Valtioneuvoston työryhmä on valmistelemassa ehdotusta, joka mahdollistaisi työttömälle työtuloja 400 euroon asti kuukaudessa ilman että hän menettää työttömyyskorvauksensa. Aloite kuulostaa periaatteessa hyvältä, kannustaisihan se työtöntä aktivoitumaan. Työttömän ei enää tarvitsisi odotella palkkatodistusta ja sovitellun päivärahan päätöstä, kunhan hän vain itse muistaa vahtia ettei vaan ylitä maagista 400 euron suojaosaa.
Todellisuus on kuitenkin toinen. Edelleenkin työttömän kannustinloukku jää useimmilta työttömiltä poispääsemättömäksi ansaksi. Eikä se suojaosa ole 400 euroa, vaan käytännössä pari kymppiä.
Korkeiden asumiskustannusten ja elinkustannusindeksistä jälkeenjääneen peruspäivärahan takia suurin osa työttömistä saa lisäksi toimeentulo- ja asumistukea, joihin tämä aloite ei vaikuta. Onneksi sentään toimeentulotuki sallii nykyään teoriassa 150 euron kuukausitulot, joten 400 tienatusta eurosta jää työttömälle siis 150 euroa. Korkeintaan, sillä suojaosa on kuitenkin tästä 150 eurosta vain 30 euroa, jolloin käytännössä kunta voi periä kaiken 30 euron ylittävän tulon. Aika kova on siis edelleenkin keikkatyön progressio, vähintään 62,5 prosenttia ja jopa 92,5 prosenttia.
Valtioneuvoston hyvää tarkoittava aloite merkitsee sitä, että kun Kela (eli valtio) lahjoittaa työttömälle jopa 250 euroa kuussa, kunta eli sosiaalitoimi ryövää nämä rahat työttömältä, eli toinen käsi ottaa, toinen antaa.
Valtio olisi siis valmis aktivoimaan, mutta kunnan sosiaalitoimi passivoi. Seuraavaksi tarvitaankin kunnat mukaan talkoisiin, vaikkakin kyllä sopii epäillä kuntien talkoohenkeä, sillä eivät kai kunnat vapaaehtoisesti luovu niille valtioneuvoston vahingossa myöntämästä epäsuorasta valtionavustuksesta.
Mikä sitten neuvoksi? Vastaus on perustulo, joka veisi maaliin tässä Valtioneuvoston aloitteeseessa puolitiehen jääneen keikkatyöläisen kannustinpaketin. Tätä odotellessa, toimeentulotuen voisi siirtää Kelan maksettavaksi, jolloin sitä koskisi sama suojaosaperiaate kuin muitakin Kelan maksamia etuuksia.
Michael Perukangas
entinen keikkatyöläinen, pakkoyrittäjä ja freelanceri
Kiitos Jyrki J. Kasville tarkkaavaisuudesta!
Kirjoitukseni julkaistiin Hesarin mielipideosastolla tänään 31.8., mutta titteli oli mennyt väärin "freelancer, Helsinki" sekä sunnuntain 1.9. Uusimaassa.
29.8.2013
Expressbus toivottaa tervemenoa...
eikä takaisin ole tulemista.
Päätin tänään lopettaa pikavuorobusseilla matkustamisen, koska se on arpapeliä. Arpapelia se on, koska miltään taholta ei saa yksiselitteistä ja aukotonta vastausta siihen, mikä pikavuorobussi hyväksyy minkäkin lipputuotteen ja mikä ei.
Ensin kun ostin lipputuotteen Matkahuollosta, siellä ei sanottu mitään siitä, että sillä voisi myös niin sanotuissa pikavuoroissa. Naapurini sitten kertoi, että kyllä voi. Tästä ilahtuneena kokeilin, ja kyllä voi. Kerran, Porvoosta Helsinkiin.
Takaisin sitten ei enää ollut tulemista. Seuraava pikavuorobussi vaati minulta pikavuorolisän. Näin ollen ainakin Expressbus-niminen yritys toivoisi minun jäävän Helsinkiin. Ei siis enää palaamista.
Ei olisi tietenkään kypsää antaa vahingon kiertää, antamalla palautetta suoraan kuljettajille, hehän ovat "vain" töissä. Jos jossakin tapauksessa niin tässä, jos missä konsaan, "vain" pitää paikkansa. Siltikin houkutus olisi suuri ryhtyä trollaamaan, kysymällä täst'lähin kaikilta bussikuskeilta: "onko tämä sellaisen firman bussi, johon lipputuotteeni kelpaa ilman lisämaksua, onko bussiasi ajattavalla firmalla menettelytapaohjeistus tästä ja ajatko sinä tämän firman menettelytapaohjeistuksen mukaan?"
Nojaamalla auktoriteetteihin tämä soppa ei ratkea kun menevät todistusaineistot 1 puolesta ja 1 vastaan. Eikä asia ratkea empiiriselläkään kokeella, vaan sekin ratkeaa 1-1. Onneksi minulla itselleni on varattu veto-oikeus, olen oman matkustamiseni puheenjohtaja. Puheenjohtajan äänen ratkaistessa päätän tästä lähtien olla matkustamatta pikavuorobusseilla.
Aikaisempia kokemuksiani aiheesta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Päätin tänään lopettaa pikavuorobusseilla matkustamisen, koska se on arpapeliä. Arpapelia se on, koska miltään taholta ei saa yksiselitteistä ja aukotonta vastausta siihen, mikä pikavuorobussi hyväksyy minkäkin lipputuotteen ja mikä ei.
Ensin kun ostin lipputuotteen Matkahuollosta, siellä ei sanottu mitään siitä, että sillä voisi myös niin sanotuissa pikavuoroissa. Naapurini sitten kertoi, että kyllä voi. Tästä ilahtuneena kokeilin, ja kyllä voi. Kerran, Porvoosta Helsinkiin.
Takaisin sitten ei enää ollut tulemista. Seuraava pikavuorobussi vaati minulta pikavuorolisän. Näin ollen ainakin Expressbus-niminen yritys toivoisi minun jäävän Helsinkiin. Ei siis enää palaamista.
Ei olisi tietenkään kypsää antaa vahingon kiertää, antamalla palautetta suoraan kuljettajille, hehän ovat "vain" töissä. Jos jossakin tapauksessa niin tässä, jos missä konsaan, "vain" pitää paikkansa. Siltikin houkutus olisi suuri ryhtyä trollaamaan, kysymällä täst'lähin kaikilta bussikuskeilta: "onko tämä sellaisen firman bussi, johon lipputuotteeni kelpaa ilman lisämaksua, onko bussiasi ajattavalla firmalla menettelytapaohjeistus tästä ja ajatko sinä tämän firman menettelytapaohjeistuksen mukaan?"
Nojaamalla auktoriteetteihin tämä soppa ei ratkea kun menevät todistusaineistot 1 puolesta ja 1 vastaan. Eikä asia ratkea empiiriselläkään kokeella, vaan sekin ratkeaa 1-1. Onneksi minulla itselleni on varattu veto-oikeus, olen oman matkustamiseni puheenjohtaja. Puheenjohtajan äänen ratkaistessa päätän tästä lähtien olla matkustamatta pikavuorobusseilla.
Aikaisempia kokemuksiani aiheesta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
28.8.2013
Ota kantaa!
Oikeusministeriön Ota kantaa! -sivulla voi esittää kehittämisehdotuksia suomalaisiin, demokraattisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Nyt on mahdollisuus sanoa sanasensa sekä perustuslain suomista periaatteellisista vaikutusmahdollisuuksista että niiden käytännön soveltamisesta!
Itse aloitin allaolevalla viestillä keskusteluketjun Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuuspykälästä, jossa mainitaan oikeus tulla kuulluksi, mutta kuuntelemisesta ei puhuta mitään. Toinen ongelma liittyy osallisuuskäsitteen kapeaan maantieteelliseen tulkintaan, joka käytännössä johtaa siihen, että kaikki vaikuttaminen näyttäytyy kaavoituksen estävänä nimbyilynä.
Ja sitten se keskustelunavaus:
"Maankäyttö- ja rakennuslaissa on paljon käytännön rajoituksia, jotka rajoittavat osallistumista kaavoitukseen. Ensimmäinen rajoitus on osallisuuden käsitteen rajoittuminen vain maantieteelliseen läheisyyteen ja toinen saman lain kuulemispykälän käytännön soveltaminen. Toinen ongelma on se, että ei ole mitään tapaa todentaa, missä määrin osallistumis- ja arviointisuunnitelmia on implementoitu suunnitteluun. Kolmas ongelma liittyy vielä tämän saman lain muoto-ongelmaan: kansalaiset tulevat mukaan vasta silloin kun pitää ottaa kantaa, jolloin heillä ei jää mahdollisuuksia vaikuttaa positiivisesti. Pitäisi voida olla mukana jo suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi ehdottamassa hankkeita."
Itse aloitin allaolevalla viestillä keskusteluketjun Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuuspykälästä, jossa mainitaan oikeus tulla kuulluksi, mutta kuuntelemisesta ei puhuta mitään. Toinen ongelma liittyy osallisuuskäsitteen kapeaan maantieteelliseen tulkintaan, joka käytännössä johtaa siihen, että kaikki vaikuttaminen näyttäytyy kaavoituksen estävänä nimbyilynä.
Ja sitten se keskustelunavaus:
"Maankäyttö- ja rakennuslaissa on paljon käytännön rajoituksia, jotka rajoittavat osallistumista kaavoitukseen. Ensimmäinen rajoitus on osallisuuden käsitteen rajoittuminen vain maantieteelliseen läheisyyteen ja toinen saman lain kuulemispykälän käytännön soveltaminen. Toinen ongelma on se, että ei ole mitään tapaa todentaa, missä määrin osallistumis- ja arviointisuunnitelmia on implementoitu suunnitteluun. Kolmas ongelma liittyy vielä tämän saman lain muoto-ongelmaan: kansalaiset tulevat mukaan vasta silloin kun pitää ottaa kantaa, jolloin heillä ei jää mahdollisuuksia vaikuttaa positiivisesti. Pitäisi voida olla mukana jo suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi ehdottamassa hankkeita."
27.8.2013
Oman onnettomuutensa seppä
Kokoomuslais-sarasvuolainen traditio lähtee siitä, että ihmisen kyvystä ryhdistäytyä johtaa velvoite ryhdistäytymiseen. Ylös, ulos ja lenkille, turha voivottelu pois!
Jos kuitenkaan ihminen ei ole saanut mitään syytä uskoa siihen, että oma tsemppaaminen kannattaa ja että maasta se pienikin ponnistaa, vaikka sitten risoilla kengillä, päänsä betoniseinään ja lasikattoon lyöden, hänen on hyvin vaikea uskoa siihen, että hän voisi olla oman onnensa seppä. Jos edes ensin tietäisi, mitä se onni on.
Otetaan esimerkkejä. Kun työttömällä ei ole samanlaista terveydenhuollon ohituskaistaa eli työterveyshuoltoa kuin toisilla, ja kun työttömyys pitkittyy, ei se välttämättä riitä, että työtöntä käsketään syömään naparnaatei ja liikkumaan sulavasti, jos selkä, pää ja hepnaati on jo mennyt. On myöskin turha käskyttää lähettämään sitä 5001. työhakemusta jos ne viisituhattakaan eivät ole johtaneet mihinkään. On myöskään turha ihmetellä sitä, miksi työtön ei työllisty, kun hän ei voi kouluttaa itseään eikä ottaa vastaan satunnaisiakaan töitä kun korvaukset heti menevät.
On ihan varmaa, että useimpien pitäisi liikkua enemmän, eikä alkoholin ja tupakan käytön vähentämisestäkään olisi mitään haittaa. Tämä on paitsi kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, myös kyseessä ollessa sairauden, yksilöllinen tragedia. Mitään haittaa ei olisi siitäkään, jos empatia lisääntyisi ja armoton kyttäily, työntekijöiden epäileminen ja syyllistäminen vähenisi ja työntekijän ei tarvitsisi olla jatkuvasti pelko perseessä, jos ei muusta niin työsuhteestaan, ja samalla siitä, saako hän seuraavassakin kuussa syytinkinsä ja saako hän maksettua ruokkonsa.
Jari Sarasvuon "motivointikirjoituksen", joka motivoi kirjoittamaan tämän kirjoitukseni, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.
Jos kuitenkaan ihminen ei ole saanut mitään syytä uskoa siihen, että oma tsemppaaminen kannattaa ja että maasta se pienikin ponnistaa, vaikka sitten risoilla kengillä, päänsä betoniseinään ja lasikattoon lyöden, hänen on hyvin vaikea uskoa siihen, että hän voisi olla oman onnensa seppä. Jos edes ensin tietäisi, mitä se onni on.
Otetaan esimerkkejä. Kun työttömällä ei ole samanlaista terveydenhuollon ohituskaistaa eli työterveyshuoltoa kuin toisilla, ja kun työttömyys pitkittyy, ei se välttämättä riitä, että työtöntä käsketään syömään naparnaatei ja liikkumaan sulavasti, jos selkä, pää ja hepnaati on jo mennyt. On myöskin turha käskyttää lähettämään sitä 5001. työhakemusta jos ne viisituhattakaan eivät ole johtaneet mihinkään. On myöskään turha ihmetellä sitä, miksi työtön ei työllisty, kun hän ei voi kouluttaa itseään eikä ottaa vastaan satunnaisiakaan töitä kun korvaukset heti menevät.
On ihan varmaa, että useimpien pitäisi liikkua enemmän, eikä alkoholin ja tupakan käytön vähentämisestäkään olisi mitään haittaa. Tämä on paitsi kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma, myös kyseessä ollessa sairauden, yksilöllinen tragedia. Mitään haittaa ei olisi siitäkään, jos empatia lisääntyisi ja armoton kyttäily, työntekijöiden epäileminen ja syyllistäminen vähenisi ja työntekijän ei tarvitsisi olla jatkuvasti pelko perseessä, jos ei muusta niin työsuhteestaan, ja samalla siitä, saako hän seuraavassakin kuussa syytinkinsä ja saako hän maksettua ruokkonsa.
Jari Sarasvuon "motivointikirjoituksen", joka motivoi kirjoittamaan tämän kirjoitukseni, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni linkkiä.
26.8.2013
Kouluruotsin vastustaminen on pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä
Yleisradion gallupin mukaan 60% suomalaisista vastustaa pakkoruotsia. Siihen, mistä kouluasteesta on kysymys, kysely ei anna eväitä ottaa kantaa, joten huonosti kysytty. Ymmärrän kyllä, että tulevan joutsenolaisen levyseppähitsaajan on vaikea nähdä syytä siihen, miksi pitäisi ymmärtää, että diskussionens vågor går höga.
Ihmiset muuttavat eikä lasta voi tuomita asumaan koko ikäänsä syntymäpaikkakunnallaan. Pakkoruotsin poistaminen syrjäyttäisi julkisten virkojen hausta suuren osan suomalaisista, jotka eivät näe ruotsin kielen valitsemista reaalisena, koska eivät siihen missään omassa arjessaan törmää.
Voisi olla ehkä ihan paikallaan rajata virkamieskielitaito tuleville virkamiehille eli ylioppilaille ja karsia perusopetuksen oppimäärää, vaikkakaan eivät ylioppilaat enää mitään sivistyneistöä edusta, vaan lukiokin on valitettavasti monelle päivähoitopaikka. Tämä on kuitenkin opinnonohjauksen ongelma, ei suomenruotsalaisten.
RKP:n argumentti, jonka mukaan ruotsia on hyödyllistä osata, koska tämä avaa meille pohjoismaiset työmarkkinat, on valehtelua. Norjan työmarkkinoilla paras mahdollinen kouluruotsini ja luontainen kielellinen lahjakkuuteni ei riittänyt muuhun kuin siihen, että Manpowerin konsulentti ehdotti minulle taksin ajamista ilman ajokorttia.
Mutta, mutta. Ilman vakavasti otettua pakkoruotsia en olisi myöskään tullut opiskelleeksi Oslossa kaupunkimaantiedettä. Olisin myös syrjäytynyt poikani elämästä, poikani, jolle suomi on "vain" isän kieli. Minulta olisi jäänyt myös kaksi viimeisintä työpaikkaani saamatta ilman kohtuullista ruotsin kielen taitoa. Ilman toisen kotimaisen taitoa olisin ollut yhteiskunnan elättinä mahdollisesti viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Semmoinen on työtilanne tällä hetkellä Suomessa ja yleisemminkin Porvoossa.
Kaikki elämässä ei voi olla aina kivaa. Piti koulussa syödä puuroakin, enkä tykännyt koulussa pesäpallosta, ja se olikin minulle traumaattisempaa, olla osumatta palloon kuin opetella epämääräisiä verbin taivutuksia, jotka nekin tultaneen poistamaan. Ei ollut kivaa sekään kun sain toimia yliopistossa virkamiesruotsin ryhmässäni käytännössä apuopettajana, kun suurin osa silkkaa hurrivihaansa ei osannut edes en- ja ett-sukuja.
Jos siis RKP:n argumentit "pakkoruotsin" puolesta ovat kyseenalaisia, niin useimpien kouluruotsin vastustajien maailmankuva edustaa sellaista pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä, että minun on helppo valita puoleni, avoimemman, kansainvälisen ja ylipäätään kommunikoivan Suomen puolesta. Ei ole minun ongelmani, jos jollekin on jäänyt ylisukupolviset traumat 20 perheestä.
Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa maanantaina 26.8.
Ihmiset muuttavat eikä lasta voi tuomita asumaan koko ikäänsä syntymäpaikkakunnallaan. Pakkoruotsin poistaminen syrjäyttäisi julkisten virkojen hausta suuren osan suomalaisista, jotka eivät näe ruotsin kielen valitsemista reaalisena, koska eivät siihen missään omassa arjessaan törmää.
Voisi olla ehkä ihan paikallaan rajata virkamieskielitaito tuleville virkamiehille eli ylioppilaille ja karsia perusopetuksen oppimäärää, vaikkakaan eivät ylioppilaat enää mitään sivistyneistöä edusta, vaan lukiokin on valitettavasti monelle päivähoitopaikka. Tämä on kuitenkin opinnonohjauksen ongelma, ei suomenruotsalaisten.
RKP:n argumentti, jonka mukaan ruotsia on hyödyllistä osata, koska tämä avaa meille pohjoismaiset työmarkkinat, on valehtelua. Norjan työmarkkinoilla paras mahdollinen kouluruotsini ja luontainen kielellinen lahjakkuuteni ei riittänyt muuhun kuin siihen, että Manpowerin konsulentti ehdotti minulle taksin ajamista ilman ajokorttia.
Mutta, mutta. Ilman vakavasti otettua pakkoruotsia en olisi myöskään tullut opiskelleeksi Oslossa kaupunkimaantiedettä. Olisin myös syrjäytynyt poikani elämästä, poikani, jolle suomi on "vain" isän kieli. Minulta olisi jäänyt myös kaksi viimeisintä työpaikkaani saamatta ilman kohtuullista ruotsin kielen taitoa. Ilman toisen kotimaisen taitoa olisin ollut yhteiskunnan elättinä mahdollisesti viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Semmoinen on työtilanne tällä hetkellä Suomessa ja yleisemminkin Porvoossa.
Kaikki elämässä ei voi olla aina kivaa. Piti koulussa syödä puuroakin, enkä tykännyt koulussa pesäpallosta, ja se olikin minulle traumaattisempaa, olla osumatta palloon kuin opetella epämääräisiä verbin taivutuksia, jotka nekin tultaneen poistamaan. Ei ollut kivaa sekään kun sain toimia yliopistossa virkamiesruotsin ryhmässäni käytännössä apuopettajana, kun suurin osa silkkaa hurrivihaansa ei osannut edes en- ja ett-sukuja.
Jos siis RKP:n argumentit "pakkoruotsin" puolesta ovat kyseenalaisia, niin useimpien kouluruotsin vastustajien maailmankuva edustaa sellaista pimeyttä, suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä, että minun on helppo valita puoleni, avoimemman, kansainvälisen ja ylipäätään kommunikoivan Suomen puolesta. Ei ole minun ongelmani, jos jollekin on jäänyt ylisukupolviset traumat 20 perheestä.
Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa maanantaina 26.8.
24.8.2013
Tonttuja siellä, trolleja täällä
Anonyymi kommentaattori oli kirjoittanut kommentiksi Arhinmäen inspiroimaan bloggaukseeni seuraavaa laululyriikkaa:
"Tuu avautuu, vittu, löydät nenäs vittu poskelta, Akuutti piripsykoosi lomilla ku vittu Kellokoskelta. Pikkupiru, väkivaltaa harrastava pikku paskiainen, Vitun nutipää huora, saatanan satiainen. Vittuun sä ja sun saatanan mikkihiiriklikki, Painukaa takas kaareen imee toistenne dikkii, xxx, Tuut meille vittuilee, me vedetään sua vapaal linnatyylil perseeseen. Ja helposti voidaan saatana sun huoramutsis raiskata Ja sun tukarifaijaas vittu vesuril päähän paiskata. Ja jos sen jälkeen tuut vielä vittu itään päin leijuun, Niin etitään sun lapses, Se saa tutustuu idän omaan pikku hammaskeijuun, Ja sun muijas, sitä vanhaa orankii, sitä mä raiskaan Ku jotain saatanan sakkovankii. Mikkihiirihuorat ei tuu Talskille enää bailujansa pitää, Niiden veri lentää, mut mul se vetää takaspäin itään."
Minut edustavana viholliskuvana linkannut (kiitos maalitauluna toimimisen kunniasta) Kumitonttu kirjoitti tänään blogiinsa seuraavan, edustavan otteen laululyriikasta:
"Tuu avautuu, vittu, löydät nenäs vittu poskelta, akuutti piripsykoosi lomilla ku vittu kellokoskelta. Pikkupiru, väkivaltaa harrastava pikku paskiainen, vitun nutipää huora, saatanan satiainen. Vittuun sä ja sun saatanan mikkihiiriklikki, painukaa takas kaareen imee toistenne dikkii, xxx, tuut meille vittuilee, me vedetään sua vapaal linnatyylil perseeseen. Ja helposti voidaan saatana sun huora mutsis raiskata ja sun tukarifaijaas vittu vesuril päähän paiskata. Ja jos sen jälkeen tuut vielä vittu itään päin leijuun, niin etitään sun lapses, se saa tutustuu idän omaan pikku hammaskeijuun, ja sun muijas, sitä vanhaa orankii, sitä mä raiskaan ku jotain saatanan sakkovankii. Mikkihiirihuorat ei tuu talskille enää bailujansa pitää, niiden veri lentää, mut mul se vetää takaspäin itään."
Löydä kuvasta edes yksi ero.
Nämä ylläolevat sitaatit todistavat vähintään yhden seuraavista:
1) Bloggari voi piiloutua nimimerkin taakse, kommentaattori nimettömyyden taakse. Rohkeutta molemmat toiminnat vaativat yhtä vähän.
2) Kun kuulemma räpissä sanoma on tärkeintä, niin nähtävästi toisten fyysistä koskemattomuutta uhoavalla roskallakin on kannattajansa.
3) Kärpäsillä on perversio paskaan. Tai ehkä ne vain pitävät siitä.
4) Joitakin blogeja pitävät henkilöt, joitakin kerhot, porukat, aivoriihet, ajatushautomot tai ajatusten likaviemärit.
5) Kerro, kuka blogiasi lukee niin minä kerron, kuka sinä olet.
Alkuperäisen bloggaukseni voi käydä tarkistamassa klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.
"Tuu avautuu, vittu, löydät nenäs vittu poskelta, Akuutti piripsykoosi lomilla ku vittu Kellokoskelta. Pikkupiru, väkivaltaa harrastava pikku paskiainen, Vitun nutipää huora, saatanan satiainen. Vittuun sä ja sun saatanan mikkihiiriklikki, Painukaa takas kaareen imee toistenne dikkii, xxx, Tuut meille vittuilee, me vedetään sua vapaal linnatyylil perseeseen. Ja helposti voidaan saatana sun huoramutsis raiskata Ja sun tukarifaijaas vittu vesuril päähän paiskata. Ja jos sen jälkeen tuut vielä vittu itään päin leijuun, Niin etitään sun lapses, Se saa tutustuu idän omaan pikku hammaskeijuun, Ja sun muijas, sitä vanhaa orankii, sitä mä raiskaan Ku jotain saatanan sakkovankii. Mikkihiirihuorat ei tuu Talskille enää bailujansa pitää, Niiden veri lentää, mut mul se vetää takaspäin itään."
Minut edustavana viholliskuvana linkannut (kiitos maalitauluna toimimisen kunniasta) Kumitonttu kirjoitti tänään blogiinsa seuraavan, edustavan otteen laululyriikasta:
"Tuu avautuu, vittu, löydät nenäs vittu poskelta, akuutti piripsykoosi lomilla ku vittu kellokoskelta. Pikkupiru, väkivaltaa harrastava pikku paskiainen, vitun nutipää huora, saatanan satiainen. Vittuun sä ja sun saatanan mikkihiiriklikki, painukaa takas kaareen imee toistenne dikkii, xxx, tuut meille vittuilee, me vedetään sua vapaal linnatyylil perseeseen. Ja helposti voidaan saatana sun huora mutsis raiskata ja sun tukarifaijaas vittu vesuril päähän paiskata. Ja jos sen jälkeen tuut vielä vittu itään päin leijuun, niin etitään sun lapses, se saa tutustuu idän omaan pikku hammaskeijuun, ja sun muijas, sitä vanhaa orankii, sitä mä raiskaan ku jotain saatanan sakkovankii. Mikkihiirihuorat ei tuu talskille enää bailujansa pitää, niiden veri lentää, mut mul se vetää takaspäin itään."
Löydä kuvasta edes yksi ero.
Nämä ylläolevat sitaatit todistavat vähintään yhden seuraavista:
1) Bloggari voi piiloutua nimimerkin taakse, kommentaattori nimettömyyden taakse. Rohkeutta molemmat toiminnat vaativat yhtä vähän.
2) Kun kuulemma räpissä sanoma on tärkeintä, niin nähtävästi toisten fyysistä koskemattomuutta uhoavalla roskallakin on kannattajansa.
3) Kärpäsillä on perversio paskaan. Tai ehkä ne vain pitävät siitä.
4) Joitakin blogeja pitävät henkilöt, joitakin kerhot, porukat, aivoriihet, ajatushautomot tai ajatusten likaviemärit.
5) Kerro, kuka blogiasi lukee niin minä kerron, kuka sinä olet.
Alkuperäisen bloggaukseni voi käydä tarkistamassa klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.
Anu Saagim on Suomen toiseksi epämiellyttävin julkisuuden henkilö
Kun Anu Saagim sanoi eilisessä Nyt-liitteen haastattelussa, että "jotkut rupikonnat on niin hirveän näköisiä, että ne pitäisi pakottaa leikkauksiin", ja ""mä todella rakastan itseäni paljon, koska tiedän, että olen paras. Kaikki mitä olen saavuttanut, on oma ansiotani, ja olen ylpeä itse itsestäni", nämä ansiot kaipaavat lähempää tarkastelua, vaikka minua ei yleensä liikauta pöläystäkään, mitä julkkikset tekevät.
Olin töissä Taideteollisen korkeakoulun galleriassa vuosituhannen vaihteessa. Paljastan nyt kaksi salaisuutta tästä henkilöstä, jonka meriitit perustuvat siihen, että hän on naimisissa taiteilija Ristomatti Ratian kanssa.
1) Ristomatti Ratia lainasi opiskelijatöitä ylioppilaskunnan galleriasta ja julkaisi mallien ideoita omissa nimissään. Tätä ei voi puolustella sillä, että kuulemma tiedemaailmassakin tutkimusryhmän johtaja saa kunnian toisten tekemästä työstä.
2) Anu Saagim palautti niitä lainattuja töitä. Hän on toiseksi epämiellyttävin tapaamani julkisuuden henkilö, verrattuna esimerkiksi kerran samassa galleriassa vierailleessaan Tony Halmeeseen, joka oli mitä herttaisin ihminen. Hänen arvomaailmassaan opiskelijat, galleriatyöntekijät, hallinnollinen ja toimistollinen henkilökunta on olemassa vain palvellakseen narsistista julkisuuden henkilöä.
Olin töissä Taideteollisen korkeakoulun galleriassa vuosituhannen vaihteessa. Paljastan nyt kaksi salaisuutta tästä henkilöstä, jonka meriitit perustuvat siihen, että hän on naimisissa taiteilija Ristomatti Ratian kanssa.
1) Ristomatti Ratia lainasi opiskelijatöitä ylioppilaskunnan galleriasta ja julkaisi mallien ideoita omissa nimissään. Tätä ei voi puolustella sillä, että kuulemma tiedemaailmassakin tutkimusryhmän johtaja saa kunnian toisten tekemästä työstä.
2) Anu Saagim palautti niitä lainattuja töitä. Hän on toiseksi epämiellyttävin tapaamani julkisuuden henkilö, verrattuna esimerkiksi kerran samassa galleriassa vierailleessaan Tony Halmeeseen, joka oli mitä herttaisin ihminen. Hänen arvomaailmassaan opiskelijat, galleriatyöntekijät, hallinnollinen ja toimistollinen henkilökunta on olemassa vain palvellakseen narsistista julkisuuden henkilöä.
22.8.2013
Kyllä kulttuuriministeri kakan tunnistaa...
...Cheek on sellaista. En tosin ole koskaan kuullut häntä, mutta ei paskaa tarvitse maistaa uskoakseen, että se on pahaa. Tämän tietää jokainen filosofiaa opiskellut: ei tarvitse tarkistaa jokaista joutsenta esittääkseen yleistyksen, jonka mukaan joutsenet ovat valkoisia. Uskon siis mielelläni Paavoa, onhan hän kulttuuriministeri, sitäpaitsi hän on räpin harrastaja. Ei tarvitse kääntää edes sitä ensimmäistä poskea.
Eipä tämä minun asenteeni tietenkään kestä empirististä tarkastelua ja se paljastaa ennakkoluuloisuuteni. Mutta ihminen, joka on korruptoinut korviaan 28 vuoden ajan Mozartilla, ei varmaankaan lämpene.
Paljon kiinnostavampaa kuin yhden kulttuuriministerin mielipide on sen herättämä kauhistunut kiihkoilu. Uskon, että moni on kauhistunut Arhinmäen kritiikistä, koska on tottunut ulkoistamaan oman ajattelunsa ja mielipiteenmuodostuksensa toisille, itseään viisaampina pitäville, jotka nyt ovat pettäneet ja osoittaneet oman paikan kulttuurin kuluttajien kentässä. Pierre Bourdieun ajatusta mukaillen: kulttuurin kuluttaminen osoittaa kuluttajan kulttuurisen luokka-aseman, erottelukyvyn, siis kyvyn muodostaa informoituja mielipiteitä.
Ehkä viisain tapa mielipiteenmuodostukseen oli kuitenkin Duke Ellingtonilla: on kahdenlaista musiikkia. Hyvää ja toisenlaista. Toisenlaiseen laitettakoon kaikki mikä ei kolahda.
Jälkikirjoitus: koska en voisi antaa itselleni anteeksi silkkaan ennakkoluuloisuuteen perustuvaa varmaa mielipiteenmuodostusta, kävin tarkistamassa. Laitoin Youtubeen hakusanaksi Cheek. Kuunneltuani Jossu-nimistä teosta 11 sekuntia laitoin kiinni. En kestänyt enää. Jatkoin Wagnerin Siegfriediä.
Eipä tämä minun asenteeni tietenkään kestä empirististä tarkastelua ja se paljastaa ennakkoluuloisuuteni. Mutta ihminen, joka on korruptoinut korviaan 28 vuoden ajan Mozartilla, ei varmaankaan lämpene.
Paljon kiinnostavampaa kuin yhden kulttuuriministerin mielipide on sen herättämä kauhistunut kiihkoilu. Uskon, että moni on kauhistunut Arhinmäen kritiikistä, koska on tottunut ulkoistamaan oman ajattelunsa ja mielipiteenmuodostuksensa toisille, itseään viisaampina pitäville, jotka nyt ovat pettäneet ja osoittaneet oman paikan kulttuurin kuluttajien kentässä. Pierre Bourdieun ajatusta mukaillen: kulttuurin kuluttaminen osoittaa kuluttajan kulttuurisen luokka-aseman, erottelukyvyn, siis kyvyn muodostaa informoituja mielipiteitä.
Ehkä viisain tapa mielipiteenmuodostukseen oli kuitenkin Duke Ellingtonilla: on kahdenlaista musiikkia. Hyvää ja toisenlaista. Toisenlaiseen laitettakoon kaikki mikä ei kolahda.
Jälkikirjoitus: koska en voisi antaa itselleni anteeksi silkkaan ennakkoluuloisuuteen perustuvaa varmaa mielipiteenmuodostusta, kävin tarkistamassa. Laitoin Youtubeen hakusanaksi Cheek. Kuunneltuani Jossu-nimistä teosta 11 sekuntia laitoin kiinni. En kestänyt enää. Jatkoin Wagnerin Siegfriediä.
21.8.2013
Bloggari usutti herra Hakkaraisen ulkoministerin kimppuun
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kirjoitti nettisivullaan maanantaina 20.8. mm. seuraavasti: "Olen muuten odotellut milloin ”imaami” Tuomioja liittyy Mursin kannattajiin. Todellisuuteen hän ei halua herätä, vielä."
Kumitonttu-niminen bloggari kirjoitti blogissaan lauantaina 18.8. mm. seuraavasti kirjoituksessaan "Tuomioja tukee Muslimiveljeskuntaa": Ulkoministeri Erkki Tuomioja on huolissaan siitä, että Egyptin armeija käyttää väkivaltaa islamilaista vallankumousta ajavien muslimien pysäyttämiseksi. Tuomioja olisi varmasti vuonna 1918 vaatinut talonpoikaisarmeijaa "pidätäytymään väkivallasta" ja "vaatinut kansainvälistä yhteisöä mahdollisimman voimakkaasti reagoimaan työväestön oikeuksien sortajia vastaan". On suoraan sanottuna häkellyttävää, että Tuomioja paljastaa avoimen sympatiansa islamistien vallankumouspyrkimyksille. Kun sosialistisia vallankumouksia ei Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta enää missään tehdä, ovat HC-sosialistimme innoissaan islamilaisista vallankumouksista. Edes joku vielä jaksaa nousta vastustamaan länsimaista hapatusta!"
Lukevat perussuomalaiset kansanjohtajat siis blogeja. Vai mistä herra Hakkarainen on saanut päähänsä moista? Tapaus osoittaa että bloggarikin voi olla mielipidevaikuttaja. Vaikuttajan rooliin kuuluu kuitenkin vastuullisuus, mitä Hakkarainen ei muista, aivan samoin kuin bloggari ei muista, että sananvapauttakin pitää käyttää vastuullisesti, kylväessään Hakkaraisen sieluun epäilyn siemenen ulkoministerin toimintaa kohtaan, mutta mikä vielä vakavampaa, samalla lietsoo pyhää vihaa muslimeita kohtaan.
Kumitonttu-niminen bloggari kirjoitti blogissaan lauantaina 18.8. mm. seuraavasti kirjoituksessaan "Tuomioja tukee Muslimiveljeskuntaa": Ulkoministeri Erkki Tuomioja on huolissaan siitä, että Egyptin armeija käyttää väkivaltaa islamilaista vallankumousta ajavien muslimien pysäyttämiseksi. Tuomioja olisi varmasti vuonna 1918 vaatinut talonpoikaisarmeijaa "pidätäytymään väkivallasta" ja "vaatinut kansainvälistä yhteisöä mahdollisimman voimakkaasti reagoimaan työväestön oikeuksien sortajia vastaan". On suoraan sanottuna häkellyttävää, että Tuomioja paljastaa avoimen sympatiansa islamistien vallankumouspyrkimyksille. Kun sosialistisia vallankumouksia ei Etelä-Amerikkaa lukuunottamatta enää missään tehdä, ovat HC-sosialistimme innoissaan islamilaisista vallankumouksista. Edes joku vielä jaksaa nousta vastustamaan länsimaista hapatusta!"
Lukevat perussuomalaiset kansanjohtajat siis blogeja. Vai mistä herra Hakkarainen on saanut päähänsä moista? Tapaus osoittaa että bloggarikin voi olla mielipidevaikuttaja. Vaikuttajan rooliin kuuluu kuitenkin vastuullisuus, mitä Hakkarainen ei muista, aivan samoin kuin bloggari ei muista, että sananvapauttakin pitää käyttää vastuullisesti, kylväessään Hakkaraisen sieluun epäilyn siemenen ulkoministerin toimintaa kohtaan, mutta mikä vielä vakavampaa, samalla lietsoo pyhää vihaa muslimeita kohtaan.
20.8.2013
Eivät Kokoomusnuoret ruoskaa keksineet
Kun Kokoomusnuoret, nuo aina uuden ajan airuet ja loistavien ajatusten Mätäjoet, syöttivät viime syksynä ukkopuolueelleen ensimmäisen palkattoman sairauspäivän, luullen tuoten keksineensä aivan loistavan kepin, jolla kuritetaan kurittomasti kunnottomat työhön, nyt on syytä viedä heiltä kunniaton kunnia. Eivät Kokoomusnuoret ole karenssipäivää keksineet sairausajan palkanmaksuun.
Minulla on elämässäni ollut hyvin vähän sairauspoissaoloja mistään työstäni, siis kymmenistä töistä. Kerrankos se kuitenkin salama tähänkin tomumajaan iski: aloittaessani kerran uutta kokonaista neljän (4!) kuukauden julkishallinnollista pätkää, ei siinä auttanut mikään kun pää oli kainalossa ja jalat haudassa. Piti olla pari vai oliko se kolme päivää elpymässä. Ei se kannattanut, sillä peljästyin suuresti saadessani tilinauhan, joka oli odotettua pienempi.
Kokkareille tiedoksi: silloin kun työsuhde on kestänyt alle kuukauden, sairausajan palkasta vähennetään puolet. Tämä, vaikka muutokset ovat stressitekijöitä, ja stressi altistaa sairauksille, vaikka kuinka hyvä muutos olisikaan. Tässä on ammattiliitoille vielä työtä, mikäli ne nyt ovat kuulleet sellaisesta, että ihmiset joskus aloittavat työpaikoissa. Nykylainsäädäntö rankaisee työpaikan vaihtajia ja jopa työttömiä, joiden status muuttuu työllisestä työttömäksi. Kannustavaa vai mitä, Kokoomus?
Aihetta sivuavan, aikaisemman Uusimaassa julkaistun kirjoitukseni voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Kiitos Maria Ohisalolle ja hiipivälle flunssalleni kirjoituksen innoittamisesta!
Minulla on elämässäni ollut hyvin vähän sairauspoissaoloja mistään työstäni, siis kymmenistä töistä. Kerrankos se kuitenkin salama tähänkin tomumajaan iski: aloittaessani kerran uutta kokonaista neljän (4!) kuukauden julkishallinnollista pätkää, ei siinä auttanut mikään kun pää oli kainalossa ja jalat haudassa. Piti olla pari vai oliko se kolme päivää elpymässä. Ei se kannattanut, sillä peljästyin suuresti saadessani tilinauhan, joka oli odotettua pienempi.
Kokkareille tiedoksi: silloin kun työsuhde on kestänyt alle kuukauden, sairausajan palkasta vähennetään puolet. Tämä, vaikka muutokset ovat stressitekijöitä, ja stressi altistaa sairauksille, vaikka kuinka hyvä muutos olisikaan. Tässä on ammattiliitoille vielä työtä, mikäli ne nyt ovat kuulleet sellaisesta, että ihmiset joskus aloittavat työpaikoissa. Nykylainsäädäntö rankaisee työpaikan vaihtajia ja jopa työttömiä, joiden status muuttuu työllisestä työttömäksi. Kannustavaa vai mitä, Kokoomus?
Aihetta sivuavan, aikaisemman Uusimaassa julkaistun kirjoitukseni voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Kiitos Maria Ohisalolle ja hiipivälle flunssalleni kirjoituksen innoittamisesta!
19.8.2013
Arhinmäki - Niinistö 1-0
Voisinpa olla iloinen siitä, että Paavo Arhinmäki olisi saavuttanut Sauli Niinistöstä erävoiton. Nyt ei kuitenkaan ole kyse tasavallan presidentistä vaan ympäristöministeristä, joka on myös puolueeni puheenjohtaja.
Kun Arhinmäki näyttävästi heilutti sateenkaarilippua eilen päättyneissä Moskovan MM-kisoissa protestiksi Venäjän homopropangalakia vastaan, Ville Niinistö oli todennut Iltalehden haastattelussa, että "Urheiluministerillä on oikeus ottaa kantaa kansainvälisen tapahtuman yhteydessä siihen liittyviin poliittisiin kysymyksiin, niin kuin kaikilla ihmisillä. Kutsuttuna ministerinä [virkatehtävissä] on tietenkin korrektia informoida isäntiään mahdollisista poliittisista mielenilmauksistaan ja keskustella niistä heidän kanssaan, samoin kuin oman maansa keskeisten ulkopoliittisten johtajien kanssa."
Vaikka tämä ministeri Niinistön lausunto on irrotettu yhteydestään, ei tämä irrottaminen muuta sitä, että joskus asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.
Arhinmäki on toki tunnettu siitä, että hän osaa käyttää hienosti hyväkseen populismia eli käyttää julkisuutta siten, että hän näyttää edustavan kaikkea hyvää pahaa vastaan. Toki punavihreitä irtopisteitä on helppo kerätä, ja siihen taktiikkaan kuuluu myös se, että ei vain "vihollisia" (eli oppositiota) saada näyttämään pahalta vaan jopa työkaverit eli "meikäläiset" osataan demonisoida. Reaalipoliittinen vastuunkanto on sitten toinen juttu.
Eräs Facebook-kaverini laittoi tämän asian aika osuvasti: hän vaihtoi Vihreistä Vasemmistoliittoon, koska sieltä näytti löytyvän enemmän munaa. Toivottavasti hän oli väärässä. Olihan, Ville? Onko hallitusvastuu suomettanut meidät? Onko ministerin tehtävä viennin edistäminen ja eivätkö ihmisoikeudet kuulu ministerin agendalle? Olemmeko me Vihreät unohtaneet aktivistijuuremme? Arhinmäki ei ole. Vasemmistoliitto ei enää ole rähmällään itään.
Ville Niinistön lausunnon voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Kun Arhinmäki näyttävästi heilutti sateenkaarilippua eilen päättyneissä Moskovan MM-kisoissa protestiksi Venäjän homopropangalakia vastaan, Ville Niinistö oli todennut Iltalehden haastattelussa, että "Urheiluministerillä on oikeus ottaa kantaa kansainvälisen tapahtuman yhteydessä siihen liittyviin poliittisiin kysymyksiin, niin kuin kaikilla ihmisillä. Kutsuttuna ministerinä [virkatehtävissä] on tietenkin korrektia informoida isäntiään mahdollisista poliittisista mielenilmauksistaan ja keskustella niistä heidän kanssaan, samoin kuin oman maansa keskeisten ulkopoliittisten johtajien kanssa."
Vaikka tämä ministeri Niinistön lausunto on irrotettu yhteydestään, ei tämä irrottaminen muuta sitä, että joskus asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.
Arhinmäki on toki tunnettu siitä, että hän osaa käyttää hienosti hyväkseen populismia eli käyttää julkisuutta siten, että hän näyttää edustavan kaikkea hyvää pahaa vastaan. Toki punavihreitä irtopisteitä on helppo kerätä, ja siihen taktiikkaan kuuluu myös se, että ei vain "vihollisia" (eli oppositiota) saada näyttämään pahalta vaan jopa työkaverit eli "meikäläiset" osataan demonisoida. Reaalipoliittinen vastuunkanto on sitten toinen juttu.
Eräs Facebook-kaverini laittoi tämän asian aika osuvasti: hän vaihtoi Vihreistä Vasemmistoliittoon, koska sieltä näytti löytyvän enemmän munaa. Toivottavasti hän oli väärässä. Olihan, Ville? Onko hallitusvastuu suomettanut meidät? Onko ministerin tehtävä viennin edistäminen ja eivätkö ihmisoikeudet kuulu ministerin agendalle? Olemmeko me Vihreät unohtaneet aktivistijuuremme? Arhinmäki ei ole. Vasemmistoliitto ei enää ole rähmällään itään.
Ville Niinistön lausunnon voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
18.8.2013
Miksi huumeista ei kannata puhua
Voi olla, että Suomessa sekä huumausainelainsäädäntöä että sitä säätävää politiikkaa sietäisi tarkastella. Tätä viimeksi terotti aiheen hyvin tunteva huumausainetutkija Jussi Perälä. Tätä kissaa ei kuitenkaan kannata nostaa pöydälle, jos toivoo voivansa ajaa huumausainepoliitikan suunnanmuutoksen lisäksi yhtään mitään muuta aihetta, sillä Suomi ei ole valmis huumausainekeskusteluun.
Opiksi ja ojennukseksi: jos haluat, että sinut leimataan hörhöksi, niin kaikin mokomin vain ota huumeet esille omassa kampanjoinnissasi. Tai älä sittenkään ota, sillä vaikka meillä Vihreissä onkin katto korkealla, niin huumausaineiden nostaminen poliittiseksi teemaksi vahingoittaa puoluetta. Sen lisäksi se on henkilökohtainen poliittinen itsemurha: ihan riippumatta siitä, mitä muita asioita ajat ja edustat, niin kun kerran olet rikkonut tämän tabun, niin huumeleima on ikuinen stigma.
Kerran huumepoliitikko, aina huumepoliitikko. Ja julkisessa keskustelussa huumepoliitikko = hörhö, ja hörhön sanomisia ei oteta vakavasti, vaikka hänellä voisi olla kuinka hyvää sanomista vaikka perustulosta, luonnonsuojelusta, vähemmistöjen oikeuksista, koulutus- tai kulttuuripolitiikasta tai terveydenhuollosta.
Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että poliitikkojen tulee olla julkisen keskustelun edelläkävijöitä ja mielipidejohtajia ja kuunnella heikkoja signaaleita, niin tämä signaali on siksi verran vahva että sen kuulemiseksi ei tarvitse kuulla niitä heikkoja signaaleita: jätettäköön huumausainekeskustelu ei-puoluepoliittisten järjestöjen asiaksi. Riippumatta siitä, mikä on substanssi ja mitä mieltä siitä on, niin tähän substanssiin ei kannata koskea edes pitkällä tikulla.
Huumetutkija Jussi Perälän mielipiteen voi tarkistaa klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Opiksi ja ojennukseksi: jos haluat, että sinut leimataan hörhöksi, niin kaikin mokomin vain ota huumeet esille omassa kampanjoinnissasi. Tai älä sittenkään ota, sillä vaikka meillä Vihreissä onkin katto korkealla, niin huumausaineiden nostaminen poliittiseksi teemaksi vahingoittaa puoluetta. Sen lisäksi se on henkilökohtainen poliittinen itsemurha: ihan riippumatta siitä, mitä muita asioita ajat ja edustat, niin kun kerran olet rikkonut tämän tabun, niin huumeleima on ikuinen stigma.
Kerran huumepoliitikko, aina huumepoliitikko. Ja julkisessa keskustelussa huumepoliitikko = hörhö, ja hörhön sanomisia ei oteta vakavasti, vaikka hänellä voisi olla kuinka hyvää sanomista vaikka perustulosta, luonnonsuojelusta, vähemmistöjen oikeuksista, koulutus- tai kulttuuripolitiikasta tai terveydenhuollosta.
Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että poliitikkojen tulee olla julkisen keskustelun edelläkävijöitä ja mielipidejohtajia ja kuunnella heikkoja signaaleita, niin tämä signaali on siksi verran vahva että sen kuulemiseksi ei tarvitse kuulla niitä heikkoja signaaleita: jätettäköön huumausainekeskustelu ei-puoluepoliittisten järjestöjen asiaksi. Riippumatta siitä, mikä on substanssi ja mitä mieltä siitä on, niin tähän substanssiin ei kannata koskea edes pitkällä tikulla.
Huumetutkija Jussi Perälän mielipiteen voi tarkistaa klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
16.8.2013
Kauppakamarin nilkit
Nähdäänkö me tuttuja
veneessä tyttöjä
harrastusten kilpavarustelu
onneksi mun ei tarvitse enää
tehdä vaikutusta
olen liian vanha verkostoitumaan
ei tarvitse enää pariutua
urastakaan en enää haaveile
enää ei tarvitse olla kokoomusnuori
hipsteri en osaisikaan
hipsterit on varmaan niitä
jotka eivät ole kokoomusnuoria
joilla ei ole varaa asua täällä
kauppakamarin nilkit
kauppaopiston naiset
oman elämäni antropologi
tutkin sitä joksi en tullutkaan
ei ole kiinnostavaa
mitä me teemme
se mitä te olette
ei ole kiinnostavaa
löydän yhden eron
molemmilla on neitsytpurjehdus
takana
mutta vain toisella
neitsytmaraton
edessä
Menetin ipod- vai oliko se ipad-neitsyyteni
(tästä lähtien kirjoitan runoni tänne, vanhemmat löytyvät linkistä Tulilintu)
veneessä tyttöjä
harrastusten kilpavarustelu
onneksi mun ei tarvitse enää
tehdä vaikutusta
olen liian vanha verkostoitumaan
ei tarvitse enää pariutua
urastakaan en enää haaveile
enää ei tarvitse olla kokoomusnuori
hipsteri en osaisikaan
hipsterit on varmaan niitä
jotka eivät ole kokoomusnuoria
joilla ei ole varaa asua täällä
kauppakamarin nilkit
kauppaopiston naiset
oman elämäni antropologi
tutkin sitä joksi en tullutkaan
ei ole kiinnostavaa
mitä me teemme
se mitä te olette
ei ole kiinnostavaa
löydän yhden eron
molemmilla on neitsytpurjehdus
takana
mutta vain toisella
neitsytmaraton
edessä
Menetin ipod- vai oliko se ipad-neitsyyteni
(tästä lähtien kirjoitan runoni tänne, vanhemmat löytyvät linkistä Tulilintu)
14.8.2013
Valtiollistetaan valtatiet!
Suomen pitkän matkan bussiliikenteestä vastaa Matkahuolto Oy. Se ylläpitää bussiasemia, kuljettaa busseja ym. tekee kaikenlaista muuta silkkaa ihmisystävällisyyttään. Monin paikoin se pitää syrjäseudut asuttuna, kuljettaen ihmisten lisäksi kaikenlaista muuta kuten postipaketteja. Kuitenkin sen päätuotteessa olisi vielä viilaamisen varaa, ja luulisi monopolin voivan palvelunsa kehittämiseksi tehdä mitä haluaa. Tai sitten ei.
Ajatellaanpa esimerkiksi Helsingin läpi kulkevia pitkän matkan busseja, silloin kun ne kulkevat Helsingin läpi. Ja pitäähän niiden kulkea Helsingin läpi, silloin kun ne ovat menossa Helsingistä pois. Tai Helsinkiin. Muuta vaihtoehtoa ei ole, ellei kaupungin sisääntuloväyliä valtiollisteta. Eikä muuta vaihtoehtoa taida olla saada pysäkeille edes joku viite siitä, että nämäkin bussit pysähtyvät tälle pysäkille. Ja toivottavasti myös jatkavat matkaansa niiltä pysäkeiltä. Niiden bussien aikatauluja ei sentään uskalla pysäkeille toivoa, se olisi liikaa vaadittu...
Kun kyseessä on monopoliyritys, sellaisen pitäisi toimia vastuullisesti. Asiakastyytyväisyydestä tai käyttäjäystävällisyydestä sen ei tarvitse viis veisata, koska ei ole kilpailua, joten niihin aikataululärpäkkeisiin, jotka sentään ihmeen kaupalla on saatu koostettua ja joihin on koottu kaikki Helsingistä paikkaan B menevät linjat, missään siellä ei lue, mihin niistä käy mikäkin niistä lipputuotteista, joita Matkahuollosta saa ostaa, ei, vaikka se aikataulukekin on Matkahuollon tekemä. Vai onko muita epäiltyjä? Syyllinen ilmoittautukoon!
Jos niitä pysäkki-informaatioita ei muuten saada kuntoon, ehdotan, että kaikki Helsingin sisäänajoväylät valtiollistetaan, mukaanlukien kadunvarret. Niin johan saataisiin. (sivumennen sanoen, koko Helsingin voisi kansallistaa. Kun eivät ole saaneet kansallista kaupunkipuistoa mutta eivät ole onnistuneet saamaan myöskään kaikki joukkoliikennevälineet kattavaa kännykkälippua ja ne tuhoavat Pisara-radan tieltä arvokkaita viheralueita, uhrautuen muka valtakunnallisen edun nimissä).
Ajatellaanpa esimerkiksi Helsingin läpi kulkevia pitkän matkan busseja, silloin kun ne kulkevat Helsingin läpi. Ja pitäähän niiden kulkea Helsingin läpi, silloin kun ne ovat menossa Helsingistä pois. Tai Helsinkiin. Muuta vaihtoehtoa ei ole, ellei kaupungin sisääntuloväyliä valtiollisteta. Eikä muuta vaihtoehtoa taida olla saada pysäkeille edes joku viite siitä, että nämäkin bussit pysähtyvät tälle pysäkille. Ja toivottavasti myös jatkavat matkaansa niiltä pysäkeiltä. Niiden bussien aikatauluja ei sentään uskalla pysäkeille toivoa, se olisi liikaa vaadittu...
Kun kyseessä on monopoliyritys, sellaisen pitäisi toimia vastuullisesti. Asiakastyytyväisyydestä tai käyttäjäystävällisyydestä sen ei tarvitse viis veisata, koska ei ole kilpailua, joten niihin aikataululärpäkkeisiin, jotka sentään ihmeen kaupalla on saatu koostettua ja joihin on koottu kaikki Helsingistä paikkaan B menevät linjat, missään siellä ei lue, mihin niistä käy mikäkin niistä lipputuotteista, joita Matkahuollosta saa ostaa, ei, vaikka se aikataulukekin on Matkahuollon tekemä. Vai onko muita epäiltyjä? Syyllinen ilmoittautukoon!
Jos niitä pysäkki-informaatioita ei muuten saada kuntoon, ehdotan, että kaikki Helsingin sisäänajoväylät valtiollistetaan, mukaanlukien kadunvarret. Niin johan saataisiin. (sivumennen sanoen, koko Helsingin voisi kansallistaa. Kun eivät ole saaneet kansallista kaupunkipuistoa mutta eivät ole onnistuneet saamaan myöskään kaikki joukkoliikennevälineet kattavaa kännykkälippua ja ne tuhoavat Pisara-radan tieltä arvokkaita viheralueita, uhrautuen muka valtakunnallisen edun nimissä).
13.8.2013
Keskuspuisto on Helsingin keuhkot
Laukaistuani vilkkaaksi äityneen keskustelun kansallisesta kaupunkipuistosta Hesarissakin mainostetussa Facebook-ryhmässä Lisää kaupunkia Helsinkiin, koin tarvetta puolustaa Keskuspuistoa kaikenvärisiä gryndereitä vastaan. Jo se, että haluan laittaa näppini edelleenkin Helsingin kaupunkisuunnitteluun, johtuu suurimmaksi osaksi Helsingin Keskuspuistosta. Helsingin Keskuspuisto oli minulle myös syy lähteä mukaan puoluepolitiikkaan, ja edelleenkin politiikka on minulle alisteinen kaupunkisuunnittelulle, ja kaupunki minun arvomaailmassani perustelee kaupunkimetsien ja puistojen itseisarvon.
Keskuspuisto on minulle työn ulkopuolella ystävieni lisäksi toinen tärkeimmistä syistä, miksi palaan aika ajoin Helsinkiin. Maununneva, Hakuninmaa, Pakila, Maunula, Länsi-Pasila, Ruskeasuo, Meilahti, Metsälä, Kivihaka, jotka rajautuvat Keskuspuistoon, saavat siitä sekä ihan konkreettista arvonnousua että elämänlaadun kasvamista. Keskuspuisto imee itseensä sulamis- ja hulevedet, puhdistaa lähikaupunginosien ilman sekä imee itseensä Tampereelle asti nykyään jatkuvan Hämeenlinnantien saastat, toimien siis suodattimena. Suodattimena se toimii myös liikennemelulle samaa valtatietä vastaan. Lähiviheralue se on myös pikkuhuopalahtelaisille, töölöläisille, oikeastaan koko Vironniemelle, haagalaisille ja kannelmäkeläisille. Näillä alueilla taitaa asua jokseenkin yhtä paljon asukkaita kuin koko Turussa? Keskuspuistoa käyttävät laajalti myös esimerkiksi Kaivokselassa ja Myyrmäessä asuvat.
Keskuspuisto tarjoaa puhtaan ja turvallisen, suoran päivittäisreitin työmatkapyöräilijöille. Esimerkiksi Kannelmäessä asuessani jouduin ylittämään vain kaksi katua työskennellessäni Töölössä, ja nyt kun Nordenskiöldinkadun silta valmistui, ylityksiä olisi vain yksi. Pelkästään 20 km päivittäinen työmatkapyöräily riittää pitämään ihan kohtuullisessa kunnossa, puhumattakaan niistä kymmenistä tuhansista juoksukilometreistä, jotka olisivat jääneet juoksematta ilman Keskuspuistoa. Ja usein jääkaappini olisi ollut aika tyhjä ilman satoja ja taas satoja litroja Keskuspuistosta kotiin kannettuja sieniä.
Keskuspuisto on minulle työn ulkopuolella ystävieni lisäksi toinen tärkeimmistä syistä, miksi palaan aika ajoin Helsinkiin. Maununneva, Hakuninmaa, Pakila, Maunula, Länsi-Pasila, Ruskeasuo, Meilahti, Metsälä, Kivihaka, jotka rajautuvat Keskuspuistoon, saavat siitä sekä ihan konkreettista arvonnousua että elämänlaadun kasvamista. Keskuspuisto imee itseensä sulamis- ja hulevedet, puhdistaa lähikaupunginosien ilman sekä imee itseensä Tampereelle asti nykyään jatkuvan Hämeenlinnantien saastat, toimien siis suodattimena. Suodattimena se toimii myös liikennemelulle samaa valtatietä vastaan. Lähiviheralue se on myös pikkuhuopalahtelaisille, töölöläisille, oikeastaan koko Vironniemelle, haagalaisille ja kannelmäkeläisille. Näillä alueilla taitaa asua jokseenkin yhtä paljon asukkaita kuin koko Turussa? Keskuspuistoa käyttävät laajalti myös esimerkiksi Kaivokselassa ja Myyrmäessä asuvat.
Keskuspuisto tarjoaa puhtaan ja turvallisen, suoran päivittäisreitin työmatkapyöräilijöille. Esimerkiksi Kannelmäessä asuessani jouduin ylittämään vain kaksi katua työskennellessäni Töölössä, ja nyt kun Nordenskiöldinkadun silta valmistui, ylityksiä olisi vain yksi. Pelkästään 20 km päivittäinen työmatkapyöräily riittää pitämään ihan kohtuullisessa kunnossa, puhumattakaan niistä kymmenistä tuhansista juoksukilometreistä, jotka olisivat jääneet juoksematta ilman Keskuspuistoa. Ja usein jääkaappini olisi ollut aika tyhjä ilman satoja ja taas satoja litroja Keskuspuistosta kotiin kannettuja sieniä.
12.8.2013
Kannatan valkoihoisia juoksijoita...
... paradoksaalisesti epärasistista syistä: mitä enemmän saadaan poikkeuksia säännöstä, jonka mukaan tummaihoiset olisivat muka jotenkin geneettisesti soveltuvia juoksemaan ja "valkoisilla" ei olisi mitään toivoa näitä ihmisrobotteja kohtaan, joiden kyvyt ovat yli-inhimilliset, oikeastaan eläimelliset, sitä helpommin niin sanottuihin rotuihin perustuvat ennakko-oletukset unohtuvat.
Näin koko rodun käsite voitaisiin liudentaa tarpeettomana, vain jälkihitleriläisten kaapissaan säilyttämänä reliikkinä, jolla osoitetaan viholliset.
Urheilijat osoittavat rotukäsitteeseen perustuvan rasismin kulttuurisuuden: se, että afrikkalaiset pärjäävät juoksussa, ei johdu geeneistä tai ruumiinrakenteesta, vaan siitä, että näissä maissa on laajalle levinnyt, systeemiksi jalostettu juoksukulttuuri, koska tämä maksuton ja luonnollinen tapa liikkua tiettömillä taipaleilla on havaittu erinomaiseksi sosio-ekonomisen nousun välineeksi. Raha on erinomainen sähköjänis. Liikkui rahaa juoksussa tosin jo 30-luvun alussakin, minkä ruotsalaiset hyvin todistivat, meidän arjalaisillekin kelvanneella Paavo Nurmellammekin.
Näin koko rodun käsite voitaisiin liudentaa tarpeettomana, vain jälkihitleriläisten kaapissaan säilyttämänä reliikkinä, jolla osoitetaan viholliset.
Urheilijat osoittavat rotukäsitteeseen perustuvan rasismin kulttuurisuuden: se, että afrikkalaiset pärjäävät juoksussa, ei johdu geeneistä tai ruumiinrakenteesta, vaan siitä, että näissä maissa on laajalle levinnyt, systeemiksi jalostettu juoksukulttuuri, koska tämä maksuton ja luonnollinen tapa liikkua tiettömillä taipaleilla on havaittu erinomaiseksi sosio-ekonomisen nousun välineeksi. Raha on erinomainen sähköjänis. Liikkui rahaa juoksussa tosin jo 30-luvun alussakin, minkä ruotsalaiset hyvin todistivat, meidän arjalaisillekin kelvanneella Paavo Nurmellammekin.
11.8.2013
Lasten ylipaino on kansanterveyspommi
Näen punaista aina nähdessäni ylipainoisia lapsia, jotka eivät jaksa hengästymättä kävellä pientä ylämäkeä. Välittömästi sen jälkeen olen surullinen. Surullinen siitä, että tämänkään lapsen vanhemmat eivät ole osanneet ajatella lapsensa terveyttä.
Lapsen ylipainosta ovat aina vastuussa vanhemmat. Normaalipainoskaalaan mahtumiseen ei vaadita lasten ilmoittamista sen seitsemään urheiluharrastukseen, arkiliikunta ja hyvä ruokavalio riittävät. Arkiliikunnan alku on jo sekin, että opetetaan lapsi kävelemään tai pyöräilemään koulumatka ja lopetetaan mitättömän mittaisten päivittäismatkojen (koulu, kauppa, kirjasto jne.) autokyyditys. Havaintoni mukaan autoilijat ovat keskimäärin ylipainoisempia kuin muilla kulkuvälineillä liikkuvat.
Arkiliikunnassa vanhempien esimerkki on tärkeä. Kun lapsi oppii, että pyöräileminen tai apostolinkyyti ovat luonnollisia tapoja liikkua paikasta toiseen, arkiliikunta tulee itsestään. Tässä ne presidentilliset arjen pienetkin teot kylvävät hyvien terveystapojen siemenet: jos saatavilla esimerkiksi onkin hissi, tämä ei tarkoita, että sitä pitäisi käyttää. Kävele siis lapsesi kanssa portaita aina kun mahdollista.
Tietokoneita, videoita, televisiota ja videopelejä on paljon solvattu syypäinä liikkumisen vähenemiseen, mutta ihminen on kuitenkin edelleenkin koneiden herra, ei päinvastoin. Vanhemmat siis asettakoon rajoituksia viihde-elektroniikan käyttämiseen, aina on parempi pelata jalkapalloa kuin videojalkapalloa.
Moni luulee, että lapsien ruokkiminen terveellisesti olisi hankalaa siksi, että lapsille maistuvat pizzat, hampurilaiset, karkit, limsat ja ranskanperunat. Ei niitä ole pakko julistaa kokonaan pannaan, mutta niitä voi säännöstellä. Jos monilla on käytössä karkkipäivä, miksei sitten pitsapäivä. Sitäpaitsi hampurilaisenkin voi valmistaa itse, jolloin siitä saa oikein ravitsevaa. Terveellinen ruokaileminen ei ole kukkarosta kiinni, vaikka moni niin luulee. Havaintoni mukaan eivät vihannekset nyt niin kalliita ole. Liha se on kallista.
Valitettavasti lasten arkipäivän elämäntapamuutoksien toteuttaminen on usein vaikeaa, koska vanhemmat ovat lastensa portinvartijoita. Heidän pitäisi toimia muutosagentteina, mutta ylipainoisen ja liikkumaan tottumattoman vanhemman on hankalaa toimia esikuvana. Havaintoni mukaan, lähes säännönmukaisesti ylipainoisilla lapsilla on ylipainoiset vanhemmat. Enkä nyt puhu lievästä ylipainosta, vaan lihavuudesta. Jo lapsuudessa kehkeytyneestä ylipainosta voi olla terveydelle peruuttamattomia, loppuelämän kestäviä seurauksia tuki- ja liikuntaelimistölle, ruoansulatuselimistölle ja sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Ylipaino moninkertaistaa diabetesriskin ja altistaa esimerkiksi rasvamaksalle.
Politiikassa voidaan tukea monella tavalla terveellisiä elintapoja: esimerkiksi ruoan arvonlisäverotus on kansanterveydellinen kysymys. Koulujen ja liikuntaseurojen yhteistyö koululaisten liikkuvan iltapäivätoiminnan järjestämisessä on myös yksi tällainen keino, ja tässä on kouluilla suuri vastuu: auttaa paljon, jos koulujen liikuntatiloja voidaan käyttää kouluajan ulkopuolella. Kaavoituspolitiikassa arkiliikuntaa tuetaan esimerkiksi tukemalla kevyttä liikennettä ja estämällä kaupunkialueiden ulkopuolelle muodostuvan kaupan suuryksikköghettoja, jonne pääsee vain autolla ja jotka tyhjentävät kaupunkien kävelykeskustat. Lisäksi ilmaiset pysäköintipaikat kaupunkikeskustoissa rohkaisevat liikaakin oman auton käyttöön, joten niistä on luovuttava. Samaten arkiliikunnan mahdollisimman helpoksi tekevistä lähiviheralueista ja niiden yhteyksistä laajempiin viheraluekokonaisuuksiin on pidettävä kiinni.
Lapsen ylipainosta ovat aina vastuussa vanhemmat. Normaalipainoskaalaan mahtumiseen ei vaadita lasten ilmoittamista sen seitsemään urheiluharrastukseen, arkiliikunta ja hyvä ruokavalio riittävät. Arkiliikunnan alku on jo sekin, että opetetaan lapsi kävelemään tai pyöräilemään koulumatka ja lopetetaan mitättömän mittaisten päivittäismatkojen (koulu, kauppa, kirjasto jne.) autokyyditys. Havaintoni mukaan autoilijat ovat keskimäärin ylipainoisempia kuin muilla kulkuvälineillä liikkuvat.
Arkiliikunnassa vanhempien esimerkki on tärkeä. Kun lapsi oppii, että pyöräileminen tai apostolinkyyti ovat luonnollisia tapoja liikkua paikasta toiseen, arkiliikunta tulee itsestään. Tässä ne presidentilliset arjen pienetkin teot kylvävät hyvien terveystapojen siemenet: jos saatavilla esimerkiksi onkin hissi, tämä ei tarkoita, että sitä pitäisi käyttää. Kävele siis lapsesi kanssa portaita aina kun mahdollista.
Tietokoneita, videoita, televisiota ja videopelejä on paljon solvattu syypäinä liikkumisen vähenemiseen, mutta ihminen on kuitenkin edelleenkin koneiden herra, ei päinvastoin. Vanhemmat siis asettakoon rajoituksia viihde-elektroniikan käyttämiseen, aina on parempi pelata jalkapalloa kuin videojalkapalloa.
Moni luulee, että lapsien ruokkiminen terveellisesti olisi hankalaa siksi, että lapsille maistuvat pizzat, hampurilaiset, karkit, limsat ja ranskanperunat. Ei niitä ole pakko julistaa kokonaan pannaan, mutta niitä voi säännöstellä. Jos monilla on käytössä karkkipäivä, miksei sitten pitsapäivä. Sitäpaitsi hampurilaisenkin voi valmistaa itse, jolloin siitä saa oikein ravitsevaa. Terveellinen ruokaileminen ei ole kukkarosta kiinni, vaikka moni niin luulee. Havaintoni mukaan eivät vihannekset nyt niin kalliita ole. Liha se on kallista.
Valitettavasti lasten arkipäivän elämäntapamuutoksien toteuttaminen on usein vaikeaa, koska vanhemmat ovat lastensa portinvartijoita. Heidän pitäisi toimia muutosagentteina, mutta ylipainoisen ja liikkumaan tottumattoman vanhemman on hankalaa toimia esikuvana. Havaintoni mukaan, lähes säännönmukaisesti ylipainoisilla lapsilla on ylipainoiset vanhemmat. Enkä nyt puhu lievästä ylipainosta, vaan lihavuudesta. Jo lapsuudessa kehkeytyneestä ylipainosta voi olla terveydelle peruuttamattomia, loppuelämän kestäviä seurauksia tuki- ja liikuntaelimistölle, ruoansulatuselimistölle ja sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Ylipaino moninkertaistaa diabetesriskin ja altistaa esimerkiksi rasvamaksalle.
Politiikassa voidaan tukea monella tavalla terveellisiä elintapoja: esimerkiksi ruoan arvonlisäverotus on kansanterveydellinen kysymys. Koulujen ja liikuntaseurojen yhteistyö koululaisten liikkuvan iltapäivätoiminnan järjestämisessä on myös yksi tällainen keino, ja tässä on kouluilla suuri vastuu: auttaa paljon, jos koulujen liikuntatiloja voidaan käyttää kouluajan ulkopuolella. Kaavoituspolitiikassa arkiliikuntaa tuetaan esimerkiksi tukemalla kevyttä liikennettä ja estämällä kaupunkialueiden ulkopuolelle muodostuvan kaupan suuryksikköghettoja, jonne pääsee vain autolla ja jotka tyhjentävät kaupunkien kävelykeskustat. Lisäksi ilmaiset pysäköintipaikat kaupunkikeskustoissa rohkaisevat liikaakin oman auton käyttöön, joten niistä on luovuttava. Samaten arkiliikunnan mahdollisimman helpoksi tekevistä lähiviheralueista ja niiden yhteyksistä laajempiin viheraluekokonaisuuksiin on pidettävä kiinni.
10.8.2013
Osa-aikaisesti täystyölliseksi
Eilisessä Aftenpostenissa kerrottiin tanskalaisesta 42-vuotiaasta opettajasta, joka 29-vuotiaasta alkaen on vaikean liikenneonnettomuuden jäljiltä ollut osatyökykyisenä pitkään ulkona työmarkkinoilta, kunnes Tanskaan saatiin konsensus osatyökykyisten työnteon kannattavuudesta.
Tanskan mallissa osatyökykyinenkin saa täyttä palkkaa. Jos esimerkiksi työsopimuksen tuntimäärä on 37 ja työntekijä tekee 17 tuntia, erotuksen maksaa valtio palkkatukena.
Vaikka laskelmia mallin kannattavuudesta ei olekaan, uskoisin tässä voittavan kaikkien: tämä opettaja oli ainakin tyytyväinen koululaisten iltapäiväkerhon ohjaajana. Työnantaja saa pätevän ja äärimmäisen motivoituneen työntekijän, ja yhteiskunta säästää toimeentulotuissa, asumistuissa ja byrokratiakuluissa ainakin huomattavan osan palkkatuesta, ja loputkin se säästää työntekijän kohenevan hyvinvoinnin myötä kun osa-aikatyö palauttaa uskon hänen itsekunnioitukseensa. Osa-aikatyö lykkää myös ainakin tämän työntekijän osalta eläköitymistä usealla kymmenellä vuodella.
Ainoa mahdollisesti epäilyttävä tekijä tässä mallissa on se, että joku työnantaja voisi keksiä tavan kiertää palkkauskustannuksia, ulkoistamalla ne valtiolle, saaden kuitenkin ammattitaitoista työvoimaa, joiden työpanosta ulosmittaamalla mahdollisimman tehokkaasti se saisi käytännössä enemmänkin kuin vastinetta rahalle, sillä kuka on nähnyt sellaista työntekijää esimerkiksi julkisen hallinnon virastoissa, joka käyttäisi työaikansa 100% tehokkaasti?
Niin, vielä siitä tämän mallin kannattavuudesta. Ainoa tapa tietenkin saada tietoa tästä olisi tutkimus täydentämään Tanskan mallista saatuja kokemuksia. Tässä tutkimuksessa verrattaisiin pilottiryhmän työllistymiskaarta seurantajaksolla vastaavankokoiseen, yhtä koulutettuun ja samanikäiseen ryhmään samantyyppisellä työssäkäyntialueella toisiinsa, ja seurantajakson loputtua suoritettaisiin yksi laskutoimitus: palkkatuetun ryhmän palkkatukiin kuluneesta summasta vähennettäisiin toisen ryhmän työttömyyskorvauksiin, toimeentulotukiin, asumistukiin ja työttömyyseläkkeisiin kulunut summa sekä byrokraattisiin käsittelyaikoihin kulunut työaika.
Kokoomus sanoo, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Väittäisin, että työ on parasta kuntouttavaa työtoimintaa. Tanskan malli säästäisi myös kuntouttavan työtoiminnan kuluista.
Tanskan mallissa osatyökykyinenkin saa täyttä palkkaa. Jos esimerkiksi työsopimuksen tuntimäärä on 37 ja työntekijä tekee 17 tuntia, erotuksen maksaa valtio palkkatukena.
Vaikka laskelmia mallin kannattavuudesta ei olekaan, uskoisin tässä voittavan kaikkien: tämä opettaja oli ainakin tyytyväinen koululaisten iltapäiväkerhon ohjaajana. Työnantaja saa pätevän ja äärimmäisen motivoituneen työntekijän, ja yhteiskunta säästää toimeentulotuissa, asumistuissa ja byrokratiakuluissa ainakin huomattavan osan palkkatuesta, ja loputkin se säästää työntekijän kohenevan hyvinvoinnin myötä kun osa-aikatyö palauttaa uskon hänen itsekunnioitukseensa. Osa-aikatyö lykkää myös ainakin tämän työntekijän osalta eläköitymistä usealla kymmenellä vuodella.
Ainoa mahdollisesti epäilyttävä tekijä tässä mallissa on se, että joku työnantaja voisi keksiä tavan kiertää palkkauskustannuksia, ulkoistamalla ne valtiolle, saaden kuitenkin ammattitaitoista työvoimaa, joiden työpanosta ulosmittaamalla mahdollisimman tehokkaasti se saisi käytännössä enemmänkin kuin vastinetta rahalle, sillä kuka on nähnyt sellaista työntekijää esimerkiksi julkisen hallinnon virastoissa, joka käyttäisi työaikansa 100% tehokkaasti?
Niin, vielä siitä tämän mallin kannattavuudesta. Ainoa tapa tietenkin saada tietoa tästä olisi tutkimus täydentämään Tanskan mallista saatuja kokemuksia. Tässä tutkimuksessa verrattaisiin pilottiryhmän työllistymiskaarta seurantajaksolla vastaavankokoiseen, yhtä koulutettuun ja samanikäiseen ryhmään samantyyppisellä työssäkäyntialueella toisiinsa, ja seurantajakson loputtua suoritettaisiin yksi laskutoimitus: palkkatuetun ryhmän palkkatukiin kuluneesta summasta vähennettäisiin toisen ryhmän työttömyyskorvauksiin, toimeentulotukiin, asumistukiin ja työttömyyseläkkeisiin kulunut summa sekä byrokraattisiin käsittelyaikoihin kulunut työaika.
Kokoomus sanoo, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Väittäisin, että työ on parasta kuntouttavaa työtoimintaa. Tanskan malli säästäisi myös kuntouttavan työtoiminnan kuluista.
7.8.2013
Jalkapallofanit, nykyajan kansantribuuni
Jalkapallojoukkueet ovat paikallisyhteisöjensä kuvia ja edustajia, ja nyt kun futiksesta on tullut globaalia viihdeteollisuutta, edelleenkin faneja kuunnellaan herkällä korvalla. Tosin Helsingissä HIFK-ikonin oli mahdollista signeerata paikalliskilpailija Jokereihin, mikä kaiketi kertoo siitä, että Suomessa fanikulttuuri on vakiintuneimmillaan ja kiihkeimmilläänkin aika kesyä. Vaikka edes Suomi-Englanti olympiastadionilla ei ole yhtä korviahuumaava kokemus kuin mikä hyvänsä Championship-peli, en siltikään kaipaa fanikulttuuriin kärjistymistä, jossa nurkkapatriotismi näivettyy kurjimmillaan silkaksi ahdistuneeksi patriotismiksi, jonka ylilyönnit näyttäytyvät joskus rasismina, joskus sellaisena moraalisena kiihkoiluna, joka on tyypillistä jos lukee liikaa Alibia eikä sitten paljon muuta.
Viimeksi tällainen moraalinen väkijoukon kauhistus sai joukkueeni West Hamin perääntymään aikeistaan hankkia joukkueeseen nuorena joukkoraiskaukseen osallistunutta belgialaiskärkeä. Raiskaus on kammottava rikos, eikä omaa osuutta ja vastuuta siihen yhtään vähennä se, että on ehkä teinipäissään sortunut jengin mukana tekemään vähän "kolttosia".
Kuitenkin oikeusvaltiossa rikoksesta rankaiseminen kuuluu oikeuslaitokselle, ja tämä nuori skurkki on rangaistuksensa lusinut. Ihan oma keskustelunsa on se, ovatko nämä rangaistukset rikoksen laatuun nähden asiallisella tasolla ja mikä yleensäkin pitäisi olla yhteiskuntakelpoiseksitekemismenetelmä näin raa'asti ihmisyydelle viis veisaavalle rikokselle. Ei työmahdollisuuksien evääminen ainakaan ole yksikään niistä sosiaalistamiskeinoista, vaikka on selvää, että tämä nuori mies kantaa tekoaan koko elämänsä mukanaan, ilman, että vastustajat ja omatkin siitä muistavat muistuttaa.
Urheileminen on monessakin mielessä rinnasteista armeijaan, kielikuvia myöten. Myös siinä, että kyllä vastuu johtamisesta täytyy olla johtajalla. Ei pelaajahankintoja tai strategista päätöksentekoa muutenkaan pitäisi voida suorittaa huutoäänestyksellä, vaikka urheilussa parhaat tietäjät löytyvätkin aina sohvilta.
Tapauksesta voi lukea enemmän klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
Viimeksi tällainen moraalinen väkijoukon kauhistus sai joukkueeni West Hamin perääntymään aikeistaan hankkia joukkueeseen nuorena joukkoraiskaukseen osallistunutta belgialaiskärkeä. Raiskaus on kammottava rikos, eikä omaa osuutta ja vastuuta siihen yhtään vähennä se, että on ehkä teinipäissään sortunut jengin mukana tekemään vähän "kolttosia".
Kuitenkin oikeusvaltiossa rikoksesta rankaiseminen kuuluu oikeuslaitokselle, ja tämä nuori skurkki on rangaistuksensa lusinut. Ihan oma keskustelunsa on se, ovatko nämä rangaistukset rikoksen laatuun nähden asiallisella tasolla ja mikä yleensäkin pitäisi olla yhteiskuntakelpoiseksitekemismenetelmä näin raa'asti ihmisyydelle viis veisaavalle rikokselle. Ei työmahdollisuuksien evääminen ainakaan ole yksikään niistä sosiaalistamiskeinoista, vaikka on selvää, että tämä nuori mies kantaa tekoaan koko elämänsä mukanaan, ilman, että vastustajat ja omatkin siitä muistavat muistuttaa.
Urheileminen on monessakin mielessä rinnasteista armeijaan, kielikuvia myöten. Myös siinä, että kyllä vastuu johtamisesta täytyy olla johtajalla. Ei pelaajahankintoja tai strategista päätöksentekoa muutenkaan pitäisi voida suorittaa huutoäänestyksellä, vaikka urheilussa parhaat tietäjät löytyvätkin aina sohvilta.
Tapauksesta voi lukea enemmän klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
6.8.2013
Mikä on vasemmistolaisen ja karhun ero?
Kun karhu nukkuu talvella, vasemmisto nukkuu kesällä. Ainakin sillä on kesäloma venähtänyt pitkäksi siitä päätellen, että kun kesälomalla oikeisto on esitellyt oikeita karvojaan oikein urakalla, vasemmisto on näemmä katsonut hallitussovun säilyttämisen tärkeämmäksi kuin hyvinvointivaltion puolustamisen.
Viime aikoina työnantajat, ammattiyhdistysliike, elinkeinoelämä ja Kokoomus ovat ottaneet yhteistuumin asiakseen pohjoismaisen tasa-arvoon perustuvan hyvinvointivaltion romuttamisen: OAJ on esittänyt sosiaaliturvasta koulutusperusteista (mikä ei takaa mitään, päinvastoin tässä vain sysätään nuoria joko kuoppaan tai heitteille), Paula Risikko sosiaaliturvasta vastikeperusteista (kun työtä ei ole eikä siitä makseta tai sen vastaanottamisesta menettää tuet) ja Kokoomusnuoret terveyskeskuspäivystyksestä maksullista (se on jo sitä).
Viime eduskuntavaaleissa asetin toivoni siihen, että kun alkoi uhkaavasti näyttämään, että Suomeen olisi tulossa uudenlainen kolmepuoluejärjestelmä, että Demarit edes puolustaisivat hallituksessa ihmistä järjestelmää vastaan. Mutta ei. Ei ihme, että heillä menee niin huonosti, kun heidän tehtävänsä hallituksessa näyttää rajoittuvankin kokoomuspolitiikan naamioimiseen ihmiskasvoiseksi.
Entä sitten vasemmisto, siis oikea vasemmisto? Missä se on? Eikö hyvinvointivaltio enää ole puolustamisen arvoinen? Entä tasa-arvo? Vaikeneminen on myöntymisen merkki, ellei Vasemmisto toisin todista. Herätys siis!
Viime aikoina työnantajat, ammattiyhdistysliike, elinkeinoelämä ja Kokoomus ovat ottaneet yhteistuumin asiakseen pohjoismaisen tasa-arvoon perustuvan hyvinvointivaltion romuttamisen: OAJ on esittänyt sosiaaliturvasta koulutusperusteista (mikä ei takaa mitään, päinvastoin tässä vain sysätään nuoria joko kuoppaan tai heitteille), Paula Risikko sosiaaliturvasta vastikeperusteista (kun työtä ei ole eikä siitä makseta tai sen vastaanottamisesta menettää tuet) ja Kokoomusnuoret terveyskeskuspäivystyksestä maksullista (se on jo sitä).
Viime eduskuntavaaleissa asetin toivoni siihen, että kun alkoi uhkaavasti näyttämään, että Suomeen olisi tulossa uudenlainen kolmepuoluejärjestelmä, että Demarit edes puolustaisivat hallituksessa ihmistä järjestelmää vastaan. Mutta ei. Ei ihme, että heillä menee niin huonosti, kun heidän tehtävänsä hallituksessa näyttää rajoittuvankin kokoomuspolitiikan naamioimiseen ihmiskasvoiseksi.
Entä sitten vasemmisto, siis oikea vasemmisto? Missä se on? Eikö hyvinvointivaltio enää ole puolustamisen arvoinen? Entä tasa-arvo? Vaikeneminen on myöntymisen merkki, ellei Vasemmisto toisin todista. Herätys siis!
5.8.2013
Klassinen musiikki ei ole elitismiä
dr. Malcolm Sargent levytti Händelin Messiaan vuonna 1946, vielä savikiekkolevyjen aikana. Kun yhdelle savikiekkopuoliskolle mahtuu maksimissaan 4 minuuttia 40 sekuntia ja kun Messias on yli 2-tuntinen jöötti, jokainen ymmärtää, että Messias levyhyllyssä vaati 1940-luvulla sodan jälkeen aikamoisen kasan levyjä. Tästä huolimatta tämä Messias löysi tiensä pelkästään Yhdysvalloissa 120 000 kotiin sen 3 ensimmäisen julkaisukuukauden aikana, sodanjälkeisinä aikoina, jolloin mediaanilänsimaalaisilla ei varmaankaan jäänyt niin paljoa muuhun kulutukseen kuin aivan välttämättömiin päivittäistavaroihin.
Moni pitää nk. klassista konserttimusiikkia elitistisenä projektina. Äsken tuli todistettua, että ei se ole; keskimääräisen koulutustason noustessa luulisi, että yhä useampi olisi kiinnostunut satsaamaan musiikkiin. Mutta ei. Keskimääräisiä perusohjelmistolevytyksiä ostetaan maailmanlaajuisesti vain muutamia tuhansia. Vaikka Sargentin levytyksellä ei ollut markkinoilla muita kilpailijoita kuin maanmiehensä Beecham, siltikään keskimääräisen tulo- ja koulutustason lisääntyminen ei ole tarkoittanut, että Messias löytyisi aiempaa useammasta kodista. Pikemminkin päinvastoin.
Jos kerran vähäisemmän koulutus- ja tulotasonkin aikana nykyistä selvästi useampi katsoi, että musiikki on niin tärkeää, että sitä piti selkä vääränä viimeisillä rahoilla kantaa kotiin ja vaihtaa kiekkoa 4 ja puolen minuutin välein, on selvää, että on tullut todistettua, että musiikki kuuluu kaikille, ja on perusoikeus saada nauttia siitä. Sitä tärkeämpi onkin kirjastolaitos ja julkisen palvelun radio, joista näitä voi nauttia ilmaiseksi. Xenakis, Telemann, lasiharmonikka- tai chalumeaumusiikki, Quantz, Henze tai Crusell ovat sen verran minoriteettikamaa, että kaupallinen tarjonta ei riitä takaamaan näiden saatavuutta.
Moni pitää nk. klassista konserttimusiikkia elitistisenä projektina. Äsken tuli todistettua, että ei se ole; keskimääräisen koulutustason noustessa luulisi, että yhä useampi olisi kiinnostunut satsaamaan musiikkiin. Mutta ei. Keskimääräisiä perusohjelmistolevytyksiä ostetaan maailmanlaajuisesti vain muutamia tuhansia. Vaikka Sargentin levytyksellä ei ollut markkinoilla muita kilpailijoita kuin maanmiehensä Beecham, siltikään keskimääräisen tulo- ja koulutustason lisääntyminen ei ole tarkoittanut, että Messias löytyisi aiempaa useammasta kodista. Pikemminkin päinvastoin.
Jos kerran vähäisemmän koulutus- ja tulotasonkin aikana nykyistä selvästi useampi katsoi, että musiikki on niin tärkeää, että sitä piti selkä vääränä viimeisillä rahoilla kantaa kotiin ja vaihtaa kiekkoa 4 ja puolen minuutin välein, on selvää, että on tullut todistettua, että musiikki kuuluu kaikille, ja on perusoikeus saada nauttia siitä. Sitä tärkeämpi onkin kirjastolaitos ja julkisen palvelun radio, joista näitä voi nauttia ilmaiseksi. Xenakis, Telemann, lasiharmonikka- tai chalumeaumusiikki, Quantz, Henze tai Crusell ovat sen verran minoriteettikamaa, että kaupallinen tarjonta ei riitä takaamaan näiden saatavuutta.
2.8.2013
OAJ tekisi sosiaaliturvasta ansiosidonnaista
OAJ:n (opettajien ammattijärjestön) puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä sosiaaliturvan tason pitäisi olla toisen asteen koulutuksen suorittaneilla korkeampi kuin muilla. Tämän voi tulkita kahdella tavalla: joko kyseessä on Luukkaisen yksityisajattelua tai sitten OAJ on oikeistolainen järjestö.
Luukkaisen aivopieru herättää monia kysymyksiä. Ensinnäkään ei voida perustella, että korkeakoulutettujen työpanos olisi välttämättä sen korkeampi kuin muilla, etenkin jos heillä ei ole sitä työpanosta. Luukkainen, oletko kuullut akateemisesta työttömyydestä, joka uhkaa etenkin yhteiskuntatieteilijöitä, humanisteja ja perustutkimuksen parissa toimivia luonnontieteilijöitä?
Toiseksikin, edellisen jatkokysymyksenä: millä perusteella ammatti- tai ammattikorkeakoulutettu tai itseoppinut yrittäjä ei tekisi tärkeää työtä siinä missä korkeakoulutettukin?
Kolmanneksi: koulutuksen pituudesta ei voida päätellä koulutuksen tasoa. Tämähän on yleinen harhaluulo: mitä pidempään olet kuluttanut housuntakaumustasi, sitä "paremmin" olisit koulutettu. Koulutuksen taso vaihtelee tietenkin oppilaitoksen ja opettajan mukaan.
Neljänneksi: koulutuksen "tasosta" ei voida vetää johtopäätöksiä tulotasoon. Minulla esimerkiksi valtiotieteilijänä moodiansio on ollut 1800 ja 2100 euron välillä, vain yhtenä vuonna tasan 3 tonnia.
Viidenneksi: jos Luukkainen luulee tarjoavansa porkkanaa keppinä nuorille hakeutua koulutukseen, hänen pitäisi tietää opettajien edustajana, että ammatinvalinnan, tutoroinnin, uraohjauksen ja opinnonohjauksen resursseissa on toivomisen varaa. Monin paikoin opinnonohjaus on firaabelihommaa. Miksi nuoret pitää palkita siitä, että he joutuvat suorittamaan epäinformoituja valintoja sokkoina?
Nyt olisikin hyvä kuulla OAJ:n virallinen kanta. Ai niin, puheenjohtajahan taitaa olla järjestönsä virallinen kanta!
Uutisen Luukkaisen louskauksesta pääsee näkemään klikkaamalla tämän bloggauksen linkkiä.
Luukkaisen aivopieru herättää monia kysymyksiä. Ensinnäkään ei voida perustella, että korkeakoulutettujen työpanos olisi välttämättä sen korkeampi kuin muilla, etenkin jos heillä ei ole sitä työpanosta. Luukkainen, oletko kuullut akateemisesta työttömyydestä, joka uhkaa etenkin yhteiskuntatieteilijöitä, humanisteja ja perustutkimuksen parissa toimivia luonnontieteilijöitä?
Toiseksikin, edellisen jatkokysymyksenä: millä perusteella ammatti- tai ammattikorkeakoulutettu tai itseoppinut yrittäjä ei tekisi tärkeää työtä siinä missä korkeakoulutettukin?
Kolmanneksi: koulutuksen pituudesta ei voida päätellä koulutuksen tasoa. Tämähän on yleinen harhaluulo: mitä pidempään olet kuluttanut housuntakaumustasi, sitä "paremmin" olisit koulutettu. Koulutuksen taso vaihtelee tietenkin oppilaitoksen ja opettajan mukaan.
Neljänneksi: koulutuksen "tasosta" ei voida vetää johtopäätöksiä tulotasoon. Minulla esimerkiksi valtiotieteilijänä moodiansio on ollut 1800 ja 2100 euron välillä, vain yhtenä vuonna tasan 3 tonnia.
Viidenneksi: jos Luukkainen luulee tarjoavansa porkkanaa keppinä nuorille hakeutua koulutukseen, hänen pitäisi tietää opettajien edustajana, että ammatinvalinnan, tutoroinnin, uraohjauksen ja opinnonohjauksen resursseissa on toivomisen varaa. Monin paikoin opinnonohjaus on firaabelihommaa. Miksi nuoret pitää palkita siitä, että he joutuvat suorittamaan epäinformoituja valintoja sokkoina?
Nyt olisikin hyvä kuulla OAJ:n virallinen kanta. Ai niin, puheenjohtajahan taitaa olla järjestönsä virallinen kanta!
Uutisen Luukkaisen louskauksesta pääsee näkemään klikkaamalla tämän bloggauksen linkkiä.
1.8.2013
Supersize my flat
Kun hankin viime viikolla uuden television, sitä - 32-tuumaista tauluteeveetä - luonnehdittiin sen myyneen kaupan toimesta minitelkkariksi. Sellaiseksi, joka mahtuu mökille, edellyttäen, että olisi mökki. Ei ole. Täytyy sitten tyytyä asumaan vähän ahtaammin, kaksi aikuista, kolme huonetta ja 66 neliötä.
Lapsuudessani isot telkkarit taisivat olla 28-tuumaisia, jollen väärin muista. Vaikka 90-luvun alun suureen lamaan asti jokainen seuraava 10-vuotiskohortti oli keskimäärin sentin edellistä pidempi, tämä ei selitä sitä, miksi lapsuuteni keskisuuret perheautot - Taunus tai Carina - olivat hädin tuskin saman kokoisia kuin nykyiset pienet perheautot, Corollat ja Escortit, mitä niitä nyt onkaan. Emme me niin paljoa ole kasvaneet.
Meidän tarpeemme ovat. Tai ainakin egomme. Siellä kaupassa myytiin 55, jopa 60 tuuman telkkaria. Ja sohvat, ne ovat sellaisia, jossa iso mies mahtuu makaamaan ison koiran kanssa. Ja egonsa. Niillä on urheilijoiden nimiä. Meidän olkkarimme keskelle kun sellaisen valtamerilaivan tipauttaisi, sellainen iso telkkari tunkisi syliin niin että niiden teeveeihmisten hajunkin voisi kuulla. Ellei sitten pakittaisi sitä sohvaa päin kirjahyllyä. Pitääkin kai kaataa se väliseinä sinne rappukäytävään niin saa lebensraumia niin että olisi tilaa sille Janne Ahosellekin. Olli-Pekka Karjalaiseen meillä ei ole varaa.
Ei ihme, että asumisväljyyttä koko ajan kasvatetaan, kun meillä on niin isot pelit ja vermeet. Mutta onko julkisen vallan asia varata teatterimittasuhteisiin kasvaneelle viihde-elektroniikallemme säilytystilaa?
Lapsuudessani isot telkkarit taisivat olla 28-tuumaisia, jollen väärin muista. Vaikka 90-luvun alun suureen lamaan asti jokainen seuraava 10-vuotiskohortti oli keskimäärin sentin edellistä pidempi, tämä ei selitä sitä, miksi lapsuuteni keskisuuret perheautot - Taunus tai Carina - olivat hädin tuskin saman kokoisia kuin nykyiset pienet perheautot, Corollat ja Escortit, mitä niitä nyt onkaan. Emme me niin paljoa ole kasvaneet.
Meidän tarpeemme ovat. Tai ainakin egomme. Siellä kaupassa myytiin 55, jopa 60 tuuman telkkaria. Ja sohvat, ne ovat sellaisia, jossa iso mies mahtuu makaamaan ison koiran kanssa. Ja egonsa. Niillä on urheilijoiden nimiä. Meidän olkkarimme keskelle kun sellaisen valtamerilaivan tipauttaisi, sellainen iso telkkari tunkisi syliin niin että niiden teeveeihmisten hajunkin voisi kuulla. Ellei sitten pakittaisi sitä sohvaa päin kirjahyllyä. Pitääkin kai kaataa se väliseinä sinne rappukäytävään niin saa lebensraumia niin että olisi tilaa sille Janne Ahosellekin. Olli-Pekka Karjalaiseen meillä ei ole varaa.
Ei ihme, että asumisväljyyttä koko ajan kasvatetaan, kun meillä on niin isot pelit ja vermeet. Mutta onko julkisen vallan asia varata teatterimittasuhteisiin kasvaneelle viihde-elektroniikallemme säilytystilaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)