Muutos asuu nuorisossa?

Kun joitakin vuosia sitten olin toteuttamassa Kierrätyskeskuksen kanssa paikallista ympäristövalistusta Malminkartanon alueella, taka-ajatuksena oli että lapset toimisivat muutosagentteina, uusien asenteiden ja tottumusten salakuljettajina ja matkasaarnaajina. Siitä ei tosin puhuttu mitään, miten perheen vanhemmat ottavat vastaan lapsiltaan tulevan moraalisen esikuvallisuuden tai suoranaisen moralisoinnin, eikä sen puoleen siitä, että ehkä nuorison varaan laskeminen on perusteetonta optimismia. Kuitenkin oma poikani osasi laittaa ei vain omia vaan toistenkin roskia roskikseen jo reilun vuoden ikäisenä. En sano, että omena kauas puusta pudonnut, mutta kai sitten ihminen taantuu siirryttyään yläkouluikään, en tiedä.

Yksi kevään alkamisen varmimpia merkkejä on paitsi lumen sulamisen paljastama koirankakka, myös tämän inspiroimat - voisi sanoa aiheuttamat - koirankakkakeskustelut. Kyllä sieltä lumen alta paljastuu paljon muutakin, alkaen pikaruokapakkauksista, tupakanstumpeista ja muusta kierrätyskelvottomista jätteistä, joiden paikka ei nyt vaan kertakaikkisesti ole kaduilla tai puistoissa, puhumattakaan leikkipuistoista. Ei sen puoleen että sinne kuuluisi myös mikään kierrätyskelpoinen jäte, jonka kohtalona olisi kaiken järjen mukaan tulla kierrätetyksi.

En ole niin vanhuuteen väsynyt että välittäisin syyttää nuorisoa tästä. Ylipäätään olen varovainen tekemään mitään sukupolvi- tai epookkiyleistyksiä. Setä haluaa nyt kuitenkin vähän heristää sormea. On kuitenkin aika väsynyttä sekoittaa välinpitämättömyys kapinointiin. Jos haluaa kapinoida, kapinoinnille pitää olla kohde, ja jotta sen kapinoinnin voi toivoa osuvan maaliin, sen kohteen on oltava oikea. Roskaaminen ei siis ole kapinaa, vaan ainoastaan saatanallisen typerää, ajattelematonta ja väsynyttä. Koettakaa siis kasvaa aikuisiksi, olitte sitten 12- tai 32-vuotiaita!



Porvoon kaupunginpuistoa viime uutenavuotena.