Saimme nyt parhailla käytävissä presidentinvaaleissakin jättää hyvästit Paavolle, peräti kolmin kappalein ensimmäisen kierroksen jälkeen. Nyt ei kuitenkaan ole kyse kenestäkään heistä, vaan suomalaisten kapellimestareiden grand old manista, yhdestä suurimmasta suomalaismuusikosta, Paavo Berglundista, joka kuoli eilen kotonaan.
Kuulin Paavoa livenä vain kerran, 90-luvun puolivälissä silloin vielä uudessa Oopperassa johtamassa Brucknerin yhdeksättä sinfoniaa. Kokemus oli vaikuttava, ja Paavon auktoriteetti ehdoton.
Paavo on tietysti tunnettu Sibeliuksen sinfonioista, yleensäkin Sibasta. Minulta löytyy Paavon Helsingin kaupunginorkesterin kanssa tehty kokonaislevytys sinfonioista, mukaanlukien Kullervo lp-levyillä ja kaksi kolmesta Euroopan kamariorkesterin kanssa tehdystä kuulaasta kokonaislevytyksen levystä. Lisäksi hänen 60-luvun lopulla Helsingin kaupunginorkesterin kanssa tekemänsä Tapiola on definitiivinen. Berglundin näkemys Sibeliuksesta hallitsee suomalaista Sibelius-äänimaisemaa viimeisen 50 vuoden ajalta.
Berglund piti Hesarin 80-vuotisjuhlahaastattelussaan ehkä parhaimpana levytyksenään Statskapelle Dresdenin kanssa tehtyä Smetanan Isänmaata. Hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä: tämä yksi maailman kaunissointisimmista ja orgaanisimmista orkestereista saa Smetanan virtaamaan, kukkimaan ja sykkimään elämää.
Maestron viimeiseksi konsertiksi jäi kesäkuussa 2007 pidetty konsertti Pariisin radion filharmonikkoja. Vasta nyt hän oli tyytyväinen Sibeliuksen neljänteensä. Berglund yritti vielä pari kertaa paluuta lavoille, mutta terveys ei enää sallinut. Lepää rauhassa, Paavo!
J.K. 11.2.2012: Katsoin tänään Teemalta nauhoitetun Paavo Berglundin johtaman konsertin, sen saman, jossa hän johti Brucknerin yhdeksännen. Konsertti oli vieläkin hienompi kuin muistin. En muista RSO:n juuri ikinä jos koskaan soivan niin komeasti. Mutta oli Berglundin tulkintakin syöpynyt paikka paikoin ihmeellisen hyvin soivaan muistiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti