Kun kuitenkaan Kokoomus on innoissaan yksityistänyt palveluita, ja kunta on heittänyt väestövastuunsa markkinoille, vastuuta ei kanna kukaan. Olen samaa mieltä Kokoomuksen kanssa; vastuuta ei todellakaan voi ulkoistaa!

Kannelmäen pyörätiet ja Laakso söivät Talinrannan

Vaalikampanjoinnin viimeinen viikko on opettanut minulle tärkeitä asioita ajan ja paikan suhteista. Aikaa säästävät, etäisyyttä kutistavat ja paikkoja luoksetuovat teknologiat, kuten tietoliikenne ja ihan vain liikenne, ovat oleellisia apuvälineitä kampanjoidessa; toisaalta ne asettavat ikäviä reunaehtoja ("hyvä renki, huono isäntä"). Kaaosteoriaankin olen alkanut uskomaan; pyöränrenkaan puhkeaminen kannelmäkeläisellä pyörätiellä vain siksi, ettei kaupunki vaivaudu hoitamaan sitä, voi johtaa kampanja-aikataulun uusiksi menemiseen. Voi siis olla, että en pääse kampanjoimaan Talinrantaan, jollen saa ajoissa fillarinrengastani vaihdettua; joukkoliikenneyhteydet aikaisin aamulla Kannelmäestä Talinrantaan kaipaisivat todellakin kohennusta. Siinä tapauksessa minua taitaa näkyä Laakso-Ruskeasuo-Pikku-Huopalahti-alueella huomisaamunakin, minkä varalta muutama sananen Talinrannasta.

Asuin Talinrannassa noin vuoden, ja tunnen lukkarinrakkautta aluetta kohtaan. Alueella on ulkoilijan paratiisi; kävelyetäisyyden säteellä ovat Munkkiniemenranta - jonne ollaan suunniteltu kelluvaa golfrataa, varsinainen ideakukkanen - Talinhuippu ja Vermon alue, joka kapenee tuntuvasti Espoon puolelta, Talin urheilupuisto ja Patterinmäki, jota Turuntien oikoväylät jatkuvasti ovat uhanneet.

Talinrannassa on yksi vika: se on umpiperä. Sinne vie yksi bussilinja, 18, joka kyllä sinänsä palvelee kattavasti varsin kompaktia aluetta, mutta se kiertää koko Ulvilantien, jonka jälkeen se yleensä juuttuu Huopalahdentien ruuhkaan. Nelosen ratikka yhdistää Talinrannan vielä hatarasti kantakaupunkiin, mutta ratikkapysäkille on puolitoista kilometriä, joka matkana on vähän siinä ja siinä.

Kaupallisiakaan palveluita Talinrannassa ei mainittavammin ole. Muusan krouvi tarjoaa paikallisesta ravitsemuksesta, ja keskimäärin kahdesti vuodessa vaihtuva elintarvikekioskiyrittäjä - kioski oli sen vuoden aikana, jolloin asuin Talinrannassa, kokonaan suljettuna kolmisen kuukautta - huolehtii limuista ja karkeista. Munkkivuoren ostari on reilun kilometrin päässä, joka on juuri niin pitkä matka, että moni äänestää kumipyörillä, eli hakee ostokset autolla, jolloin kapea Ulvilantie ja Talinrannan hermosuonena toimiva Taiteentekijäntie tukkiutuvat.

Edellisistä varauksista huolimatta, tykkään Talinrannasta, vaikka sateella kadut tulvivat ja pahviseinät miltei kaatuvat päälle. Talinranta on oman aikansa - 90 -luvun alun - lapsi, mutta kaupunkikuva on paljon peräänkuulutettua tiivistä ja suht matalaa, ilmeikkäällä muttei liian levottomalla tavalla. Miinus tulee parkkialueiden viemästä liian suuresta tilasta ja yhdestä pihakadusta; en usko pihakatuihin.

Nyt vaalikampanjani kolmanneksi viimeisenä päivänä on hyvä katsoa, mitä on tullut tehtyä ja missä. Alla tähänastinen vaalikiertueeni:

Päivä Tapahtuma
to 8.5. Hoitoa, avohakkuita vai suojelua -seminaari
su 25.5. Maailma kylässä-festareilla
ma 26.5. Ehdokaskoulutus
ti 27.5. Lähevi Ratsaspuistossa
ke 28.5. Tukiryhmä White Ladyssa
su 1.6. Mätäjokifestivaalit
ke 4.6. Malminkartanon aukio kauniiksi
Asukastilaisuus Stansvikissa
la 7.6. Rummutus Mustavuorella
Käpylä-päivät
to 12.6. Helsinki-päivä Espalla
ma 16.6. Asukastilaisuus Paloheinässä
ke 18.6. HKR:n Mätäjoki-kävely
to 17.7. Ruokaa vai aseita -tapahtuma Sitratorilla
ke 23.7. Luontoretki Stansvikissa
ke 6.8. Puistokävely Pihlajamäessä
su 17.8. Pihkapuiston elojuhlat
ti 19.8 Hevin vaaliohjelmakokous
to 21.8. Kaupunkimetsäliikkeen nimienkeruu 3 sepällä
ma 25.8. Haastattelu Ylen Uudenmaan Uutisiin
ke 27.8. Tukiryhmä White Ladyssa
ti 2.9. Kuntametsät kuntalaisille-seminaari
ke 3.9. Lähevin ehdokaskokous
la 6.9. Haagan markkinat ja Kaupunkiliikkujien puheenvuoroja -seminaari
ma 8.9. Ehdokaskoulutus
ti 9.9. Ilmastolaki nyt -mielenosoitus
to 11.9. Puolueiden ilmastopaneelissa
Laiturin kaupunkikeskustelussa
la 13.9. Lyhytelokuvan kuvauksissa
su 14.9. Kannelmäen maalaismarkkinoilla
Töölön ehdokaskävelyllä
ti 16.9 . Keski-Vuosaaren aluefoorumi
to 18.9. Ylen vaalitori Kampissa
la 20.9. Myllypuro-päivä
Kontula-päivä
su 21.9. Munkkiniemi-päivä
la 27.9. Meilahti-päivä
su 28.9. Pääkaupunkijuoksu
ma 29.9. Elokuvateatteri Andorran lyhytelokuvanäytännössä
ti 30.9. Kumppanuustalo Horisontin tiistaikahveille
Honkasuon keskustelutilaisuudessa
to 2.10 LäHeVi:n ehdokaskokous Britanniassa
pe 3.10 HeVi:n kampanja-avaus Kampissa
la 4.10 Ei enää palaakaan Keskuspuistosta-juhla; haastattelu HBL:ään
su 5.10 Tahkon taival
ma 6.10 Helsingin työttömien vaalipaneeli
to 9.10 Töölö-Seuran tilaisuus Korjaamolla
pe 10.10 Jakoa Kannelkylään 160 kpl
la 11.10 Vaaliteltta Töölöntorilla
3 sepän vaalimökillä
ma 13.10 Junaisku Malminkartanon asemalla
Jakoa Laaksossa Mansku 71-79
ti 14.10 Junaisku Kantsun asemalla
Kriittinen pyöräretki
Vaalibileet Libertéssä
to 16.10 Jakoa Mansku 81-93
Vaalibileet Dubrovnikissa
pe 17.10 Jakoa Urheilukatu 44-54, 3
Jakoa HY Keskustakampuksella ja Sibelius-Akatemialla
la 18.10 Jakoa Keskuspuistossa käteen
su 19.10 Jakoa Kannelmäessä luukkuihin
ma 20.10 Jakoa Keskuspuistossa, Urheilukatu 50, Mansku 53-69 ym. Laakson aluetta
ti 21.10 Jakoa Kannelmäen asemalla, mainosten jakoa Kaarelassa lapsiperhetapahtumasta
ke 22.10 Luukutusta Kannelmäessä
to 23.10 Jakoa Laaksossa käteen, vaalimökillä
Lastenvaatetalkoot Vanhaistenpuistossa
pe 24.10 Jakoa ja luukutusta Talinrannassa, Kannelmäessä ja Malminkartanossa
la 25.10 Helsyn sinkkukävelyllä Keskuspuistossa
Jakoa ja luukutusta Munkkivuoressa

Kirjoitukset:
Kymmeniä blogikirjoituksia omalla nimellä Pihlajamäen, Malminkartanon, Töölön, Meilahden ja Vuosaaren kaupunginosasivuille
Mielipidekirjoitukset Hesariin 27.4., 28.5., 20.7., 8.9.
Ydin-lehden verkkoversiossa juttu Norjasta ja islaminuskosta, Puolueiden kriisi -kirjan arvostelu
Artikkeli Keskuspuistosta Oulunkyläinen-lehdessä
Artikkeli Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -tapahtumasta HBL:ssä 6.10
Artikkeli Mätäjoesta Tanotorvessa 8.10.
Artikkeli puutarhakaupungeista Vihreässä Langassa 3.10.
Artikkeli Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -tapahtumasta Töölöläisessä 11.10
Artikkeli Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -tapahtumasta Kamppi&Eirassa 15.10
Artikkeli Vartin verkkolehdessä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -tapahtumasta 3.10.

Ei isompia, vaan halvempia asuntoja!

Helsingin seudulla näyttää olevan poliittinen yksimielisyys siitä, että nimenomaan hyvätuloisista lapsiperheistä on sopivaa ja järkevää kilpailla, mutta kuitenkin täällä on tosiasiassa paljon sinkkuja , moni heistä pienituloisia - kuten opiskelijat - joilla ei ole varaa asua täällä, elleivät saa kaupunginasuntoa. Yksiöiden neliöhinnat ja -vuokrat kun ovat isommat kuin perheasunnoissa, puhumattakaan muista asumiskuluista, jotka eivät ole suoraan verrannollisia kotitalouden pääluvun kanssa.

Valtiovallan pitäisikin rakentaa Helsinkiin perheasuntojen lisäksi myös pieniä sinkkuasuntoja, sillä yksinäistalouksien määrä vain kasvaa ja lisäksi mahdollistaa isojen asuntojen pilkkominen pienemmiksi myöntämällä remonttilainoja.

En väitä, etteikö tänne tarvittaisi myös perheasuntoja - varmastikin tarvitaan. 75 neliön keskivaatimus on vain epärealistinen. Jos rakennettaisiin sinkuille esimerkiksi 5000 kappaletta 35 neliön asuntoja (monelle riittäisi pienempikin!), sitten perheille tulisi 5000 kappaletta 115 neliön asuntoja. Ja suurin osa lapsiperheistä on joko yhden tai kahden lapsen perheitä, jotka eivät tarvitse näin isoa asuntoa. Ison asunnon lämmittäminen kuluttaa paljon energiaa, ja suuri osa neliöistä on hukkakäytössä.

Enemmän tekemistä olisi lapsiperheiden palveluissa ja ympäristössä kuin asuntojen koon kasvattamisessa. Elinympäristö kun ei useimmilla rajoitu neljän seinän sisään. Lapsiperhemyönteinen asuinalue on turvallinen ja vihreä; lisäksi peruskauppapalvelut löytyvät kävelymatkan päästä, päiväkodit ja ainakin ala-aste samaten kävelymatkan päästä. Tämä vaatii aktiivista politiikkaa, järkiperäistä yhdyskuntasuunnittelua, jossa palvelut ja liikenneyhteydet ovat jo valmiina ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Näin menetellään Ruotsissa, jossa uusien asuinalueiden rakentamisen edellytyksenä on se, että jokaisesta uudesta asunnosta tulee olla maksimissaan puolen kilometrin etäisyys lähimmälle joukkoliikenteen pysäkille.

Matalimpia kaupungin työntekijöiden palkkoja pitää kohottaa, jotta täällä olisi varaa asua. Helsingin tulisi kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta - eli kaupunginasunnot, aso-asunnot ja hitakset - sillä me olemme jääneet systemaattisesti jälkeen sosiaalisen asuntotuotannon tavoitteistamme. Kovan rahan asuntoja olemme kyllä rakentaneet, ja lisää tulee: Helsinki rakentuu lähitulevaisuudessa pääasiassa merelle. Merenranta on aina haluttu asuinpaikka, ja Helsingiltä vaaditaankin kovaa tahtotilaa ja vastuunkantoa sosiaalisen asuntotuotannon takaamiseksi myös Hernesaareen, Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Koivusaareen ja Kruunuvuorenrantaan.

Ainakin Hernesaareen, Jätkäsaareen ja Kalasatamaan sopiikin mainiosti rakentaa; ne sijaitsevat nykyisen kaupunkirakenteen yhteydessä ja niiden rakentaminen ei vie kallisarvoisia virkistysalueita. Kuitenkin edellämainitut alueet tulee rakentaa siten, että ranta pysyy yleisessä virkistyskäytössä; lisäksi ne tulee alusta asti liittää kantakaupunkiin raideverkolla. Näillä alueilla tulee välttää niitä virheitä, joita ollaan tekemässä Kruunuvuorenrannan alueella, jossa taas virkistysalueita uhrataan asukkaiden kanssa jo sovitun öljysatama-alueen lisäksi.

Miten asuntojen kustannustasoa sitten voidaan hillitä? Asuntojen kustannukset ja varustetaso tulee eritellä nykyistä tarkemmin. Asuntokohtainen sauna maksaa ja kuluttaa sähköä; lisäksi nykyjärjestelmässä jokainen asukas subventoi asuntonsa ostohinnassa esimerkiksi lämmitettyjä autopaikkoja ja autotalleja, tarvitsee niitä sitten tai ei. Periaatteen tulisi olla, että kukin maksaa siitä mistä tarvitsee.

Kaupunkiliikennemaksu on palvelumaksu

Hakamäentien iltapäiväruuhkaa. Nyt Hakamäentietä perus"parannetaan", jotta sinne mahtuisi enemmän autoja.

Oletko nähnyt Joel Schumacherin elokuvan ”Falling down” (suomennettuna Rankka päivä), jonka päähenkilöä esittävä Michael Douglas saa kerran aamuruuhkassa tarpeekseen, jättäen autonsa vihaisten autoilijoiden tukkeeksi?

Asuin vuonna 1994 Lauttasaaressa paikassa, jossa parvekkeeltani saattoi ihailla paitsi auringonlaskua, myös Länsiväylän työmatkaliikennettä. Minulla oli mututuntuma siitä, että ikkunani ohi kulkevissa autoissa – jotka kaikki muuten menivät Espoon suuntaan – matkustaa useimmiten vain yksi ihminen, mies, valkoinen. Päätin testata hypoteesiäni, ja aloin laskemaan autoissa istuvien ihmisten määrää umpimähkään valitussa sadassa autossa, jotka matoivat peräkkäin ikkunani alta. Sain tulokseksi 141, joka on kahdenkymmenen tuhannen neliöjuuri alaspäin pyöristettynä.

Totta kai ihmisten on saatava liikkua; heidän on päästävä töihin, harrastuksiin mutta ennen kaikkea koteihinsa. Kimppakyydit tulisikin tehdä mahdollisiksi; nyt kimppakyydin tarjoaja tulkitaan laittomaksi taksiammatin harjoittajaksi, vaikka hänen tulisi saada verovähennys kaupunkiliikenteen ja –ilman hyväksi tekemästään työstä.

Meillä Helsingissä ei onneksi sentään kaupunki-ilma ole yhtä saastunutta kuin esimerkiksi Pekingissä ennen olympialaisia tai edes yhtä saastunutta kuin vaikkapa Ateenassa, mutta ihan tarpeeksi saastunutta esimerkiksi Töölöntullin alueella tai Kurvin kulmalla siihen, että allergiset ja astmaatikot saavat oireita. Kurkkua pistelee, nenä vuotaa ja on vaikea hengittää.

Biokaasuautot voivat olla osaratkaisu paikallisen kaupunki-ilman laatuun, mutta globaalia ilmastonmuutosta ne eivät pysäytä, koska polttoaineen saamiseksi on kaadettava happivarastoina toimivia sademetsiä; lisäksi on kannattavampaa viljellä maissia polttoaineeksi kuin maissia ihmisravinnoksi, mikä taas johtaa elintarvikepulaan ja nälänhätään. Sähköautojen käyttösäde taas ei vielä nykyisellään riitä edes mökkiajeluille; lisäksi ainakin meillä Helsingissä suurin osa energiasta tuotetaan hiilivoimalla. Sähkö ei tule pistorasiasta, kuten maitokaan ei tule maitokaupasta.

Liikenteen haitat eivät kuitenkaan palaudu silkkoihin saasteisiin. Liikenne aiheuttaa myös melusaastetta, joka vilkkaimmin liikennöidyillä alueilla, kuten Töölöntullilla ja Kurvissa ylittää kaikki raja-arvot. Lisäksi liikenne on vaarallista; jokainen liikennekuolema on turha.

Helsingin yhdyskuntarakenne on pääpiirteittäin jo valmis, rohkaisten autoliikenteeseen. Paljon on kuitenkin tehtävissä. Raideliikenteen lisäämisen lisäksi on otettava käyttöön ruuhkamaksut, joista juuri on valmistunut Vihreän sivistysliiton eli Vision selvitys.

Vision malli perustuu kaupunkiliikennemaksuun, jossa yksityisautoilija maksaa Helsingin pääväylillä liikkumisesta arkipäivisin kello 7-18 välillä joko päivittäistaksan (5 €), kuukausitaksan (80 €) tai vuositaksan (850 €). Summa voi kuulostaa suurelta, mutta sitä vastaan saa käyttöönsä joukkoliikenteen seudullisen matkakortin vastaavaksi ajaksi.

Kaupunkiliikennemaksu ei ole autoilijoiden kurittamista kepillä, vaan porkkanan tarjoamista erilaisten liikkumisvaihtoehtojen etsimiseen. Kaupunkiliikennemaksun arvellaan tuottavan Helsingissä 60-80 miljoonaa euroa vuodessa, joka voidaan käyttää joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen, vuorovälien lisäämiseen ja uusien linjojen perustamiseen.

Joukkoliikennemaksu on palvelumaksu, jonka vastineeksi saa joukkoliikenteen lipun, paremmin palvelevan joukkoliikenteen, vähemmän ruuhkia ja paremman ilman. Hyötyjiä olisivat vähenevien ruuhkien ja paranevan ilman takia kaikki liikkujat ja liikkujaryhmät.

Niille, jotka väittävät, että systeemi on kallis, tiedoksi, että on arvioitu, että vuotuiset kustannukset olisivat tuotoista noin 15-20 prosenttia. Loput voitaisiin panna esimerkiksi joukkoliikenteen kehittämiseen. Niille, jotka valittavat joukkoliikenteen saamasta subventiosta muistuttaisin, että nyt subventoidaan tieliikennettä yleensä, ja huomattavalla summalla: esimerkiksi Hakamäentien parantamisen Helsingissä ennakoidaan maksavan 100 miljoonaa euroa ja Kehä III:n parannukset Vantaalla 255 miljoonaa ja Kehä I:n pullonkaulojen parannukset 107 miljoonaa. Nykyinen liikenteen kasvu edellyttää noin 100 miljoonan euron investointeja vuosittain pääkaupunkiseudun tie- ja katuverkon kehittämiseen.

Ruuhkamaksuja kannattaa kerätä kaikilta pääkaupunkiseudulla liikkuvilta autoilijoilta, ei vain ulkopaikkakuntalaisilta, sillä joukkoliikenteen paraneminen ei hyödytä heitä, paitsi vähenevinä ruuhkina pääkaupunkiseudulla.

Lisää vihreästä kaupunkiliikennemaksusta voi lukea klikkaamalla otsikon linkkiä:

Central Park in brief

Even the very trees of the Central Park will declare their threatened independency (the attached paper asking for the retaining the area as a park)
Photo: Juha Jakonen

The Central Park of Helsinki-the block 627 northwards from Lääkärinkatu. Its past, present and future

The Central Park, founded in 1911 by the great Bertel Jung, splitting the city of Helsinki, modelled after its New York counterpart is the foremost outdoors area of Helsinki. The position of the Central Park is usually well recognised but still it is under constant construction threat.

In the late 1960s Helsinki City board earmarked one building lot from the block 627 for Syöpäsäätiö (Cancer Fund) and one building lot for a nursing school. These plans have later on been abandonded as unnecessary by the Ministry of Social Affairs and Health, Ministry of Interior, The Supreme Administrative Court and the Helsinki City Board.

The area was confirmed as a park by the Ministry of Interior on the 28th May, 1981 and the City Council approved an initiative by Paavo Arhinmäki in 2002 according to which the area of Keskuspuisto can not be diminished. Despite these, as the project area was left outside of the local plan of Keskuspuisto, there is a continuous debate whether the area is a part of Keskuspuisto or not.

The project area is owned by the city of Helsinki, covering almost 4 hectares (in the region of 9000 acres). It is located east from the houses of Mannerheimintie 71-79 and northwards from Lääkärinkatu. At the latest Master plan of Helsinki as it was approved in 2002 the project area was earmarked as one possible building lot. So called city villa (smallish and stylish appartment houses) are about to be built in the area, the construction process possibly lasting for five years. The construction endangers existence of a rare and protected lehtonata plant (festuca gigantea) and affects the surroundings of nightingale. The construction would also disturb the hydrological circumstances of the area, increasing noise and pollution and threaten widely used outdoor paths and a children’s playground, let alone the local inhabitants, many of them being elderly people with some serious conditions such as diabetes and mobility disorders.

Some thousands of signatures on behalf of retaing the area as it is have been collected and on Sunday, 6th November a large outdoor happening (Ei enää palaakaan Keskuspuistosta = Not a single more peace of the Central Park) was arranged followed by a declaration of Christmas peace on 23rd December. Dozens of articles on the subject have been published in various local papers and in Helsingin Sanomat; besides that, there have been a radio interview in Radio Helsinki and some TV coverage. A 40 minute documentary film of the Ei enää palaakaan Keskuspuistosta happening has been filmed by Erkki Pirtola.

Representatives of the Green Party, the Left Alliance and the Center at The City Planning Committee of Helsinki have been against and the Conservative Party and Social Democratic Part have been supportive of the building plan. A report of the Lehtonata plant and a ground investigation will be taking place during the summer of 2006. Despite the idea to sketch a new plan for Central Park, the City Planning Department decided in the August 2006 that borders set for the Central Park and markings in its area that were included in the Master Plan of 2002 would replace all eventual plans for the Central Park.

There has been a consultant work about the nature values of the area ongoing. Due to complexity of this work - according to the official information - the process has been postponed. At the moment, the whole planning process at Lääkärinkatu area is under serious consideration. The municipal election on Sunday will decide, whether this area remains as the gateway to the Central Park also in future.

Michael Perukangas

Lastenvaatevaihtajaiset Kannelmäen leikkipuistossa to 23.10

Lastenvaatevaihtajaiset

Kannelmäessä, Vanhaistenpuistossa
(Kannelmäen leikkipuisto)

torstaina 23.10 klo 17-19

Tuo mukaan pieneksi jääneet tai muuten tarpeettomat lastenvaatteesi ja tule juttelemaan Kannelmäen lapsiperheasioista!

Tervetuloa!
Michael Perukangas ja Vesa Hack, Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaat (205) ja (139)
kannelmäkeläisiä perheenisiä, perukangas.blogspot.com, www.vesahack.com

Musiikkitalo ja keskustakirjasto

Helsingissä on pääkaupunkiasemastaan johtuen paljon valtakunnallisia laitoksia, joita on rakennettu myös kaupungin omistamalle maalle. Jos samanaikaisesti kaupungin laitoksia olisi sijoitettu valtion maalle samassa suhteessa, molemmat osapuolet olisivat tyytyväisiä.

Esimerkiksi musiikkitalo tulee siihen kuin se nyt tulee siksi että kaupungilla sattui nyt olemaan tällainen tontti vapaana - parempaa ei ollut tarjolla - ja valtio velvoitti kaupunkia järjestämään musiikkitalolle tontin koska kaupunki oli maanvaihtokaupoissa "antamispuolella". Korostan, että en vastusta musiikkitaloa sinänsä. Musiikki on Suomen huippu"tuotteita" ja se ansaitsee oikean pyhätön.

Pasilaan rakennettiin pääkirjasto 80-luvulla, koska vielä noina aikoina, osin kai kaikuna Eliel Saarisen Kuningasavenue-ajatuksen peruina, siitä piti tulla Helsingin uusi toiminnallinen keskus, ja kantakaupunki tuli rauhoittaman historialliseksi säilytteeksi, kävelymonumentiksi satunnaisille kaupunkinautiskelijoille, asukkaille ja turisteille. Pasilasta ei kuitenkaan tullut keskusta, ja Pasilan kirjasto onkin syrjässä ollakseen todellinen keskustakirjasto, vaikka sinänsä tarpeellinen. Ihastuttavalla, Anni Sinnemäenkin ylistämällä Rikhardinkadun kirjastolla taas ei ole kasvuvaraa.

Helsinki tarvitseekin todellisen keskustakirjaston, joka voisi kenties olla paitsi Helsingin uusi pääkirjasto, myös kansalliskirjastomme eli kirjallisen kulttuurimme lippulaiva. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että lähikirjastoverkkoa ajetaan alas ja aukioloaikoja lyhennetään, sillä kirjastot ovat kansansivistyksemme toinen kivijalka peruskoulutuksen ohella, yhteisesti jaettu demokraattinen oikeus sivistymiseen mutta myös viihdytykseen. Minne uusi ja uljas kirjasto sitten tulisi?

Keskustakirjastoasiassa valtio ei tietenkään tulisi osoittamaan hyvää hyvyyttään tonttia kaupungille, vaan tontti alistetaan normaalille tarjouskilpailulle, johon kaupunki voi halutessaan osallistua. Ilmainen tontti ja valmis rakennus keskustakirjastolle erinomaisella paikalla olisi Postitalo, jossa jo toimii kirjasto. Jostakin kumman syystä sitä ei saa muuttaa kokonaan kirjastoksi, vaikka siinä saa toimia esimerkiksi kahvila ja postimerkkimyymälä. Postitalossa olisikin syytä kaavamuutokseen, sillä talo tunnetaan jo toimivana musiikkikirjastona ja lisäksi Postitalo on ydinkeskustan kulttuurihistoriallisesti upeimpia rakennuksia. Toinen mahdollisuus keskustakirjastolle olisi Lasipalatsi, joka tietysti edellyttäisi kaavamuutoksen ja nykyisten yrittäjien vuokrasopimuksen umpeutumisen.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila ehdottaa uutta keskustakirjastoa Hakaniemeen. Näköjään demarit ovat oppositiosta käsin kepulaisempia kuin keskustalaiset itse; hekin ovat ryhtyneet alueellistamaan, sillä vaikka Hakaniemi onkin eloisa ja varsin keskeinen solmukohta, Helsingin ydinkeskusta on Senaatintorin, Erottajan, Kampin ja Rautatieaseman muodostaman vinoneliön sisällä.

Jotta keskustakirjaston voisi sijoittaa Hakaniemeen, sitten pitäisi Helsingin keskusta ensin siirtää Hakaniemeen. Minä soisin mieluusti Hakaniemelle kirjaston, mutta keskustakirjaston on oltava paikassa, jossa kulkee - sekä sattumalta että tarkoituksellisesti - kaikkein eniten ihmisiä päivittäisillä asioillaan, ja silloin oikea paikka on Mannerheimintien varressa.

Ja Demareille tiedoksi: Suomen Keskustaa ei pidä sekoittaman Helsingin keskustaan. Yksi niistä on puolue.

Vaalibudjettini

Kun porvaripuolueiden vaalikampanjoita ovat perinteisesti tukeneet elinkeinoelämä ja vasemmistopuolueiden taas ay-liike, me Vihreät olemme paljolti kampanjoineet talkootyönä ja rakkaudesta - tai hulluudesta - yhteisiin asioihin vaikuttamiseen. Meille ei vaalirahoituksen julkistaminen ole mikään ongelma, ja ohessa oma vaalibudjettini tämänhetkisillä tiedoilla.

Michael Perukankaan vaalibudjetti
TULOT yht. 1191,88
Omaa rahaa 1191,88
MENOT yht. 1191,88
Lehtimainonta 249,08 €
Joukkoliikennemainonta 320 €
Kopiointi 176,20 €
Käyntikortit 200 €
Materiaalikulut 70,60 €
Osallistumismaksut 56 €
Ehdokasmaksu 120 €

RIGHT TO THE CITY!

RIGHT TO THE CITY!

Helsinki is a city for the top professionals as well as for the immigrants, children, elderly and disabled.

RIGHT TO THE SERVICES!
Services – including culture and recreation – are human rights. Also culture and recreation are basic services and preventive health care.

RIGHT TO BREATH!
We need to save our city by saving energy, recycling and using bikes and public transportation.

RIGHT TO THE NATURE!
Helsinki is a green city. Parks and forests are our lungs.

RIGHT TO BE HEARD!
Make sure your voice is heard!

Keep in touch!
Michael Perukangas,
researcher, activist, father, Kannelmäki, 37 years,
perukangas.blogspot.com, 040-748 1437

Låt Centralparken vara i fred

Artikeln är utgiven i HBL den 6. oktober, 2008.

Tulevaisuuden koulu?

Kauhajoen koulusurma on antanut aihetta huolestua koululaisten sosiaalisten suhteiden ja maailmankuvan pirstoutumisesta. Nykyinen koulujärjestelmä, jossa maailma pilkotaan oppiaineisiin tuntikehyksen puitteissa, ei ainakaan auta asiaa.

Tulevaisuuden haasteet, jotka ovat jo itse asiassa tätä päivää, liittyvät suurien ongelmakokonaisuuksien haltuunottamiseen. Näitä haasteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, monikulttuurisuuden ymmärtäminen, kansanterveyden romahtaminen ja kestävä kehitys. Näiden ilmiökokonaisuuksien hahmottaminen vaatii oppiaineiden rajat ylittävää tarkastelutapaa ja opetussuunnitelmien radikaalia uusimista. Nippelitiedolla ei tulevaisuudessa pääse pitkälle muualla kuin pubivisailuissa.

Tulevaisuuden koulussa tulee aktiivisesti valmistaa koululaisia kohtaamaan tulevaisuuden maailma, jonka aikuisia nykykoululaiset ovat. Ei riitä, että ympäristökasvattaja tai maahanmuuttaja käy koululuokissa pari kertaa vuodessa tai että oppilaille näytetään Al Goren tai John Websterin ilmastonmuutosaiheinen elokuva.

Koulun opetussuunnitelmassa eri oppiaineet kilpailevat keskenään koululaisten huomiosta tuntikehyksessä. Paljon parempi olisi, että koko opetussuunnitelma rakennettaisiin siten, että siinä olisivat kestävän kehityksen, terveellisten elämäntapojen ja monikulttuurisuuden näkökulmat mukana kaikessa opetuksessa sisäänrakennettuna. Tämä pitäisi huomioida sekä opettajankoulutuksessa että oppikirjoja päivitettäessä.

Oppikirjat pitäisi suunnitella siten, että niissä esitettäisiin ydinperheiden sijaan erilaisia perhemalleja ja kulutuskeskeisen elämäntavan sijasta näytettäisiin esimerkkejä siitä, että roinan voi korvata laadukkaalla yhdessäololla. Opettajien pitäisi rohkaista oppilaita projektitöihin, joissa koetettaisiin ymmärtää ongelmia ja kehittää niihin ratkaisuja, ja oppia ymmärtämään syy-yhteyksiä erilaisten ilmiöiden välillä. Jos oppilaat eivät ymmärrä ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia ja käsitä paikallisen elinkeinoelämän ja maailmantalouden suhteita, he ovat kuin pursia valtamerellä ilman ohjaimia.

Juoksee Piikkien Kanssa

Asunnottomien yön kunniaksi, julkaisen nyt uudestaan Hesarissa 28.5. julkaistun mielipidekirjoitukseni. Aiheesta Hesari-blogissa käytyä keskustelua voi seurata klikkaamalla otsikkoa.



Tilapäisasumus Keskuspuistossa. Majan sisällä on sanomalehtiä lämmikkeinä ja pehmikkeinä. Tarkempaa paikkaa en paljasta asukkaan suojelemiseksi. Tai kuinka tilapäinen se nyt onkaan...

On matemaattinen tosiasia, että suurempi määrä ihmisiä merkitsee suurempaa mahdollista määrää erilaisia sosiaalisia suhteita, tai ainakin mahdollisuutta erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin. Miltei yhtä todennäköistä on, että suuremmasta ihmismäärästä seuraa ihmismassan heterogeenisuuden, nk. ”erilaisuuden” lisääntyminen.

Louis Wirthin mukaan kaupunkeja luonnehtivat suuri koko, tiivis asutus, vakinaisuus (verrattuna esimerkiksi telttakyliin) ja sosiaalinen heterogeenisyys. Helsinki ei ole kansainvälisessä vertailussa kovinkaan suuri kaupunki, mutta lähialueineen se on ylivoimaisesti Suomen suurin väestökeskittymä, ja tiheimmin asuttu alue. Helsinkiin keskittyy myös Suomen mittakaavassa eniten erilaisia alakulttuureita.

Koska kaupunkeja luonnehtii Wirthin mukaan asutuksen vakinaisuus, tänne eivät kuulu risumajojen kaltaiset väliaikaisasumukset. On häpeä, ettei Helsinki ole kyennyt poistamaan asunnottomuuttaan; samaten on valitettavaa, että jotkut helsinkiläiset eivät ole valmiita hyväksymään sitä tosiasiaa, että kaupunki kuuluu kaikille, myös heille, joilla ei mene kovinkaan hyvin.

On inhimillistä ja valitettavan tavallista, että ihmiset vastustavat lähiympäristöään kohtaavia muutoksia; tätä kutsutaan NIMBY –ilmiöksi (Not In My Backyard). Etenkin omille nurkille sijoittuva uudisrakentaminen kohtaa usein vastustusta; pelätään sitä, että uudisrakentaminen vie mukanaan asukkaille rakkaan lähipuiston tai nykyisten asukkaiden merinäköalan tai pimentää auringonvalon. Asuntolat kohtaavat aina vastustusta, riippumatta siitä, minne niitä sijoitetaan, vaikkakin yleensä asuntolat sijoitetaan jo olemassaoleviin rakennuksiin. Asuntolat eivät yleensä merkitse uudisrakentamista.

Vuosisadan alun Amerikassa vaikuttaneen kaupunkia monumentalisuudella kaunistavan City beautiful –liikkeen perversiyteen asti vienyt Daniel Burnham suunnitteli Clevelandin kasvojenkohotusta siten, että slummit korvattaisiin puistoilla. Täällä ei ole varsinaisia slummeja, joita pitäisi tai joita edes voisi jyrätä mataliksi ja hyvä niin. Eikä pidäkään olla. Sitäkin paremmalla syyllä tukiasunnot pitää sijoitella tasaisesti eri puolille kaupunkia. Niin sanottuja hyvä- ja huono-osaisia ei pidä erottaa toisistaan: en kaipaa Helsinkiin slummeja sen paremmin kuin Beverly Hillsin kaltaisia aidattuja asuinalueita.

Tukiasuntojen vastustajat perustelevat vastustuksensa usein sillä, että he pelkäävät lastensa puolesta. Jos omalle asuinalueelle tulee tukiasuntola, tämä merkitsee heidän mukaansa sitä, että heidän lapsensa altistuvat huumausaineille ja arvaamattomattomasti käyttäytyville niiden käyttäjille.

Me Helsingissä suhtaudumme hämmennyksellä ja joskus huvittuneestikin syrjäseutujen ihmisten susipelkoon. Syrjäseuduilla nähty yksikin susi yleensä merkitsee koko kylän mobilisointia susijahtiin ja lasten viemistä autoilla kouluun. Tukiasuntojen asukkaat ovat kaupunkien susia.

On aika villi visio, että tukiasuntojen asukkaat juoksisivat piikittämässä lapsia, jotka saisivat henkihieverissä juosta karkuun heitä susien lailla metsästäviä ”moniongelmaisia”. Luulen, että nämä pelätyt moniongelmaiset eivät todellakaan kykene moiseen.

Luonnehtiessaan kaupunkien ominaisuuksia, Wirth ei puhunut mitään suvaitsevaisuudesta. Kaupunkien sosiaalisesta ja kulttuurisesta heterogeenisyydestä kuitenkin pitäisi seurata sietokyky erilaisuutta kohtaan. Kaikilla ei todellakaan mene hyvin, vaikka pääministeri Matti Vanhasen mukaan huono-osaisuus pitäisikin piilottaa, miten täällä Helsingissä todella onkin tehty: huono-osaiset pakenevat metsiin karkuun meitä parempiosaisia. Ymmärrän heitä oikein hyvin. Ihminen on ihmiselle susi.

Keskuspuiston säilyminen on äänestäjien käsissä

Juttu on julkaistu Töölöläinen-lehdessä lauantaina 11.10 ja Eira-Kamppi -lehdessä 15.10.

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! –kansalaisliike järjesti jälleen Laaksossa, nk. Lääkärinkadun alueella, Keskuspuiston lounaisimmassa kulmassa kansalaisjuhlan lauantaina 4.10 kello 12-15. Puistojuhlassa, jonka tunnelmaa ja taistelumoraalia nostattivat Jussi Raittinen ja Siboné Oroza, kävi kolmessa tunnissa kolmatta sataa ihmistä eri puolilta Helsinkiä allekirjoittamassa Kaupunkimetsäliikkeen kunnallisen kansanäänestysaloitteen kaupunkimetsien suojelemisesta virkistyskäytössä.

Henkeä yllättäen hienoksi äityneessä syyssäässä nosti lupaava väliaikatieto Kaupunkisuunnitteluvirastosta: kaupungin asuntopulaa helpottamaan aiottu, kolmen ja puolen hehtaarin alueelle suunniteltu nk. kaupunkivillojen rakennushanke muutamalle sadalle onnekkaalle on pantu toistaiseksi jäihin. Tähän asti tämä Keskuspuiston nakerrushanke on pysynyt elossa, kiitos kaupunkisuunnittelulautakunnan 5-4 niukan demari -ja kokoomusenemmistön, josta Kokoomuksessa tosin onneksi on yksittäisiä soraääniä, jotka ymmärtävät sen, että viheralueet on kannattavinta säilyttää virkistyskäytössä.

Arvovaltaiset vieraat alleviivasivat Keskuspuiston merkitystä Helsingin tärkeimpänä virkistyskäytössä olevana viheralueena. Keskuspuistoa puolustivat oikeusministeri Tuija Brax (vihr.), kansanedustaja Sanna Perkiö (kok.), RKP:n varapuheenjohtaja Nils Torvalds, kansanterveystieteen dosentti Karri Silventoinen, kaupunkisuunnittelulautakunnan nykyiset jäsenet Mari Puoskari (vihr.) ja Eija Loukoila (vas.) ja entinen jäsen, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.).

Keskuspuistoa eivät kuitenkaan uhkaa ainoastaan Lääkärinkadun villat, vaan sitä kaventavat myös tuleva Kuninkaantammen asuinalue pohjoisessa Keskuspuistossa ja Hakamäentien ”perusparannus” ja sitä nakertaa sisältäpäin Rakennusviraston metsänhoitokäytäntö, jossa kaupunkiluonto saa säälimättä kirveestä.

Kansanliikuttaja Tahko Pihkalan mukaan säännöllinen arkiliikunta pitää lääkärin loitolla, etenkin jos Pihkalan tavoin pääsee kotiovelta suoraan Keskuspuistoon. Lääkärinkadun alue ei kuitenkaan ole vain laaksolaisten oma liikunta- ja luontoparatiisi, vaan helsinkiläisten ulkoilijoiden laajalti käyttämä portti Keskuspuistoon. Erityisesti kantakaupungin niukoista ja suosituista virkistysalueista täytyy pitää kiinni.

Arkkitehti Bertel Jungin luomus, Keskuspuisto, täyttää vuonna 2011 sata vuotta. Kuten New Yorkinkin esikuvansa, Keskuspuisto tarkoitettiin yleiseksi nautintaoikeudeksi. Jung varoitti myöhempiä sukupolvia vaarantamasta tätä oikeutta uhraamalla kansanterveydellisesti tärkeät virkistysalueet liikenneväylille tai rakennushankkeille pikavoiton toivossa.

Jung kääntyisi haudassaan, jos hän tietäisi elämäntyönsä olevan uhattuna. Toivoa sopii, että kuntavaalit hautaavat hankkeen lopullisesti, ja Helsingin virkistysalueiden turvaksi perustettaisiin virkistysalueiden turvaksi kansallinen kaupunkipuisto, jonka ydin olisi Keskuspuisto.

Ehdokas 205 muiden sanoin

Läänintaiteilija Satu Hiltunen:
Michael on: Todella intohimoisesti työhönsä suhtautuva, ei poliittinen broileri. Näkemyksellinen, rakentaa ihanampaa paikkaa elää.

Strategiakonsultti Jani Moliis:
"Michael kokee voimakkaasti ja intohimoisesti kaupunkipuistojen asian omakseen. Jos olet niiden tilasta huolissaan, Michaelia parempaa ehdokasta ei löydy."

Nuorisotutkija Sami Myllyniemi:” Jos jakaa Michaelin puna-viher-kukertavan arvomaailman (kuten minä), on vaikea kuvitella ehdokas Perukangasta sopivampaa yhdistelmää valtuustoon arvoja ajamaan: hänessä kun yhdistyy maratoonarin sitkeys ja taskulaskimen nopeus.

Yli 15 vuoden kokemuksella voin myös todeta, että lainatavaraa Michaelin mielipiteet toki joskus ovat, mutta vaihtotavaraa eivät milloinkaan!"

Punavihreää yhteistyötä yli puoluerajojen

Puoluerajat ylittävät vaalibileet Dubrovnikissa, eli Andorran alakerrassa, Eerikinkatu 11 alkaen kello 19!

Esiintymässä Steen1, Siiri Nordin ja Liquid Sisters. Levyjä soittaa Mariska. Lisäksi valokuvaesityksiä (reilu sosiaalipolitiikka, katutaide ja kaupunkimetsät) sekä punavihreän yhteismanifestin esittely.

Sisäänpääsy 6e (köyhät) / 10e (ei köyhät)

Lisätietoja tapahtumasta saa sen Facebook-sivulta, jonne pääsee klikkaamalla otsikkoa.

Bileisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, mutta Facebook -sivulla jo yli 250 on ilmoittanut aikovansa tulla bileisiin.

Kruunuvuori ja Vihreät: Asuntotuotanto vs. viher- ja ulkoilualueet

Helsingin kaupungin kunnianhimoinen asuntotuotantotavoite, 5000 asuntoa vuodessa, asettaa maankäytölle valtavat haasteet. Jos haluamme lisää asuntoja, ne on rakennettava jonnekin. Ongelma on, että tyhjää tilaa ei ole, jokainen rakentamaton alue on virkistyskäytössä, ja jokainen virkistyalue on käyttäjiensä suuresti rakastama.

Edellä esitetyt ongelmat koskevat myös Kruunuvuorenrannan aluetta, joka toisaalta on houkutteleva asuntorakentamisen kohde toisaalta erittäin arvokas ulkoilualue. Alueen kaavoituksen tekee erityisen haastavaksi se, että öljysataman alueen ympäristö on nykyisin todella vilkaassa virkistyskäytössä, ja luonnoltaan erityisen herkkää.

Alueen kaavoitushanke on jaettu kahteen osaan. Osayleiskaava-alue sisältää öljysatama-alueen, mutta on alueena laajempi sisältäen satama-alueen lisäksi virkistyskäytössä olevia ulkoilualueita. maankäyttösuunnitelma-alue sijaitsee Laajasalon nykyisen rakennetun alueen ja osayleiskaava-alueen välissä. Kahden rakennetavan alueen väliin jää n.k. "Keskeinen viheralue", joka yhdistyy Kruunuvuoren lammen ympäristön viheralueeseen kaavoitettavan alueen luoteiskulmassa. Nyt voimassaoleva KSL:n hyväksymä kaavaehdotus on esitetty alla.



Kruunuvuorenrannan kaavoitus on ollut ja tulee olemaan tasapainoilua kestävän asuntotuotannon ja luontoarvojen välillä. Vihreiden yleisesti toteuttama periaate kaavoituksessa on, että jos joku alue rakennetaan, rakennetaan ensisijaisesti ei-luonnontilaiselle alueelle tiiviisti. Näin säästetään koskemattomia alueita virkistyskäyttöön. Uusille alueille tulee myös suunnitella toimivat palvelut ja joukkoliikenneyhteydet, joiden tulisi perustua raideliikenteeseen. Samalla alueen ympäristöön on jätettävä riittävästi mahdollisimman luonnontilaisia ulkoilu- ja virkistysalueita.

Em. periaatteita vihreät ovat noudatettaneet myös Kruunuvuorenrannan kaavoituksessa. Tavoite on ollut rakentaa öljysataman ympäristöön ja maankäyttösuunitytelma-alueelle riittävästi asuntoja, jotta raideliikenteen tuominen alueelle olisi perusteltua, mutta vältää ylirakentamista. Samanaikaisesti on pyritty säilyttämään tärkeimmät ja herkimmät viheralueet , Kruunuvuorenlammen ympäristön viheralue ja "Keskeinen viheralue", mahdollisimman suurina ja edelleen ulkoilukäytössä, ja keskittää asuntorakentaminen teiden varsille.

Vihreät ovat ehdottaneet tai kannattaneet hankkeen edetessä mm. seuraavia esityksiä:

"Lautakunta edellyttää, että jatkosuunnittelussa varaudutaan liikennejärjestelyissä myös siltavaihtoehtoon ja tutkitaan mahdollisuutta rakentaa silta suunnittelualueelta Katajanokalle" (Äänestys hävitty 5 - 4)

"Pientaloalue, joka on suunniteltu ns. Uudenkylän alueelle, sijoitellaan siten, ettei mökkikylää tarvitse purkaa" (Äänestys hävitty 5-4)

"Kerrostaloalue Kruunuvuorenrannan kaakkoisrinteellä poistetaan.." (Äänestys hävitty 6-2 Alue poistettiin, mutta rakennusoikeus siirrettin toiselle alueelle)

"Asuntokerrosalan tavoite lasketaan kerrosalatavoitteen alarajalle eli 400 000 m2, koska nyt ehdotettu maksimimäärä 500 000 m2 tuhoaa monia arvokkaita luonto- ja virkistyskohteita alueella." (Äänestys hävitty 4-4 pj:n äänen ratkaistessa)

"Koirasaarentien pohjoispuolisella alueella rakennetaan vain teiden varsille kuten teksteissä mainitaan, alueen sisäosiin keskelle metsää esitetty rakentaminen poistetaan.. " (Äänestys hävitty 4-4 pj:n äänen ratkaistessa)

"Osayleiskaavaehdotus palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että osayleiskaava-alueelle osoitetaan nykytilannetta enemmän paikkoja vapaa-ajan mökeille tai mökkikylille. " (Äänestys hävitty 6-3)

"Lautakunta päättää, että Stansvikinnummen suunnittelualueelta rajataan pois Uusikylän mökkialue. " (Äänestys hävitty 5-4)

"Borgströminmäen AK-alue tiivistetään Koirasaarentien varteen siten, että kallioalueen kerrostalot poistetaan maankäyttösuunnitelmasta Samalla kadunvarren rakennustehokkuutta voidaan harkita nostettavaksi. " (Äänestys hävitty 5-4 ).

"Gunillankallion AP-alue (pientalovaltainen asuntoalue) poistetaan maankäyttösuunnitelmasta." (Äänestys hävitty 5-4)

Me Vihreät haluamme turvata alueen kehittymisen edellämainittujen periaatteiden mukaisesti alueen luonto- ja virkistysarvoja kunnioittaen. Tuemme joukkoliikenneratkaisujen laajentamista raideyhteydellä myös Herttoniemen metroasemalle, jolloin yhteys palvelisi myös Laajasalon, Jollaksen, Santahaminan ja Herttoniemenrannan asukkaita. Aiempien äänestystulosten valossa on selvää, että tavoitteidemme läpisaamiseksi tarvitsemme lisää valtaa. Valta on jaossa kunnallisvaaleissa 26.10.2008. Äänestä.

Allekirjoitan ylläolevan Itä-Helsingin Vihreiden kannanoton, ja klikkaamalla otsikon linkkiä sen pääsee lukemaan Itä-Helsingin Vihreiden nettisivulta, josta on linkit kaupunkisuunnittelulautakunnan pöytäkirjoihin, joissa alueen suunnitelmaa on käsitelty. Lisäksi sieltä löytyy linkki kaupunkisuunnittelulautakunnan aluetta käsitteleviin suunnitelmiin.

Retkeilijät tutustuivat Mätäjokeen

Allaoleva juttu julkaistiin Tanotorvessa 9/2008 sivulla 7. Sen voi lukea myös klikkaamalla otsikon linkkiä, samaten saman lehden seuraavalla aukeamalla julkaistun vaalimainokseni, jossa olivat mukana myös Vesa Hack (Kannelmäki), Riitta Skoglund (Lassila) ja Vesa Virri (Malminkartano). Juttu on tässä täydennetty omilla valokuvillani Mätäjoen varrelta.

Helsingin rakennusvirasto on viime aikoina herättänyt ristiriitaisia reaktioita virkistysmetsien hoitohakkuista. Huomattavasti positiivisemman vastaanoton saavat niin kutsutun Täti Vihreän eli Elina Nummen lanseeraamat puistokävelyt. Mätäjoki-kävelylle, joka starttasi Kartanonhaasta 18.6, lähti noin 40 ulkoiljaa, jotka eivät sateista säätä säikkyneet. Matkan varrelta Lassilasta ja Pitäjänmäeltä liittyi mukaan vielä lisää, ja lopulta Isoon Huopalahteen saapui noin 70 kävelijää, polkupyörää ja koiraa. Vaikka ulkoilureitistö Mätiksen varrella ei aivan uskollisesti seurailekaan jokea kaikkialla, ulkoilijat kuitenkin koettivat.

Mätäjoki on entinen Vantaanjoen sivuhaara, jonka alkulähteet ovat nykyisessä Louhelassa, vähän Hämeenlinnantiestä länteen. 70 –luvulla se oli tarkoitus uudelleennimetä markkinointikelpoisemmaksi Piijoeksi; tästä muistuttaa sen ylittävä, Kannelmäestä Malminkartanoon kulkeva Piijoen rautatiesilta, joka taistelee Lahden oikoradan Kytömaan sillan kanssa Suomen pisimmän rautatiesillan tittelistä. Nimi ei jokea pahenna, ei sen puoleen siltaakaan; Mätä viittaa rapaan kuten rapakivessä. Pii taas viittaa Kaarelan historiaan kivikautisena asuinpaikkana; nykyisen Etelä-Myyrmäen tiennimistö vielä muistuttaa alueella tehdyistä arkeologisista kaivauksista.

Mätäjoen ympäristö on läntisin Helsingin etelä-pohjois -suuntaisista ekologisista yhteyksistä tai vihersormista, kuten niitä hallinnollisesti kutsutaan. Ne toimivat paitsi eläin- ja kasvilajien leviämisreitteinä, myös ulkoilijoiden virkistysalueina. Mätikseen on tarkoitus istuttaa taimenia kalastajien iloksi, mikä edellyttää kalaportaiden rakennuttamista ainakin Strömberginkoskeen ja Taliin. Talin golfkentän edustajat ovat jo luvanneet vastata Talin kalaportaiden rakentamisesta.
Vantaan puolella jokea kutsutaan Mätäpuroksi; yläjuoksulla jokea uhkasi pitkään Kehä kakkosen suunnitelma, kunnes Vantaa ymmärsi tunnustaa Vaskivuoren alueen luonnon monimuotoisuuden.


Vihreä on Mätäjokilaaksoni.

Mätistä idyllisen kesynä Talin golfkentällä.


Mätäjoen rauhallista virtausta vain hieman ennen sen laskemista Isoon Huopalahteen.


Iso Huopalahti.


Leveimmillään Mätis on laskiessaan Isoon Huopalahteen, joka on läpikulku- ja pysähdyspaikka lukuisille muuttolinnuille. 1980-luvulle saakka joen lasku-uomaa uhkasi kaatopaikka, joka sittemmin haudattiin täyttömaalla, josta tuli Talinhuippu. 1990 –luvun alussa lasku-uoman lähettyville nousi Talinrannan asuinalue, joka on meren pinnan tasoisena altis normaaleillekin sääilmiöille, puhumattakaan sitten ilmastonmuutoksen myötä vääjäämättä nousevasta merenpinnasta. Vähän ylempänä, Strömbergin alueella Pitskussa Mätis muistutti luonnonvoimista kymmenisen vuotta sitten, jolloin vesi nousi useita metrejä.

Huvimaja eli paviljonki Strömberginpuistossa.


Strömberginkoski.


Idyllistä virtailua vain vähän Strömberginkoskesta alajuoksulle, kauniissa Strömberginpuistossa.


Mätiksen rantamaasto Talissa on melko vaikeakulkuista vehmaudessaan.


Tällaisilla liikennerakennelmilla Mätis aiotaan pilata Pitäjänmäellä, Strömbergin alueella.

Luonnon virkistyskäyttö ei käytännössä nauti erityistä lainsuojaa. Jotkut kokevat hoitamattoman kaupunkiluonnon pimeine pusikkoineen uhaksi, vaikka kaupunkiluonto, muistuma suomalaisten juurista metsässä, onkin paitsi merkittävä paikallisen biodiversiteetin mutta myös kaupunkilaisten toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta.
Joskus ulkoilijoiden turvallisuus ajaa luonnon edelle: Kannelmäessä on Mätiksen varrelta kaadettu puita, koska niiden on pelätty kasvaessaan kurottavan kohti voimalinjaa.

Voimalinjoja kohti kurotelleita, kaatuneita puita noin 200 metriä Kannelkylästä koilliseen Hakuninmaan suuntaan.


Sama toisesta suunnasta.


Allaoleva lause oli jäänyt Tanotorven toimitukselle tarkoitettuna prosessikommenttina julkaistuun juttuun.

Tähän voisi tulla Mätiksen ylittävästä, Kannelmäen ja Malminkartanon yhdistävästä tieyhteydestä, jos halutaan, muuten voisi olla oman juttunsa väärti:
Triviaa:
- Marttilan puutalot ovat lahjoitus Ruotsin valtiolta toisessa maailmansodassa haavoittuneille suomenruotsalaisille
- Ufoa muistuttava kattilankansi Pitäjänmäentien ja Kaupintien risteyksessä on lahjoitus Hartwallilta, muistuttamassa Pitskun panimohistoriasta
- Rapakivi tunnetaan muissakin kielissä. Saksaksi se on das Rapakiwi, ja englanniksi Rapakivi granite.
- Strömbergin alueella asuu amerikankuikka

Panimokattiloiden kansia Pitäjänmäessä.


Tämä on amerikankuikan koti.

14.10 tapahtuu: kriittinen pyöräretki ja bileet Libertéssä

Maan ystävien järjestämä, tämän vuoden viimeinen Kriittinen pyöräretki starttaa Mantan patsaalta tänään kello 17. Ideana on pyöräillä niillä Helsingin kantakaupungin katuosuuksilla, jotka ovat pyöräilijöille kaikkein vaikeimpia. Löydät retkeltä runsaasti vihreitä ehdokkaita - myös minut!

Myöhemmin illalla vaalikiertue siirtyy Kallioon. Muutosta ilmassa - vihreät vaalibileet pidetään Club Libertéssä, 3. linja 34 alkaen kello 20 ennakkoäänestyksen aattoiltana. Tapaa minut, Sam Makkonen ja lukuisia hyviä helsinkiläisiä vihreitä ehdokkaita! Musiikista vastaavat bordurialaista kansanmusiikkia esittävä Orkestar Bordurka sekä 2-3 dj:tä.

Vapaa pääsy. Tuo kaverisikin! Luvassa saattaa olla yllätysesiintyjiä!

Espoolaiset, nuo automaan asukit

Puolisoni käväisi tässä päivänä eräänä Espoon Ikeassa. Matka shoppailuparatiisiin sujui jouhevasti; totta kai, kuluttaminen täytyy tehdä helpoksi. Niin helpoksi se on tehty, että Espoossa jopa harvalukuisen joukkoliikenteen vieläkin harvalukuisemmat pysäkit on nimetty kauppojen mukaan. Kun Espoossa mennään reilusti Ikeaan, Helsingissä taas matka Kannelmäen Prismaan häveliäästi kätketään Venäläisen koulun taakse tai Stockan matka vanhaksi ylioppilastaloksi. No, jos pysäkit todella nimettäisiin kauppojen mukaan, niin ainakin jo pariin kertaan nimeään muuttaneen Nurmijärven-Hämeenlinnan-Tampereentien varren ensimmäinen pysäkki Kehä ykkösen jälkeen olisi ollut ensin Eka, sitten Maxi, sitten Prisma. Olisi valtion kilpitehtaalle meinaan tullut töitä.

Erikoisliikennereportteri Sam Makkosen raportti kotimatkalta:

Sitten paluumatkalla paljastuikin kavalan juonen yksisuuntaisuus: Espoo on kuin vankila. Sinne kyllä pääsee, mutta sieltä ei pääse ulos. Paluumatkalla Simeon alkoi hieman inistä: ”Ajelet liian hiljaisesti”. Kauan mun pinnani kesti, mutta sitten oli päästävä ulos ensimmäisellä mahdollisella bussipysäkillä, jota sivumennen sanoen ei tullut kovinkaan pian. Samantapaisia kokemuksia olen kuullut Matinkylästä: Simeonin mennessä äitinsä kanssa vauvajumppaan, erehtyivät he kerran olemaan tarkkaamattomia, ja joutuivat jäämään pois vasta seuraavalla pysäkillä. Sinne taisi olla 2,9 kilometriä, ja matka toiselle puolelle Länsiväylää, takaisinpäin vievän bussin pysäkille kaikkien moottoritieliittymien ylitse, taittaen ja kiertäen kolmella voltilla kesti puoli tuntia. Ei tullut sillä kertaa vauvajumppaa, tuli Espoo-sightseeing.

No, takaisin Ikea-reissuun. Bussi jäi pois pysäkillä, ja jotenkin keskeltä ei-mitään pitäisi päästä kotiinkin. On vain paha lähteä selvittelemään mahdollisia jatkoyhteyksiä paikkaan, jonka nimeä ei löytynyt puhelinluettelon kartasta. Mahdollisia seuraavia bussejakaan ei voinut jäädä odottamaan, koska ei-minnekään ei voi mennä busseja, tai ainakin ensimmäinen ei-mistään kenties jonnekin tai toiseen ei-minnekäniin jäi välistä. Ehkä vain välistäjääneet bussit olivat olemassa, sillä tunnetusti kaksi kieltosanaa tekee myönnön?

No, koska bussia tai edes ei-bussia ei tullut, piti yrittää ryhtyä tilaamaan taksia pysäkille, koska Espoossa takseja ei voi tilata pysäkeille, toisin kuin Helsingissä. Tämä ei ollut aivan helppoa, koska toisin kuin Helsingissä tai Vantaalla, sen paremmin puhelinluetteloista, siis kaikista jommastakummasta niistä vai kuinka monta niitä nyt olikaan, ei löytynyt käsitettä nimeltä Espoon taksi, ei edes Googlesta. Löytyi vain Espoon taksiautoilijat tai sitten erinäisiä yksityisiä taksiyrittäjiä; mistä sitä tietää, onko vaikka Jarin taksi edes oikea. Tiedä mikä rosvoraiskari sekin on...

Kun lopulta löytyi sellainen puhelinnumero, jonka uskalsi olettaa viittaavan taksiin, koska numero muistutti tutun ja turvallisen Helsingin taksinumeroa olematta kuitenkaan se, taksi piti vielä saada paikalle. Taksin saamiseksi piti etsiä osoite keskeltä ei-mitään. No, seuraavassa risteyksessä keskellä ei-mitään osoite lukikin. Mutta hetkinen: miten voi olla osoite ei-missään? Tämähän edellyttäisi sen, että olisi olemassa tie. Tie edellyttää sen, että jossakin on ”jonnekin” ja ”joitakin”, jotka voivat mennä sinne jonnekin. Täällä ainakaan ei ollut ketään, sillä ei-missään ei voi asua ketään, paitsi ehkä ei-ketään.

Olen aikaisemmin pitänyt espoolaisia hemmoteltuina sohvaperunoina, jotka eivät pääse edes puuseehen ilman autoa. Nyt ymmärrän. Eivät he ole hemmolteltuja, ainakaan useimmat. Espoossa vain yksityisautoilija on olemassa. Sinne ei kannata mennä helsinkiläisen, lapsen, pyöräilijän tai liikuntarajoitteisen. Muuten käy kuten minulle lukioikäisenä kun harrastin pyöräillä ympäri pääkaupunkiseutua kartan kanssa.

Kerran eräällä näistä retkistäni päätin Kannelmäestä lähteä Espoon moraaliseksi ja kulttuuriseksi keskukseksi sanottuun Tapiolaan. Katsoin kotoani karttaa, että Kehä ykköstähän sinne näyttää käyvän helposti. Hyvän etapin jo poljettuani tulin liikenneympyrään, tai olin siis pyörätiellä, mutta pyörätie meni ympyrää, ja pyörälläni meni pää ympyrälle. En enää tiennyt, mistä olin tullut, tai jos niille sijoille panisin majani, missä heräisin. Minua ei lainkaan auttanut tienviitta, jossa oli yksi viitta, joka osoitti, että Mäkkylä kolme kilometriä jonne, Mikkelä neljä kilometriä sinne, Mikkeli viisi kilometriä tonne ja Kikkeli kuusi kilogrammaa jonne. TAHDOIN KOTIIN, mutta missään ei lukenut, missä oli Helsinki.

No, tuo kahdenkymmenen vuoden takainen tarina päättyi onnellisesti. Päädyin lopulta jotenkin kotiin, luultavasti seuraamalla aurinkoa. Siitä, ettei Espoon liikennejärjestelmä ahmaissut minua siten kuin se tapaa ahmia lapsia, vanhuksia, naisia ja muita heikkoja ”toisia”, on todisteena kaksikymmentä vuotta myöhempi matka Ikeaan, sillä ilman ensimmäisen tarinan päättymistä onnellisesti, toista tarinaa ei oltaisi koskaan kerrottu.

Kuinka sitten Simeonin seikkailu Ikeaan päättyi? Siitä kerrotaan jatkokertomuksemme seuraavassa osassa...

Vaalipyörähdyksiä

Huomenna Töölöntorilla kello 9-13 on Vihreiden osasto, jossa aion olla paikalla ainakin kello 10-12. Sieltä suuntaan vaalimökille Kolmen sepän aukiolle.

Olin tänään jakamassa vaaliesitteitä Kannelmäen Prismalla. Prisma - entinen Maxi ja sitä ennen Ekamarket - on suosittu viikonloppuostospaikka, ja tämän olivat havainneet myös ne kaksi kokoomusehdokasta, joiden kanssa kilpailin ainakin osittain samoista irtoäänistä. Vaikka minun ei pitäisikään tehdä muiden ehdokkaiden vaalityötä, oli ilo huomata, että nyt selkeästi pyöräily on noussut vaaliteemaksi. Keskiviikkona tv kakkosen vaaliohjelmassa pyöräily ilahduttavasti nousi yllättävänkin keskeiseksi teemaksi, ja toinen Prismalla päivystäneistä kokoomusehdokkaista sanoi jopa saaneensa pyöräilyn Helsingin Kokoomuksen vaaliohjelmaan. Hänet, Tapani Tuomisen, ottaisin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoomusjäseneksi, jos minulla olisi valta valita.

Martti Ahtisaarelle rauhannobel

Nyt se sitten tuli; se, jota Suomessa odotettiin lähes yhtä kiihkeästi ja jopa pakkomielteisesti kuin aikoinaan jääkiekon mm-kultaa ja euroviisujen voittoa: Martti Ahtisaari sai rauhan nobelin.

Kuten aina Miss Universum -kisojen alla (sen Suomi on sentään voittanutkin kahdesti), suomalainen lehdistö tapaa aina pitää suomalaista edustajaa kilpailun ennakkosuosikkina. Me kaipaamme aina niin kipeästi tunnustusta ulkopuolelta siitä, että me olemme hyviä jossakin. Tottuneena suomalaismedian hypetykseen, sitä yllättävämpi Ahtisaaren palkinto onkin.

Ahtisaaren lisäksi, suomalainen media on kasannut nobelpaineita Paavo Haavikon harteille jo parisenkymmentä vuotta. Haavikko ei koskaan ehtinyt saamaan tunnustusta ainakaan elinaikanaan, sillä ruohoja on kirjailijoiden nurmikolla liian monta.

Viime vuonna sain sisäpiirivinkin Al Goren rauhanpalkinnosta, joten Goren palkintoa, joka laajensi rauhanpalkinnon sovellusalaa, ei voinut pitää yllätyksenä. Ahtisaaren nobel on kuin elämäntyöoscar; tämä Namibian itsenäisyyden kansallissankari, Acehin ja Serbiankin läpikäynyt konkari, joka aina kutsutaan paikalle silloin kun palaa, on nobelinsa ansainnut.

Muistan kun Mara tuli mustana hevosena mukaan presidenttigalluppeihin 90-luvun alkupuolella. Minä muiden muassa innostuin tästä puoluepolitiikan ulkopuolisesta hahmosta, mllaiseksi presidentin olen aina nähnyt, ja innostuin siinä määrin, että kävin jopa äänestämässä Demareiden kaikille avoimessa esivaalissa Ahtisaarta.

Taisi olla Nyt-liitteen räkänokkajournalismi, joka totesi Ahtisaaresta aikoinaan, että hän on kiinnostunut "ihmissoikeuksista". Nyt taisi tulla pitkä nenä tälle toimittajaharjoittelijalle.

Sitten loppuun sopii inhimillinen paljastus. Mitä Mara syö? Minulla ja hänellä oli sama lähikauppa Töölössä muutamia vuosia sitten, ja näin Ahtisaaria kulmilla useasti. Kerran näin Martinkin kaupassa. Hän osti - makkaraa.

Onnea vielä kerran emerituspresidentti Ahtisaarelle!

Helsinki ansaitsee kunnon jazzklubin

Olin muutamia vuosia sitten jo kuopatussa Jumo Jazz Clubissa Rööperissä, kuuntelemassa Iiro Rantalaa ja Trio Töykeitä. Voi pojat, mikä konsertti!

On enemmän kuin valitettavaa, että Jumoa - joka aikaisemmin toimi Asematunnelissa - ei olla perustettu uudelleen uuteen paikkaan. Millaisia jazzpaikkoja meillä sitten on Helsingissä? Meillä on Sture, joka on Claes Anderssonin kantapaikka, jossa hän joskus jammaileekin. Sitten meillä on tietenkin Storyville, joka kuitenkin on ensisijaisesti yökerho (jossa, sivumennen sanottuna, käy aivan mahdoton flaksi, jos sattuu olemaan haku päällä. Ja minähän satuin kymmenisen vuotta sitten asuessani Museokadulla). Storyvillen musiikki on pääsääntöisesti amerikkalaisen jazzin pastisseja ja Matti Oiling Boiling.

Oma suhteeni jazziin on valitettavan valikoiva. Oikeastaan tuttavuuteni siihen lämpeni viitisentoista vuotta sitten, hyvän ystäväni Iljan myötävaikutuksesta, ja tämä myötävaikutus on johtanut siihen, että oma makuni rajoittuu etupäässä amerikkalaiseen 50-60 -luvun beboppiin ja Jan Garbarekkiin. Osviitaksi suosikkilevyjäni:

Jan Garbarek ja Hilliard Ensemble: Officium. Kermainen, tunnistettava norjalaissaksofonistin ääni kietoutuu lauluyhtyeen arkaaiseen soundiin.
Clifford Brown with Strings: Valitettavan nuorena kuolleen trumpetistilahjakkuuden joutsenlaulu. Pohjattoman kaunista, romantillista ja surullista mutta ylevää.
Keith Jarrett: The Köln Concert. Eksentrinen mutta introvertti pianon nero, jazzin Glenn Gould improaa ja hyräilee, pitäen kuulijan maagisessa otteessaan silkalla pianolla (ja äänellään).
John Coltrane: My Favourite Things. Tunnetun musikaalisävelmän ehdottomasti paras versio (en suuremmin välitä musikaaleista!). Coltrane samettisimmillaan.
John Coltrane: The Heavyweight Champion. Kaikkien aikojen saksofonistin parhaat kootut Atlantic-levymerkillä.
Miles Davis: The Sketches of Spain. Milesin ja orkesterinjohtaja-sovittaja Gil Evansin yhteistyön hienoin hedelmä, joka ylittää kaikki genrerajat. Unenomaista, latinalaista ja sykkivää kuin Kuuban yö.
Miles Davis: The Columbia Years. Columbia-levymerkille levytettyjen parhaat palat, sisältää osan myös Sketcheseistä.
Mulatu Astatke: Ethiopiques, vol. 4. Pitkän linjan etiopialaisjazzin suurimman edustajan parhaat koottuna. Musiikin harmoniat ja rytmit ovat omansa laisia; tunnelma on eteenpäin kallistuva. Mulatu nousi kansainväliseen tietoisuuteen vasta varttuneina päivinään, muutaman vuoden takaisen Jim Jarmuschin elokuvan Broken Flowers myötä.