Allaoleva on ote Nina Broströmin kanssa kevättalvella 2004 kirjoittamastani kirjaluonnoksesta.
Monien mittavien julkisten hankkeiden tarpeellisuutta ei perinpohjaisesti aina olla vaivauduttu selvittämään, jos ja kun niistä vihdoinkin on joskus köydenvedon ja lehmänkauppojen tuloksena saavutettu poliittinen konsensus. Hyvänä esimerkkinä tästä on, paitsi Vuosaaren satamahanke, myös Helsinkiin puuhattu musiikkitalo. Paras teko Helsingin musiikkielämälle voisi lopultakin olla Finlandia -talon alle yöllä laitettu keskiraskas räjäyte, mutta musiikkitalohankkeen välttämättömyyden kyseenalaistamiseksi voidaan esittää mm.seuraavia kyseenalaistuksia:
a) Kulttuuritalon akustiikka on ihan ok (vaikka tästä on esitetty toisenkinlaisia mielipiteitä), se vaan on kuulemma minkkiturkkisille kausikorttitädeille liian kaukana Mannerheimintiestä. Se vain on Kalliossa asti, härregyyd, ja entinen *kommarimaja* - jösses, eihän sinne Hildegard ja Siv ja Birgitte voi mennä näyttäytymään, edes turkissa. Sieltä saisi varmaan satiaisia, tai ainakin maalia päin turkkia. Nej nej nej.
b) Tapiola -talossa on kuulemma hyvä akustiikka, ja sinnehän menisi julkisilla kulkuvälineillä, jos pääkaupunkiseudun kaupungit saataisiin yhdistymään
c) Oopperatalossa on ihan hyvä akustiikka, ja konserttikalentereita järkeistämällä orkesterit (joilla on noin kaksi konserttia per viikko) ja ooppera mahtuisivat mainiosti saman katon alle, mutta koska oopperaväki yleensä ei osaa mahduttaa itseään samalle hiekkalaatikolle kenenkään kanssa, tämä ei onnistune. Ja jos oopperan väki ei jaa taloaan muiden kanssa, niiden rahoituksesta tulee 95% valtiolta, eiköhän tämä olisi omiaan kannustamaan yhteistyöhön.
Saa nähdä, mikä lopulta tulee olemaan musiikkitalon hinta, sillä aikanaan oopperatalonkin hinta nousi moneen otteeseen, puhumattakaan metrosta. Nelonen oli joskus laskenut, että jokainen kansalainen maksaa Musatalosta valtion kautta 9 euroa. Jos vielä maksaa Ylelle telkkarilupaa, niin kustannus on 22 euroa. Laskusta puuttui Helsingin osuus - joten jos olet hesalainen, itse Ylen telkkarilupaa maksava suomalainen, todennäköisesti maksat Musatalosta rapiat 30 euroa tässä vaiheessa. Ja nämäkin kustannuslaskelmat taitavat perustua jo useita vuosia vanhoihin lukuihin.
Näiden laskelmien legitimiteetti perustetaan siihen, että suomalaisten sanotaan olevan, paitsi musikaalista kansaa, eritoten oopperakansaa, mistä on marssitettu demonstraationa Savonlinnan oopperajuhlien vapaaehtoistyöntekijöitä kameroiden eteen. Näyttävimpänä osoituksena suomalaisesta kulttuuritahdosta on ehkä Joonas Kokkosen 70 -luvulla Paavo Ruotsalaisesta kertova ooppera Viimeiset kiusaukset, jonka sanotaan viimeistään osoittaneen, että ooppera voi olla elinvoimainen kulttuurimuoto, jopa nykyooppera, ja vieläpä suomenkielinen. Ehkä Seppo Rätyynkin voisi upota. Näin meillä Suomessa, jossa on oltava aina yksi kansallisarkkitehti, kansalliskirjailija ja kansallissäveltäjä, ja jos kukaan ei kykene täyttämään näitä mantteleita, ne pienennetään kyseisille herroille sopiviksi.
Pääkaupunkiseudulla konserttikäyttöön käypiä muita tiloja ovat ainakin Ritarihuone pienehköille kokoonpanoille, Kanneltalossakin sanotaan olevan ihan ok akustiikka (se vasta onkin kausikorttitädeille aivan liian kaukana, lähiössä eli miltei provinssissa), Ruoholahdessa sijaitsevassa Helsingin Konservatoriossa on akustisesti hyvä sali, jonne mahtuu kohtuullisen kokoinen orkesterikin, sitten on Martinus -sali Martinlaaksossa (Vantaalla siis) ja Tapiola -talo (Espoon puolella). Joten pienellä järkeistämisellä, ja musiikinkuluttajien kulttuuritahdolla, saleja riittäisi. Ei kai kaiken ole pakko sijaita keskustassa; eikö tämäkin olisi keskustalaisen hajasijoittamispolitiikan mukaista? Entisen Finlandia -talon kulmilta voisi lähteä erikoisbusseja, “Concert Express” näihin konserttipaikkoihin, puhumattakaan Järvenpää -talosta, jonka akustiikka on niin erinomainen että pääkaupunkiseudun orkesterit käyttävät sitä levytyssessioihin.
Musiikkitalon tarpeellisuutta ei olla poliittisessa keskustelussa nostettu kyseenalaiseksi, sen jälkeen kun päätös on tehty, se on lopullinen, jumalansanaa, josta ei voida valittaa, tässä tapauksessa jumaluuden ollessa suomalaisen musiikkielämän eliitille suotu mandaatti edustaa ja demonstroida suomalaisen koululaitoksen, etenkin kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen kattavan musiikkioppilaitosverkoston huipputuloksia, ja siten olla suomalaisen kilpailukyvyn mannekiineja. Virallisissa juhlapuheissahan kulttuurielämän suora vaikutus maamme kansainväliseen maineeseen ja epäsuora työllistävä vaikutus on tyydytty kuittaamaan sillä että poliittinen eliitti ja jopa todellinen eliittimme, eli liike-elämän eliitti, muistaa näyttäytyä Savonlinnan oopperajuhlilla. Koululaitostamme muistetaan kuitenkin kehaista kilpailukyvyn takaajana. Vaikeasti mitattava mainehyöty ja taloudellisin tunnusluvuin mitattava työllistämisvaikutus ovat kuitenkin juuri sitä kuuluisaa Kilpailukykyä.
Yksituumaisen yksisuuntaisissa kulttuuripoliittisissa keskusteluissa ei myöskään olla riittävästi nostettu esiin musiikkitalon mahdollisia vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja. Nyt Finlandia -talon takana on erinomaista maata Suomen ehkä näyttävimmällä paikalla hukkakäytössä, parkkipaikkana ja noin kaksi metriä korkeana miltei läpitunkemattomana pöheikkönä, ja eikö vanhana pakkomielteisenä visiona jo ammoisista Eliel Saarisen ajoista olekin ollut täyttää Töölönlahden ranta kulttuuripalatseilla? Myös Kisahallin (ex. Messuhalli, jossa myös ollaan pidetty konsertteja, jopa edesmennyt Herbert von Karajan vaivautui sinne) takana olevalla parkkipaikkana hukkakäytössä olevalle alueelle mahtuisi mainiosti vaikka minkälainen hörskä, kunhan vaan ei vie liiaksi huomiota Olympiastadionilta ja peitä sitä näkyvistä. Toinen vaihtoehto olisi muuttaa eduskunta Finlandia -taloon, ja tehdä eduskuntatalosta konserttitalo. Eduskuntatalon akustiikka hirveänäkään ei ole ainakaan mainittavasti huonompi kuin Finlandia -talonkaan. Nyt vain tämän vaihtoehdon synergiaedut ovat käyneet jokseenkin kyseenalaiseksi, sen jälkeen kun Eduskunnan lisäsiiveke valmistui.
Finlandia -talo ei välttämättä sellaisenaan ole ruma, mutta ensisijaiseen käyttötarkoitukseensa se on kelvoton. Sen sijaan Enso Gutzeitin (tai mikähän SEN nimi nykyään onkaan?) konttori Uspenskin katedraalin edessä on ympäristörikos, ja hyvä osoitus siitä, että Aalto kulki omia teitään. Jos Aalto saisi oman muistomerkkinsä (vaikka hänen suunnittelemansa rakennukset ovat muistomerkkejä jo itsessään), se voisi olla jättikokoinen Camel -bootsi, miehelle, joka kulki omia polkujaan. Finlandia -talon suunnittelussa hän ei ottanut akustikkojen näkemyksiä kuuleviin korviinsa, mistä nyttemmin kuulevat korvat saavat kärsiä ja Enson talossa ei huomioitu paikallista ympäristöä, johon kyseinen talo sopii suunnilleen yhtä hyvin kuin vesipiippu lapsen suuhun. Merihaassa kyseinen huussi voisi olla ihan ok. Kyllä todella hyvä arkkitehti on muutakin kuin yhteiskunnasta itsensä irralliseksi näkevä Taiteilija; hänen pitäisi miettiä sitä, mikä on hänen talonsa käyttötarkoitus ja miten se niveltyy siihen ympäristöön, mihin se sijoitetaan. Suorittaessaan messiaanista pelastustehtäväänsä, arkkitehdeiltä on päässyt unohtumaan sellainen käytännön haittatekija kuin ihminen, joka joutuu elämään heidän luomuksiensa kanssa, mahdollisesti jopa heidän luomuksissaan.
Ilman Täältä tullaan elämää -elokuvaa Makkaratalo ei olisi jättänyt minkäänlaisia kulttuurisia muistijälkiä, vaikkakin siihen oman sukupolvemme silmät ovatkin jo tottuneet. Vanhaa Helsinkiä on onneksi ikuistettu valokuvin kiitettävässä määrin, vaikka alle 40 -vuotiaat ovatkin henkilökohtaisesti liian nuoria muistamaan esimerkiksi Maitokeskusta, joka oli sinänsä rumahkon Hotelli Presidentin tilalla, ja Presidentin tontti hyvän aikaa lapsuudestamme yhtä isoa, aidattua rakennustyömaata, mitä Helsingin ydinkeskusta on ollut oikeastaan niin kauan kuin sukupolvemme muisti ulottuu.
Lopulta kyse on poliittisista priorisoinneista, rakennetaanko kulttuuripalatseja vai esimerkiksi vuokra-asuntoja, ja vaikka olisi kuinka intohimoinen musiikki-ihminen, tämä vaihtoehdottomuus ja keskustelukulttuurin vähäisyys päätöksentekokulttuurissa aiheuttavat vähintäänkin skeptisyyttä sellaista hanketta kohtaan, jonka tarkoitus voisi kuitenkin olla paitsi ylevä (Helsinki merkittävänä kulttuurikaupunkina), myös sosiaalisesti hyväksyttävä (lisää harjoittelu- ja esiintymisfoorumeita suomalaisille muusikoille, opiskelijoillekin). Kaikkea vanhaa ei aina tarvitse säilyttää, mutta vaikkei VR:n makasiineihin olisikaan omakohtaista tunnesidettä, ne ovat nyt miltei ainoa inhimillinen henkireikä Töölönlahden alueella, joka jo nyt on rakennettu klaustrofobiaa aiheuttavaksi Kiasmoineen ja uusine hotelleineen, jotka nekin ovat valistuneelta näppituntumalta puolityhjinä n.50 viikkoa vuodessa.
Ja kaiken kruununa vielä sanomatalo, tuo epäorgaaninen jätös Töölönlahden perukalla, erotukseksi esimerkiksi ulosteesta, jonka kunniaksi sentään on sanottava, että se edes on orgaaninen tuote. Mediatyöläiset nököttävät kuin akvaariossa, eivätkä saa rauhassa edes nenää kaivaa. Kyllä ainakin ajattelevan työn tekijöille pitäisi taata edes mahdollisuus omaan työhuoneeseen, jos ei muuten, niin edes niin korkeilla seinäkkeillä, ettei pomo näe kurkkia yli. Nenänkaivuu on ihmisyyteen perustamattomasti ja luonnollisesti kuuluva ominaispiirre, josta pitäisi tehdä perustuslaillinen oikeus, mikä taas tekisi tendenssimäisen lasirakentamisen mahdottomaksi.
Poliittisten priorisointien takana on lopultakin arvovalintoja; yhtäällä tausta-ajatuksena on elitistinen ajatus paraatikulttuurista, jolloin Helsinki nähdään kansainvälisesti esittelykelpoisena ja vetovoimaisena metropolina, jotta tänne toivottujen ylikansallisten suurfirmojen ulkomaalaiset pamput tuntisivat olonsa kosmopoliittisen kotoisiksi ja jotta suomalaiset pamput voitaisiin bongailla hengailemasta heidän vierestään, jotta he voisivat loistaa heidän lainavalossaan.
Vertailun vuoksi, esimerkkinä kulttuuripalatseista, jääkiekosta, eli massakulttuurista, mitä ooppera ei kuitenkaan ole, Hjallis Harkimon rakennushankkeiden kunniaksi on sanottava, että niissä sanotaan pitävän sekä aikataulujen että kustannuslaskelmien, jopa alittuvankin. On sinänsä positiivinen signaali, että “lamankin” aikana tulevaisuuteen on luottamusta, tehdään investointeja jotka tuovat työpaikkoja ainakin hampurilaisten myyjille ja siivoojille; tällaisten paraatilaitosten vuotuiset käyttökulut vaan ovat aika suuria, ja paljon pitää myydä pääsylippuja ja järjestää Suuria Tapahtumia, jotta pysyttäisiin sinisen puolella. Jääkiekkoa ollaan tavattu pitää aitona massakulttuurina, mikä kuitenkin on nykyään kyseenalainen näkemys, sillä pääsylippujen hinnat ovat nousseet pilviin, ja sitoutuneet tosifanit ovat korvautuneet yritysaitiossa lohivoileivillä (niitä samoja joita tarjoillaan myös oopperajuhlilla) ja samppanjalla herkuttelevilla wannabe -ökyillä, juuri niillä, joita varten pitää rakentaa komeaa ja leveätä baanaa. Luultavasti Hakamäentietäkin lopulta levennetään – tosin ei Hartwall -areenaan saakka, sillä se on mahdotonta – siksi it-pamput pääsisivät esteettä vip -aitioon herkuttelemaan kaviaarilla.
.jpg)
