Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

11.10.2011

Humlan reitti raiskattiin railoilla

Olin sunnuntaina, siis kaksi päivää sitten juoksemassa Porvoon Humlassa. Nyt kaksi päivää myöhemmin maisema oli muuttunut kahdesta paikasta tunnistamattomaksi.


Tästä kohti tulee menemään kevyen liikenteen raitti Toukovuoren projektialueelta Kevätkumpuun.


Sama kohta Toukovuoren suuntaan. Taustalla kajastaa Porvoon sairaala-aluetta.


Tästä - parisataa metriä itään, Humlan suuntaan edellisestä railosta, tulee menemään joukkoliikennekatu Kevätkumpuun. Siitä saa luvan mennä sit joukkoliikennettä kans ettei uutta aluetta rakenneta siten, että on pakko omistaa auto jotta pääsee kauppaan. Joukkoliikennekadun ylitse on luvattu rakentaa silta.


Sama sinne Toukovuoren suuntaan. Paikalla puut boistanut kauhakuormaaja.

Porvoon kaupungille toimittaman palautteeni Toukovuoren suunnitelmasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pöytäkirjojen mukaan vihreiden oma edustaja oli kuitenkin omalta osaltaan siunaamassa Toukovuoren liikennejärjestelyitä. Informaatiokatkos vihreiden sisällä?

Unknown kirjoitti...

Hei, en voi kommentoida kommunikoinnin tilaa viime syksynä, en ollut silloin vielä Porvoon Vihreissä missään luottamustehtävissä. Tarkkuutta siis.