Olen Kekkosen ajan lapsi. Muistan alakouluikäisenä syvästi huolestuneeni kuullessani huhuja että UKK ei olekaan ikuinen, ja olin vakuuttunut että ainoa keino Suomelle selvitä on valita presidentiksi jompi kumpi hänen pojistaan, Timo tai Taneli. Piti saada uusi Kekkonen.
Saatiin Koivisto. Tunsin Maunon nimeltä, hän sentään oli ollut virkaatekevänä presidenttinä Urkin sairasloman ajan. Valveutuneena vajaat 11-vuotiaana kuuntelin radiosta ääntenlaskentaa, tehden tukkimiehen kirjanpitoa, toivoen että minulle turvallisuutta edustava Koivisto pääsisi suoraan läpi ensimmäisessä laskennassa. Näin kävikin, kiitos Kalevi Kivistön, joka testamenttasi valitsijamiehensä hänelle. Pidin Koiviston kuvaa tovin seinälläni.
Kaksi kautta Koivistoa riitti, kiitos perustuslainmuutoksen, jonka Koivisto itse oli kätilöinyt. Olin itse 90-luvun alussa Kokoomuksessa, ja Kokoomus järjesti suuren maailman tyyliin esivaalit, joissa Ilaskivi voitti selvästi Salolaisen, jonka puolesta olin tehnyt töitä. Ilaskivestä sentään ei tullut presidenttiä, ja itse ihastuin Martti Ahtisaaren ehdokkuudesta niin että kävin äänestämässä häntä demareiden avoimissa esivaaleissa ja sitten toisella kierroksella. Ekalla kierroksella olin antanut ääneni Claes Anderssonille, tuolle viisaalle kulttuuripersoonalle, joka oli ollut kulttuuriministerinä silloin kun olin virkamiesharjoittelussa hänen ministeriössään.
Ahtisaaren jälkeisissä kaksissa vaaleissa äänestin ensimmäisellä kierroksella rohkeaa ihmisoikeus- ja kansalaisaktivistia Heidi Hautalaa. Vuoden 2000 vaalien toisella kierroksella ääneni sai Tarja Halonen, toisella kierroksella vuoden 2006 vaaleissa taas päätin että ääneni saa se ehdokas, joka onnistuu vakuuttamaan minut livenä kun Halonen ei mielestäni ollut ihan täyttänyt odotuksiani arvojohtajana. Tarja Halosen tilaisuus peruuntui ja Saulin onnistuin tapaamaan ja vaihtamaankin hänen kanssaan muutaman sanan (kts. aiheesta bloggaus, joka löytyy klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa). Sauli sai tuolloin ääneni.
Minulla ei ole mitään Saulia vastaan. Hän on varmaan ihan hyvä mies. Olen kuitenkin kaikissa tähänastisissa vaaleissa pyrkinyt löytämään mielestäni parhaan ehdokkaan, siitä riippumatta missä puolueessa hän on aikaisemmin toiminut, koska kyse on henkilövaalista. Olen äänestänyt Kokoomuksen, Demareiden, Vasemmistoliiton ja Vihreiden ehdokasta. Nyt valinta on harvinaisen helppo. Tarjolla on paras presidenttiehdokas minun elinaikanani, Pekka Haavisto, kansainvälinen, keskusteleva, suvaitsevainen, verkottunut avoimen Suomen edustaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti