Helan går inte

Kun Ruotsin Vihreiden entinen puheenjohtaja, meidän puheenjohtajamme Ville Niinistön Suomeen vast'ikään muuttanut puoliso Maria Wetterstrand julkilausui toiveensa saada panna heidän lapsensa kaksikieliseen kouluun tässä kaksikieliseksi julistautuneessa maassa, hän tuli pahaa-aavistamattaan rikkoneeksi tabun. Hän on kuin krokotiili ankkalammikossa.

Kun tunnettu suomenruotsalainen vaikuttaja Maria Björnberg-Enckell lausuu huolensa kaksikielisestä koulusta, että "pitäisi myös miettiä, passaavatko Lucia-juhlat ja muut siihen systeemiin. Molempien kieliryhmien pitää saada ilmentää koulussa omaa kulttuuriaan. Se olisi kaksikielisissä kouluissa aikamoinen haaste", hän on ymmärtänyt nimenomaan väärin. Juuri siitä kaksikielisessä koulussa pitäisikin olla kyse. Kaksikielinen koulu ilmentäisi suomalaista kulttuuria paljon nykyistä monipuolisemmin, mahdollistaen suomalaisen kulttuurin ymmärtämisen paljon nykyistä täyteläisemmin, koska kulttuurien kohtaaminen on haaste. Positiivinen haaste, josta antropologeilla olisi paljon sanottavaa. Ja ai niin, taisi kouluni noteerata Lucia-juhlan. Suomenkielinen peruskoulun ala-aste, ihan suomeksi.

Nyt kaksikielisessä maassamme on kahdenkielisiä kouluja, joissa opetetaan sitä toista pelkkänä kielenä, ja vieraana sellaisena, ja sen yhteys omankieliseen saati suomalaiseen kulttuuriin yleensä jää hämärän peittoon.

Näin käy jopa niin kaksikielisessä paikassa kuin Helsinki, jossa kävin kouluni alueella (Kannelmäki eli Gamlas), jolla on vahvat kaksikieliset perinteet. Kannelmäessä tämä tarkoitti vielä 80-luvulla sitä, että siellä oli yksi umpiruotsinkielinen, miltei suljettu kortteli, josta lapset kuljetettiin koulutakseilla pellon yli pieneen ruotsinkieliseen kouluun. Ja ei siinä mitään vikaa ole, mutta en niinä 11 vuotena, jolloin asuin Kantsussa, tuntenut ketään, joka olisi tuntenut ketään ruotsinkielistä. En ole ehdottamassa, että koulujen Kaarelassa olisi pitänyt yhdistyä yhdeksi suureksi Kaarelan peruskouluksi-Kårböle grundskolaksi tai samskolaksi. Olisi nyt joskus voinut olla joku koulujen välinen ulkoilupäivä tai futismatsi. Mutta ei koskaan mitään.

Ilman kontakteja siihen toiseen kieliryhmään - erityisesti siihen pienempään - on hyvin vaikea nähdä motivoiduksi opiskella sen väestöryhmän kieltä, koska ei kuule sitä missään, ja lopulta epäilee sen olemassaoloakin. Tiedoksi RKP:lle: kukaan ei halua opiskella kieltänne, joka on tuomittu pysymään pakkoruotsina jos eivät edes kuulopuheen tasolla saa mitään havaintoa ruotsin puhumisesta ja puhujista.

Minulla on 3 1/2 -vuotias poika, joka puhuu jo nyt kolmea kieltä. Äitinsä kanssa sitä toista kotimaista, eli ruotsia, päiväkodissaan norjaa ja minun kanssa suomea. Hän on kielenkäytössään hyvin looginen: "på mammas språk det här är grävskopa, på isis språk det är kaivinkone och på barnehagespråk det er gravemaskin".

Pojalleni kolmikielisyys on luonnollinen asia. Minä olen äidinkieleltäni yksikielinen, mutta onneksi elinikäinen oppiminen on mahdollista. Kun taannoin deittailin suomenruotsalaista naista, kukin snakkasi omalla kielellään. Ei se kaksikielisyyteen karahtanut se, että emme löytäneet lopulta yhteistä kieltä.

Kun Helsingin ruotsinkielisen opetustoimen johtaja Niklas Grönholm pelkää kielten sekoittumista niiden välisissä kontakteissa, entäs sitten? Jo det var en ganska kova matsi i går. Jokerit voitti med 4-3. Sellaiset vahvat sivistyskieletkin kuin ranska ja saksa ottavat jatkuvasti vaikutteita ja lainoja englannista, ja stadin slangi on ottanut vaikutteita englannista, venäjästä ja -ruotsista. Ei se siitä ainakaan köyhemmäksi ole muuttunut.

Ruotsinopiskelua perustellaan sillä, että se auttaisi suomenkieliset samalle viivalle ruotsinkielisen vähemmistömme kanssa esimerkiksi pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Ei minun vahva laudatur-ruotsini ja hankkimani suomenruotsalaiset perhesiteeni riittäneet mihinkään norjalaisilla työmarkkinoilla, vaikka otin hyvin vakavasti toisen kotimaisen opiskelun. Kävin kahdella abikurssilla folkhögskolissa oppimassa kieltä ja vähän elämää ja kävely- ja pyöräretkilläni pidin silmäni auki ja opin, että Ladonlukonpolku on Ladulåsstigen.

Suojautumalla kontakteilta suomenkielisten kanssa, ruotsinkieliset pakittavat itsensä pylly edellä mereen. Jos me kerran olemme kaksikielinen maa, silloin kielen ei pitäisi olla erottava tekijä vaan positiivinen identiteetin rakennuspuu ja itseilmaisun väline. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisuutta ilmennetään monikielisessä ja -kulttuurisessa Euroopassakin.

Kielellinen erityisyys voi johtaa kulttuuriseen, mutta mikä paljon vakavampaa, inhimilliseen eristymiseen. Erääseen suomenkieliseen kuntaan muutti suomenruotsalainen perhe. He ovat kunnan ainoat ruotsinkieliset asukkaat, ja heidän lapsensa kuljetetaan kunnan toimesta päivittäin 40 km päähän lähimpään kaupunkiin, jossa on ruotsinkielinen koulu niin että lapsi ei vahingossakaan vain oppisi tuntemaan omilta kotikonnuiltaan ketään. Saattaisi kuitenkin lapselle olla tärkeämpää saada kavereita omilta kyliltä, vaikka sitten väärälläkin kielellä. Kyllä hän vanhemmiltaan ruotsin oppii. Kielipolitiikan takia lapsipolo lopulta saa huutaa pellon toiselta puolelta yksinään että pärkkele, eikä vastaa edes kaiku.

Nykyinen kotikaupunkini, Porvoo, voisi olla erinomainen laboratorio kaksikieliselle koulutukselle. Mutta ei. Täällä on itseisarvo ylläpitää koulutoimen hallintoa kahdella kielellä, vaikka kaupunki on miltei lunastuskypsä. Miksei täällä ylläpidetä tietoisesti kaupungin kulttuurista rikkautta, täällä kun tosiaan kuulee molempia kieliä, ja saa niitä käyttääkin, päivittäin?

Työssäni moni asiakkaani vaihtaa kielen suomeksi, koska eivät joko saa selvää sönkötyksestäni tai säälivät minua, koska oma loistava toisen kotimaisen koulutaitoni ei käytännössä ole niin idiomaattinen kuin mitä se voisi olla jos olisin saanut vähän enemmän eläviä kontakteja ruotsinkielisyyteen. Ja vaikka olenkin kielellisesti lahjakas henkilö, olisin kuitenkin oppinut toisen kotimaisen paljon paremmin jos se, siis ruotsin kieli, olisi saanut mahdollisuuden olla osa elämääni jo koululapsesta asti. Lapset kun oppivat kieliä kaikkein helpoimmin, ja juuri siksi kaikki yritykset todistaa sen toisen kielen olevan ihan oikeasti puhuttua, ihan oikeiden ihmisten toimesta ovat niin tärkeitä.

Hesarin jutun Wetterstrandin höläyksen aiheuttamasta älämölöstä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.