Annoin itseni tänään ymmärtää, että eilisiltaisessa Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa Pisara-radan lyhyt versio, se, joka pilaa sekä Alppipuiston että Eläintarhan, sai vihreää valoa. Syvät kurkut, jotka vahvistivat mutufiilikseni, korisivat, että tätä suunnitelmaa olisi tarkistettu pari piirua kansalaismielipiteen suuntaan.
Minun korvaani tämä kuulostaa siltä kuin väitettäisiin että sormien katkaiseminen on armollisempi parannuskeino käsikipuun kuin koko käden katkaisu. Puistoja ei kuitenkaan saa kaatamattomiksi, ei, vaikka kauhakuormaajien ketjut olisi kullattu. Ja siksi ensin hutkitaan, ja sitten vasta analyyttisemmin tutkitaan.
Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Ei esimerkiksi tulisi kyseeseenkään laittaa sitä läntistä Pisara-tunnelin sisäänkäyntiä vaikka Eltsun kentän parkkipaikan kohdalle? Ei, vaan pakko on pilata Eläintarhan kalliot.
Koetan olla sentään sen verran reilu päättäjillemme että taustoitan pikkaraisen verran. Liityin Vihreisiin koska katsoin sen antavan minulle parhaan poliittisen kanavan voidakseni vaikuttaa hyvään kaupunkiympäristöön. Poliittiset puolueet ovat kansalaisvaikuttamisen välineitä, eivät sen enempää tai vähempää. Ja minulla kaikki muut politiikan alalajit ovat alisteisia kaupunkipolitiikalle, ja erityisesti kaupunkisuunnittelupolitiikalle. Ja minulle politiikka on kansalaistoiminnan jatke, sen systematisoitu ja laillistettu väline. Nyt kuitenkin on mennyt väline rikki.
Olen vakaumuksellinen joukkoliikennemies. Oletin kuitenkin edes Vihreiden tietävän, että kaupunkiympäristöllä ei ole hintaa. Heidän lisäkseen oletin kaikkien muiden puolueiden edustajien tietävän myös sen, että virkamiehet eivät tätä tiedä, eivätkä sen paremmin konsultit, joille arvioinnit tavataan julkistaa siksi koska virkamiehet eivät tiedä. Jos päätöstä perustellaan pakkona valita joku virkamiesten valmistelemista vaihtoehdoista - joita he eivät edes ole valmistelleet vaan ulkoistaneet sen konsulteille - se on laiskuutta. Lisäksi virkamiesten valmistelun taakse piiloutuminen on raukkamaista.
Päättäjät ovat olemassa siksi, että he valvovat virkamiesten toimintaa ja ovat tästä tilivelvollisia kansalaisille. Kerron tämän nyt kertaukseksi jos tätä joku ei sattumalta muistaisi.
Päätöksen myötä Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Ennen tätäkään ei Helsinkiä ole maakunnissa kiitelty. Eduskunnassakin ovat hävenneet helsinkiläisyyttään, kansanedustajamme. Eikä tästä uhrautumisestakaan tulla kiittelemään. Jos eivät edes omat päättäjämme puolusta kaupunkiamme ja pelasta sitä kaupunkilaisille, tässä ei auta huutaa apua edes Vapaavuorelta kun hän ei ole enää ministeri. Ei voi kuin itkeä.
Minä voin kertoa, mitä marttyyriudesta seuraa. Omasta kokemuksestani. Kun yksittäinen ihminen heittäykse marttyyriksi, hän menettää itsekunnioituksensa. Kun päättäjät heittäytyvät marttyyreiksi, he menettävät kansalaisten kunnioituksen.
Aikaisemman mietintöni - jossa on koetettu suhtautua problematiikkaan vähän rakentavammin - tästä aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Ja lisää seuraa heti jahka olen saanut lisää aineistoa käsiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti